Kuopiossa on kehitetty uusimpien tutkimusten mukainen muistia suojaava ravintolisä – mukana B12, flavonoidit ja koliini
Koliini, flavonoidit ja B12-vitamiini on ensimmäistä kertaa yhdistetty samaan muistia suojaavaan ravintolisään Apteq B12 Memox -uutuustuotteessa.
B12-vitamiinin muistia suojaavat ominaisuudet on tunnettu hyvin jo parin vuosikymmenen ajan. Koliinin ja flavonoidien osalta tutkimustieto on lisääntynyt räjähdysmäisesti vasta muutaman viime vuoden aikana. Tuotekehitystä on tehty pitkälti juuri näiden uusien tulosten pohjalta. Molemmat ovat ravinnosta saatavia suoja-aineita. Koliinia on runsaasti mm. kananmunan keltuaisessa, flavonoideja kasviksissa ja marjoissa.
”Emme halua korvata terveellistä lautasmallia tai kananmunien ja marjojen käyttöä, päinvastoin rohkaisemme ihmisiä syömään entistä monipuolisemmin. Erilaiset riskitekijät ja muistiongelmat lisääntyvät ja valitettavasti samaan aikaan monilla, esimerkiksi ikäihmisillä tai kiireisillä työikäisillä, ruokavalio yksipuolistuu. Huomasimme yhteyden ja haluamme tarjota helpon tavan turvata tärkeimpien suojaravinteiden saantia”, Fennogate Finland Oy:n tuotepäällikkö Mikko Karjalainen toteaa.
Apteq B12 Memox -ravintolisän kehitystyössä on varmistettu, ettei ainesosilla ole yhteisvaikutuksia lääkkeiden kanssa. Kuopiossa valmistettu ravintolisä on kehitetty yhdessä paikallisen Galena Pharma -lääketehtaan kanssa, ja tuote on saatavilla vain apteekeista.
Muistiongelmista tulee väestön ikääntymisen myötä yhä suurempi yhteiskunnallinen haaste. Geriatri Viivi Jetsonen suosittelee tekemään hyviä valintoja jo keski-iässä. Monipuolinen ruokavalio, liikunta, aivojen käyttäminen, sosiaalisten suhteiden vaaliminen, tupakoimattomuus sekä kolesterolin, verenpaineen ja verensokerin kohtuulliset arvot suojaavat muistia.
”Valintoja ei tee vain itsensä hyväksi. Muistin ongelmat kuormittavat paljon myös perheen ja yhteiskunnan tasolla”, Jetsonen huomauttaa.
Myös arvostettu British Medical Journal (https://www.bmj.com/content/380/bmj-2022-072691) julkaisi juuri 10-vuotisseurannan tuloksen, joka osoittaa, että terveellisillä elämäntavoilla voidaan merkittävästi suojata muistia. (Kuva liitteenä.)
B12-sarja tukemaan jaksamista
Muistia, B12-vitamiinin saantia ja yksipuolista ruokavaliota tukeva Apteq B12 Memox on osa uudistettua Apteq B12-vitamiinien sarjaa. Kaikki sarjan tuotteet sisältävät hyvin imeytyviä B12-metyylikobalamiinia ja B9-metyylifolaattia. Apteekeissa myytävää tuotesarjaa valmistaa ja markkinoi Fennogate Finland Oy.
Jaksamisen tukemiseen ja lisääntyneeseen B12-vitamiinin tarpeeseen suunniteltu ravintolisä on Apteq B12 Boost. Se sisältää B12- ja B9-vitamiinien lisäksi laajan kattauksen jaksamista tukevia B-vitamiineja sekä C-vitamiinia. Lisäksi sarjaan kuuluu B12-vitamiinin saantia tasapainottamaan tarkoitettu Apteq B12 Balance, joka sisältää B12- ja B9-vitamiineja.
Luotettavaa laatua apteekeista
Fennogate Finland Oy on vuonna 2010 perustettu suomalainen yritys, joka tarjoaa korkealaatuisia tuotteita apteekeille ja terveydenhuoltoalan ammattilaisille. Tuotevalikoimaan kuuluu Apteq-brändin alla lääkinnällisiä laitteita, ravintolisiä, vitamiineja ja kosmeettisia tuotteita. Ainoa-tuotesarja koostuu lisäaineettomista ravintolisistä.
”Aikanaan lanseerasimme ensimmäisenä Suomessa tutkitusti tehokkaan Apteq B12 -metyylikobalamiini- valmisteen turvaamaan riskiryhmien B12-vitamiinisaantia. Nyt lanseerattava uusi Apteq B12 -tuotesarja on luontaista jatkumoa pitkäjänteiselle työllemme tuoda Suomen apteekkeihin innovatiivisia tuotteita suomalaiseen tarpeeseen”, hallituksen puheenjohtaja Antti Pylkkänen kertoo.
Kuvapankki Apteqin verkkosivuilla https://apteq.fi/kuvapankki/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tuotepäällikkö Mikko Karjalainen
040 042 7635
mikko.karjalainen@fennogate.fi
Hallituksen puheenjohtaja Antti Pylkkänen
044 535 8807
antti.pylkkanen@fennogate.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Fennogate Finland Oy on vuonna 2010 perustettu suomalainen yritys, joka tarjoaa korkealaatuisia tuotteita apteekeille ja terveydenhuoltoalan ammattilaisille. Tuotevalikoimaan kuuluu Apteq-brändin alla lääkinnällisiä laitteita, ravintolisiä, vitamiineja ja kosmeettisia tuotteita. Ainoa-tuotesarja koostuu lisäaineettomista ravintolisistä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fennogate Finland Oy
Influenssan ja koronaviruksen tunnistava kotitesti nyt apteekeissa7.10.2022 08:50:34 EEST | Tiedote
Apteekeissa on nyt saatavilla uusi yhdistelmätesti, joka tunnistaa samalla sekä koronan että influenssa A:n ja influenssa B:n.
Ilmastoystävällisyys näkyy nyt myös lisäravinteissa14.2.2020 09:44:08 EET | Tiedote
Kuopiolaisyritys Fennogate Finland Oy on kehittänyt ravintolisäsarjan, joka sisältää vaikuttavien aineiden lisäksi ainoastaan yhtä täyteainetta. Yrityksen tavoitteena on kyseenalaistaa lisäaineiden tarpeellisuus vitamiinivalmisteissa ja tarjota ympäristöystävällisempi vaihtoehto. Siksi sarjan tuotepakkaukset on valmistettu sokeriruo’osta, joka sitoo hiiltä.