Vuoden upseeri Petteri Puusa varoittaa lentäjäpulasta
Ilmavoimien lentäjille päätös Hornetien korvaamisesta F-35-monitoimihävittäjillä on myönteinen, mutta merkitsee samalla isoa haastetta. Uusien hävittäjien käyttöönotto vaatii uudenlaista osaamista, kun tehtävistä tulee monimuotoisempia. Uuden kaluston koulutukseen valitaan vain osa lentoupseereista.
-Heille, jotka lentävät edelleen vanhalla kalustolla, seurauksena voi olla pakkosiirto toiseen joukko-osastoon ja muutto toiselle paikkakunnalle. Tällöin on houkutus irtisanoutua ja siirtyä siviilipuolelle tai jäädä eläkkeelle heti ensimmäisen tilaisuuden tullen. Tilanteeseen on varauduttava etupainotteisesti jo nyt, sillä osaamisen paikkaaminen kestää vuosia, painottaa lentoupseeri, everstiluutnantti Petteri Puusa.
Haku F-35-koulutukseen on käynnistetty. Puusa kiittää Ilmavoimia siitä, että liikkeelle on lähdetty vapaaehtoisuuden periaatteella. On kuitenkin hankalaa, että koulutukseen Yhdysvaltoihin joutuu pyrkimään ilman tietoa palvelussuhteen ehdoista.
Nuoret upseerit eivät uhraa perhettään uran kustannuksella
Aiemmin kansainvälisiin tehtäviin lähdettiin asenteella ”kyllä vaimo ja lapset pärjäävät keskenään kotimaassa”. Erillään asuminen kuormittaa perhettä ja parisuhdetta.
-Nuori upseerisukupolvi painottaa aiempia sukupolvia vahvemmin perheen asemaa. Pitkiin ulkomaankomennuksiin halutaan puoliso ja lapset mukaan sekä tukea esimerkiksi lasten koulunkäyntiin.
Kansainvälisten tehtävien lisääntyessä ei saa unohtaa kotimaan tehtäviin jääviä.
-Nato-jäsenyys ei korvaa perustehtäviä, vaan omasta suorituskyvystä on edelleen vastattava. Jos tehtäviä ei karsita, se pahentaa työkuormituksen kierrettä. Upseeristo on jo nyt ylikuormittunut ja uupunut liian vähäisestä mahdollisuudesta palautua lisääntyneestä työtaakasta.
Upseerien edunvalvonta on osa maanpuolustustyötä
Puusan kiinnostus lentoupseerin uraan Ilmavoimissa syntyi Lentoreserviupseerikurssilla. Nuorena kadettina heräsi kiinnostus edunvalvontatyöhön, joka parissa vuosikymmenessä on laajentunut luottamustehtäviin Upseeriliiton liittovaltuustossa ja hallituksessa sekä Ilmavoimien Lentäjäyhdistys ILY ry:n puheenjohtajaksi.
-Olen kokenut edunvalvontatyön mielekkäänä, sillä minulle se merkitsee maanpuolustustyötä siinä missä muukin työ. Kun työehdot ovat kannustavat, Puolustusvoimiin hakeutuu fiksua porukkaa. Työt ovat vaativia, niissä kyllä pääsee hyödyntämään kaiken osaamisensa, lahjakkuutensa ja intonsa, kertoo Puusa, jonka upseeriura on vienyt Puolustusvoimien tutkimuslaitokseen Riihimäelle.
Vuoden upseerin valinnan tekee Upseeriliiton hallitus.
-Olen valinnasta iloinen ja otan sen vastaan kiitollisena, sillä pidän sitä suuressa arvossa, sanoo lentoupseeri, everstiluutnantti Petteri Puusa.
Lisätietoja:
Everstiluutnantti Petteri Puusa
puusa@upseeriliitto.fi, p. 0505816146
Yhteyshenkilöt
Essi LindqvistUpseeriliitto
Puh:+358 40 5651835lindqvist@upseeriliitto.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Upseeriliitto edustaa suomalaisia upseereita kadetista kenraaliin. Upseeriliiton tehtävä on edistää jäsenistönsä työsuhteisiin liittyviä sopimuksia ja palkkausta. Upseeriliitto vaikuttaa myös yhteyskunnallisiin sekä maanpuolustukseen ja rajavalvontaan liittyviin kysymyksiin. Vuonna 1918 perustetussa Upseeriliitossa on jäseniä 6500 ja se on yksi Akavan jäsenliitoista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Upseeriliitto ry
Upseerit haluavat Nato-tehtävien perustuvan vapaaehtoisuuteen5.11.2024 04:50:00 EET | Tiedote
Upseereista 73 prosenttia ja reserviupseereista 58 prosenttia haluaa, että Nato-tehtävät säilyvät jatkossakin vapaaehtoisina, selviää Upseeriliiton ja Reserviupseeriliiton jäsenkyselystä.
VIELÄ EHTII ILMOITTAUTUA: Defence Talks -keskustelutilaisuus 5.11.202431.10.2024 15:04:01 EET | Kutsu
Olemme jatkaneet ilmoittautumisaikaa maanantaihin 4.11. klo 16.00 asti. viestinta@upseeriliitto.fi Tervetuloa kuulemaan ja keskustelemaan Suomen asemasta Natossa.
Upseeriliitto: Hallitus esittää liian vähän rahaa Puolustusvoimien henkilöstölle18.10.2024 07:00:00 EEST | Tiedote
Eduskunta alkaa ensi viikolla käsitellä hallituksen budjettiehdotusta vuodelle 2025. Siinä arvioidaan, että Suomen puolustuskyvyn yhteensovittaminen osaksi Naton yhteistä puolustusta on hyvällä tasolla. Upseeriliitto on eri mieltä Puolustusvoimien henkilöstön osalta.
Upseeriliitto: Hallitus esittää liian vähän rahaa Puolustusvoimien henkilöstölle18.10.2024 04:00:00 EEST | Tiedote
Eduskunta alkaa ensi viikolla käsitellä hallituksen budjettiehdotusta vuodelle 2025. Siinä arvioidaan, että Suomen puolustuskyvyn yhteensovittaminen osaksi Naton yhteistä puolustusta on hyvällä tasolla. Upseeriliitto on eri mieltä Puolustusvoimien henkilöstön osalta.
Pohjoismaiset upseerijärjestöt: Sotilaille taattava oikeudenmukaiset palvelussuhde-ehdot Nato-tehtävissä4.10.2024 05:00:00 EEST | Tiedote
Upseerijärjestöt Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa haluavat säilyttää pohjoismaisen mallin Naton komentorakenteen tehtävien vapaaehtoisuudesta. Palvelussuhde-ehtojen on oltava kannustavat ja niiden on myös otettava huomioon sotilaiden perheet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme