Yhtiökokouksen päätökset ja energiamarkkinoiden näkymät vuonna 2023
Puheenjohtajana kokouksessa toimi Jarmo Makkonen, asianajotoimisto Krogerus Oy:stä.
Toimitusjohtajan katsaus
Toimitusjohtaja Markus Tykkyläinen käsitteli katsauksessaan poikkeuksellisen vuoden tapahtumia. Energiakonsernin toimintaa leimasi varautuminen poikkeusolosuhteita varten. Tämä tarkoitti materiaali- ja tarvikevarastojen vahvistamista, sekä muita huoltovarmuutta tukevia toimenpiteitä. Käytettävissä olevan sähkötehon riittävyyteen liittynyt epävarmuus ei konkretisoitunut talvella 2022/2023 tehopulatilanteena lämpimän säätilan ansiosta. Tykkyläisen näkemyksen mukaan asiakkaiden energiankäyttöön poikkeuksellinen vuosi jättää pysyvänkin vaikutuksen, jonka arviointi on energiakonsernille tärkeää. Konserni kykeni erikoisen tilikauden aikana kohtuulliseen taloudelliseen tulokseen, mikä oli yhtiökokouksessa esitetyn osingonjakoesityksen perustana.
Osingon maksu
Yhtiökokous hyväksyi hallituksen esityksen, jonka mukaan tilivuoden 2022 voitosta maksetaan osinkoina 100 euroa/osake, eli yhteensä 7.492.400,00 euroa.
Hallintoneuvosto ja tilintarkastajat
Yhtiökokous päätti hallintoneuvoston jäsenmääräksi 29.
Erovuorossa olleista hallintoneuvoston jäsenistä valittiin uudelleen vuoden 2026 yhtiökokoukseen asti:
Minna Pöntinen, Mikkeli
Timo Loikkanen, Enonkoski
Marjo Merivirta, Luhanka
Mervi Simoska, Juva
Tuukka Suomalainen, Savonlinna
Tommi Vehmala, Kangasniemi
Uusia jäseniä hallintoneuvostoon valittiin vuoden 2026 yhtiökokoukseen asti:
Kirsi Olkkonen, Mikkeli
Pekka Rilla, Pieksämäki
Mikko Lappalainen, Rantasalmi
Lisäksi hallintoneuvostoon valittiin vuoden 2024 yhtiökokoukseen asti:
Leena Pekkanen, Mäntyharju
Kimmo Järvinen, Toivakka
Tilintarkastajiksi kuluvan vuoden toimintaa ja tilejä tarkastamaan valittiin:
Varsinaiset tilintarkastajat:
Juho Himanen, KHT, Mikkeli
Jukka Lievonen, KHT, Savonlinna
Tilintarkastusyhteisö KPMG Oy Ab, päävastuullisena tarkastajana Antti Kääriäinen, KHT, JHT, Kajaani
Varatilintarkastajat:
Harri Jylhä, KHT, Savonlinna
Arto Saarinen, KHT, Jyväskylä
Energiamarkkinoiden 2023 näkymät
Yhtiökokoukselle esitettiin energiatoimialan näkymiä vuodelle 2023. Kuluvan vuoden alku on ollut normaalia lämpimämpi, minkä seurauksena sähköenergian hinta on laskenut. Toimitusjohtaja Tykkyläinen esitti näkemyksenään, että eurooppalaisella tasolla energian riittävyyteen liittyviä haasteita ei ole vielä ratkaistu. Saksan viimeiset käynnissä olleet ydinvoimalaitokset suljettiin keväällä, mikä osaltaan heikentää sähkön riittävyyden ennusteita. Tykkyläisen näkemyksen mukaan myös syksyllä 2023 on riski eurooppalaisten energiamarkkinoiden hinnan nousulle pakkasten lähestyessä. Vaikka Suomen sähköntuotanto on vahvistunut Olkiluoto 3 kaupallisen käyttöönoton sekä tuulivoimainvestointien myötä, eurooppalaisen sähkömarkkinan hinnan nousun vaikutukset oletettavasti vetäisi toteutuessaan myös Suomen sähkön hintaa ylös. –Varautumisen aika ei ole ohi, eikä varautumiseen saa väsyä, Tykkyläinen tiivistää seuraavaan talvikauteen 2023/2024 valmistautumista.
Energiaturvallisuuden kehittäminen ja vihreän murroksen edistäminen strategian ytimessä
Suur-Savon Sähkön hallitus päivitti konsernin strategiaa vuoden 2022 lopussa. Konsernin toimintaa ohjaavina periaatteina on Järvi-Suomen alueen energiaturvallisuuden kehittäminen sekä vihreän murroksen toteuttaminen niin omassa toiminnassaan kuin asiakkaille tarjottavissa tuotteissa ja palveluissa. Päästöttömän energian investoinnit sähkön- ja lämmöntuotannossa jatkuvat edelleen. Erityisenä painopisteenä on perinteisen oman toiminta-alueen aurinko- ja tuulivoimahankkeiden hankekehitys sekä investointien toteuttaminen. Järvi-Suomen alueen sähköomavaraisuus on alle seitsemän prosenttia, mikä on Suomen heikoimpia omavaraisuusasteita. Suur-Savon Sähkö -konsernilla on valmistunut Sulkavan kunnan kanssa yhteistyössä toteutettu 5 MW aurinkovoimahanke, ja valmistelussa ovat Juvan, Hirvensalmen sekä Pertunmaan Kuorttin hanke, sekä Luhangalla tuulivoimahanke. Säävarmemman sähköverkon investointien eteneminen Järvi-Suomen Energian toimesta osaltaan luovat edellytyksiä myös uusiutuvan energian investoinneille.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Janne Lainehallituksen puheenjohtajaSuur-Savon Sähkö
Puh:044 417 4001Markus TykkyläinentoimitusjohtajaSuur-Savon Sähkö
Puh:050 596 5482markus.tykkylainen@sssoy.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Suur-Savon Sähkö on järvisuomalainen energiakonserni – teemme työtä paikallisen elinvoiman säilyttämiseksi. Konsernin liiketoimintoja ovat sähkön verkkopalvelu sekä lämmön ja sähkön myynti. Vastaamme toimitusvarmasta verkkopalvelusta ja myymme lämpöä Järvi-Suomen alueella. Myymme sähköä ja aurinkosähköratkaisuja kaikkialle Suomeen. Kasvavissa liiketoiminnoissa tarjoamme tekoälyä ja analytiikkaa hyödyntäviä kunnossapitopalveluita sähköverkkoyhtiöille ja valokuituliittymiä sekä niihin liittyviä internetpalveluita alueemme asukkaille ja yrityksille. Konsernin liikevaihto on noin 470 milj. euroa ja henkilöstömäärä noin 150 henkilöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suur-Savon Sähkö Oy
Osavuosikatsaus: Liikevaihto kasvoi, myös tulos vahvalla tasolla27.9.2024 10:15:00 EEST | Tiedote
Konsernin liikevaihto 1–8/2024 oli 306,7 milj. euroa, joka on noin 5 prosenttia parempi kuin viime vuonna vastaavana ajanjaksona. Liikevaihdon kasvu johtuu pääosin kylmemmästä alkuvuoden säätilasta. Siirretyn sähkön määrä oli noin 7 prosenttia korkeampi vuoden 2023 vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Tulos ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja 1–8/2024 oli noin 11 milj. euroa korkeampi verrattuna viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon, mikä johtuu sähkön myynnin parantuneesta tuloskehityksestä.
Tiina Tahvonen on nimitetty talousjohtajaksi27.6.2024 13:48:20 EEST | Tiedote
Suur-Savon Sähkön hallitus on nimittänyt konsernin uudeksi talousjohtajaksi 27.6.2024 alkaen kauppatieteiden maisteri Tiina Tahvosen. Tiina Tahvonen on toiminut Lumme Energian business controllerina 7.8.2023 alkaen ja hoitanut 15.4.2024 alkaen vt. talousjohtajan tehtävää.
Korjattu tiedote: Osavuosikatsaus 1–4/2024: Liikevaihto kasvoi, mutta tulos jäi edellisestä vuodesta7.6.2024 17:00:51 EEST | Tiedote
Alkuvuoden kylmä säätila kasvatti konsernin liikevaihtoa, mutta tulos jäi viime vuoden vastaavaa ajankohtaa heikommaksi. Polttoaineiden hinnat jatkavat edelleen nousuaan, mikä pakottaa yhtiötä miettimään polttoainestrategiaa uudelleen. Konsernin liikevaihto 1–4/2024 oli 195,5 milj. euroa (korjattu edellisessä tiedotteessa ollut väärä liikevaihto), mikä on noin 9 prosenttia suurempi kuin viime vuonna vastaavana ajanjaksona. Liikevaihdon kasvu johtui pääosin kylmemmästä alkuvuoden säätilasta. Siirretyn sähkön määrä oli noin 20 prosenttia ja lämmön määrä noin 13 prosenttia suurempi alkuvuoteen 2023 verrattuna. Tulos 1–4/2024 jäi lähes 7 milj. euroa alhaisemmaksi verrattuna viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon.
Energiakonsernin toimitusjohtajaksi on valittu Mikael Venäläinen16.4.2024 10:00:00 EEST | Tiedote
Suur-Savon Sähkön hallitus on nimittänyt konsernin uudeksi toimitusjohtajaksi 15.4.2024 alkaen kauppatieteiden maisteri Mikael Venäläisen. Mikael Venäläinen on toiminut Suur-Savon Sähkö -konsernin talousjohtajana 1.9.2017 alkaen ja hoitanut 1.3.2024 alkaen vt. toimitusjohtajan tehtävää.
Yhtiökokouksen päätökset12.4.2024 15:20:48 EEST | Tiedote
Suur-Savon Sähkö Oy:n varsinainen yhtiökokous pidettiin torstaina 11.4.2024 Mikkelissä. Kokouksessa käsiteltiin yhtiöjärjestyksen varsinaiselle yhtiökokoukselle määrittelemät asiat.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme