Zekki on Hyvä Käytäntö -kilpailun voittaja
Maksuton Zekki.fi-tukipalvelu kannustaa nuorta pohtimaan omaa hyvinvointiaan ja tulevaisuuttaan. Kymmeneen elämän osa-aluetta käsittelevään kysymykseen vastaamalla nuori saa kattavan kuvan omasta tilanteestaan ja siihen sopivia suositteluja tukipalveluihin tai lisätiedonlähteisiin.
Hyvä käytäntö -palkinnon tavoitteena on levittää tietoa toimivista ja tuloksellisista sosiaalialan ammattikäytännöistä. Zekki valittiin neljän finalistin joukosta voittajaksi ja kilpailuun lähetettyjä ehdotuksia oli 27.
- Nuorten palveluita ei voi kehittää ilman nuorten tiivistä mukanaoloa. Miten me voisimme ilman nuorten näkemystä tietää, miten vaikka käyttäjän polku palvelussa tulee rakentaa tai miten palvelusta olisi hyvä kertoa nuorille, kommentoi Zekin projektipäällikkö Reija Paananen.
Palkintoraati pitää hienona, että toimintamallia on kehitetty yhdessä nuorten kanssa. Se on noussut myös nopeasti nuorten suosioon, mikä kertoo mallin helppoudesta. Kansainvälisesti palkittu Zekki on hyvin sovellettavissa myös muihin käyttäjäryhmiin, jotka joutuvat seikkailemaan terveydenhuollon, sosiaalihuollon ja kolmannen sektorin välillä. Zekki on vaikuttava toimintamalli, joka toimii myös nuorten kanssa työskentelevien ammattilaisten työvälineenä sekä tuottaa ajantasaista tietoa muun muassa johtamiseen.
Lisää kilpailusta voit lukea tästä linkistä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenna Tikkaviestinnän asiantuntijaDiakonia-ammattikorkeakoulu
Puh:050 571 1959jenna.tikka@diak.fiReija PaananenDiakonia-ammattikorkeakoulu
Puh:050 5920246reija.paananen@diak.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) kouluttaa asiantuntijoita sosiaali-, terveys-, kirkon ja tulkkauksen aloille. Se osallistuu koulutusalojensa alueelliseen, valtakunnalliseen ja kansainväliseen kehittämiseen mm. hanketoimintansa kautta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak)
Diak haluaa katkaista eriarvoistumiskehityksen24.1.2025 11:50:00 EET | Tiedote
Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) haluaa toimia yhteiskunnan polarisoitumisen vastavoimana. Uuden strategian päämääränä on katkaista eriarvoistumiskehitys Suomessa.
ZekkiSuomi-tilannekuva: Nuorten hyvinvoinnissa nähtävissä pieniä valonpilkahduksia – itsetunnon haasteet jatkuvat20.1.2025 14:00:00 EET | Tiedote
Tuore ZekkiSuomi-raportti nostaa esiin sekä positiivisia että huolestuttavia piirteitä suomalaisten nuorten elämäntilanteesta. Nuoret ovat enimmäkseen tyytyväisiä perheeseensä ja asumisoloihinsa, mutta itsetuntoon ja vaikeuksien voittamiseen kaivataan edelleen tukea. Erityistä huomiota vaatii muunsukupuolisten nuorten hyvinvointi, joka on yhä muuta väestöä heikompi, vaikka se on hitaasti noussut vuodesta 2023.
Diakista valmistuu 423 opiskelijaa syyslukukaudella 202417.12.2024 13:16:55 EET | Tiedote
Diakonia-ammattikorkeakoulusta on valmistunut tämän syyslukukauden aikana yhteensä 423 opiskelijaa. Koko vuonna Diakista on valmistunut 859 opiskelijaa.
Anna-Maija Ohlsson Diakin strategia- ja vaikuttavuusjohtajaksi16.12.2024 15:00:00 EET | Tiedote
YTM Anna-Maija Ohlsson on valittu Diakonia-ammattikorkeakoulun (Diak) strategia- ja vaikuttavuusjohtajan tehtävään. Ohlsson aloittaa tehtävässä 13. tammikuuta 2025.
Moninaisuusosaaminen on tulevaisuuden työelämätaito11.12.2024 12:16:15 EET | Tiedote
Moninaisuusosaamiselle on tulevaisuuden yhteiskunnassa yhä enemmän tarvetta, todetaan Dialogi-median uudessa teemanumerossa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme