Nyt se on mahdollista Klaukkalassa - Foodora käynnistää kotiinkuljetukset yhdeksän kumppanin kanssa
![](/data/images/00341/fe9e8f18-89c3-4527-902f-6189e9a1c62f-w_720.jpg)
“Klaukkalan kuljetusalueemme on laaja. Se ulottuu Keimolasta Perttulaan, ja Lepsämästä Palojoelle. Haluamme lisätä klaukkalaisten mahdollisuutta nauttia hyvästä elämästä helposti. Hyvä, lempeä elämä rakentuu sille, ettei ihminen rasita itseään liikaa”, kertoo Foodoran ravintolatoiminnasta vastaava liiketoimintajohtaja Einar Toivonen.
Foodora tarjoaa avajaisten kunniaksi kolmenkymmenen päivän ilmaisen kotiinkuljetuksen valikoiduista ravintoloista kolmen kilometrin säteellä toimitusosoitteesta. Jatkossa kuljetusmaksu määräytyy toimitusosoitteen perusteella. Jos maksuttoman kuukauden aikana henkilö tilaa kerran viikossa, niin hän voi esimerkiksi säästää 15,60 euroa tuona aikana, jos normaalisti kuljetusmaksu on esimerkiksi 3,90 euroa hänen kotiinsa.
“Me haluamme parantaa klaukkalaisten arkea ja juhlaa avaamalla palvelumme Uudenmaan lumoavassa helmessä. Haluamme, että ihmiset pystyvät helposti tilaamaan maukasta ruokaa. Se tarkoittaa, että palvelun ja toimitusprosessien täytyy olla kunnossa. Kaiken tulee toimia täydellisesti asiakkaillemme”, Einar Toivonen sanoo.
Toiminnan käynnistyessä Foodoran kotiinkuljetus palvelee maanantaista torstaihin 10-22, perjantaista lauantaihin 10-23 ja sunnuntaisin 11-22 välisenä aikana.
Ensimmäisen kuukauden ajan Foodoran kautta voi tilata ilman kuljetusmaksua seuraavilta kumppaneilta:
- Fu Man Lou
- Hesburger Nurmijärvi Klaukkala
- Ravintola Doping
- Ravintola Resunga
Lisäksi Foodoran palvelussa mukana ovat myös seuraavat kumppanit:
- Klaukkalan King
- Klaukkalan Pizza Express
- Lepsämän Grillikioski
- Mr Bun Nurmijärvi
- Ravintola Brunni
Einar Toivonen on median käytettävissä puhelinhaastatteluihin, olethan yhteydessä Foodoraan haastattelun sopimiseksi. Hän antaa mielellään haastatteluita alustataloudesta ja toiminnastamme Klaukkalassa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
PR and Communications Lead Kyösti Hagert
kyosti.hagert(a)foodora.fi
+358 45 162 3300
Kyösti HagertPR and Communications LeadFoodora
Puh:+358451623300kyosti.hagert@foodora.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Pohjoismaiden suurin ruoan ja päivittäistavarakaupan alan alustatalousyhtiö Foodora on osa saksalaista Delivery Hero -konsernia, joka on toimialansa johtavimpia yrityksiä ympäri maailman. Suomessa yli 100 paikkakunnalla toimiva Foodora on aloittanut toimintansa vuonna 2007, ja nykyään Foodoran toimistolla työskentelee noin 200 ihmistä. Foodora toimittaa ravintolaruoat, päivittäistavarat ja paljon muuta suoraan ovelle alle puolessa tunnissa. Foodora tekee elämästä lempeämpää, ja mahdollistaa siten keskittymisen elämän tärkeisiin asioihin. Onneksi on Foodora, oikotie hyvään elämään.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Foodora
Suomen suosituimmat grilliravintolat – Foodora listasi ravintolat ja annokset23.7.2024 08:57:00 EEST | Tiedote
Suomalaiset nauttivat grilliruoasta erityisesti mökkeillessään kesäisin, mutta grillimaut viehättävät myös monissa suosituissa grilliravintoloissa kesäkauden aikana. Foodora on koonnut listan Suomen suosituimmista grilliravintoloista, ja tällä kertaa kärjessä eivät kärky pääkaupunkiseudun ravintolat.
Suomen TOP 10 kebab-kaupunkia – yksi on ylitse muiden26.6.2024 08:47:00 EEST | Tiedote
Foodora selvitti tilastoistaan, missä Suomen kaupungeissa kebab maistuu eniten. Tulos paljasti kymmenen kärjen, jonka voittajakaupungissa kebabia nautitaan selvästi enemmän kuin muissa listalle sijoittuneissa kaupungeissa.
Foodoran uusi toimitusjohtaja: kilpailu hyödyttää kaikkia17.6.2024 08:02:00 EEST | Tiedote
Foodora on nimittänyt uudeksi toimitusjohtajakseen Jacob Segercrantzin, ja panostaa nyt laajentumiseen kumppanuuksien kautta ruoka- ja päivittäistavarakaupan puolelle.
Lukuisat ravintolat takaisin Foodoraan – Pizza Hut ja Bangkok9 palaavat30.5.2024 08:47:00 EEST | Tiedote
Foodoran ravintolatarjonta laajenee vuoden 2024 aikana lukuisilla suosikkiravintoloilla, jotka tekevät paluun takaisin Foodoran sovellukseen. Erityisesti isoimmissa kaupungeissa tarjonnan laajentumisen on voinut huomata jo kevään aikana.
Seksivälineitä ja suklaata – noin 24 prosentissa tilauksista mukana makeita herkkuja21.5.2024 08:40:00 EEST | Tiedote
Seksivälineiden kotiin tilaaminen kasvatti suosiotaan vuonna 2023. Foodoran tilastoista kävi ilmi, että suklaata kuljetetaan usein samassa tilauksessa seksivälineiden kanssa. Datasta selvisi myös, milloin seksivälineiden myynti on vilkkaimmillaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme