Seta Ry

Suomi nousee 6. sijalle eurooppalaisessa sateenkaarioikeuksien vertailussa

Jaa
Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen eurooppalainen kattojärjestö ILGA-Europe julkaisee tänään torstaina vertailun 49 Euroopan maan ihmisoikeustilanteesta. Raportissa vertaillaan, miten eri Euroopan valtioiden lainsäädännössä ja viranomaistoiminnassa kohdellaan sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä.
Setan puheenjohtaja Pekka Rantala.
Setan puheenjohtaja Pekka Rantala.

Suomi sijoittui vertailussa 6. sijalle. Sijoitus nousee edellisvuodesta, jolloin Suomi oli vasta 12. Setan mukaan sateenkaarioikeudet edistyvät vain päättäväisin toimin.

”Sukupuolen juridista vahvistamista koskeva laki oli iso, mutta ainoa merkittävä parannus Suomessa”, toteaa Setan puheenjohtaja Pekka Rantala.

”Laki jäi vielä puutteelliseksi. Tulevan hallituksen tulee varmistaa, että translasten ja- nuorten hyvinvointia ja oikeuksia vahvistetaan mahdollistamalla sukupuolen vahvistaminen myös alaikäisille. Ennakkoluulot ja pelon lietsonta ei saa olla esteenä translasten ja -nuorten oikeuksien vahvistamiselle.”

Sukupuolen juridisen vahvistamista koskevan lain yhteydessä ei myöskään ratkaistu ei-binääristen sukupuolten tunnustamista. Käytännössä tämä tarkoittaisi kolmannen juridisen sukupuolivaihtoehdon säätämistä Suomeen.

Laki ja arjen yhdenvertaisuus eivät kohtaa

Suomessa toteutuu 70 prosenttia ILGA-Europen edellyttämistä toimista sateenkaari-ihmisten ihmisoikeuksien takaamiseksi.

Setan mukaan sijoituksen nouseminen edellyttää, että intersukupuolisiin kohdistuvat ihmisoikeusloukkaukset poistetaan. Suomessa ei ole kielletty ilman intersukupuolisen lapsen tietoista suostumusta tehtäviä terveiden sukuelinten ”normalisointia” ja hormonihoitoja.

”Sateenkaari-indeksissä on Suomen kohdalla ammottava aukko intersukupuolisten kehollisen kokemattomuuden kohdalla. Suomi ei ole vielä turvannut intersukupuolisten kehollista koskemattomuutta, vaikka asiasta oli kirjaus edellisessä hallitusohjelmassa”, puheenjohtaja Rantala moittii.

”Kyse on vakavasta lapsiin kohdistuvasta ihmisoikeusloukkauksesta, joka tulee kiireellisesti korjata. Suomen tulee myö huolehtia siitä, että näiden ihmisoikeusloukkausten kohteeksi joutuneet saavat hyvitystä.”

Transihmisten ja intersukupuolisten oikeudet edenneet Euroopassa

Malta (89 %) on edelleen vertailun kärjessä. Jaetulla toisella sijalla on Belgia (76 %) ja Tanska (76 %), neljäntenä maana Espanja (74) ja viidentenä Islanti (71). Hännillä ovat Azerbaidžan (2%), Turkki (4%), and Armenia (9%).

ILGA-Europen mukaan sateenkaarioikeudet ovat edenneet voimakkaasta vastustamisesta ja keskustelun polarisaatiosta huolimatta. Monen maan sijoitusta nostaa itsemääräämisoikeuden ja kehollisen koskemattomuuden edistäminen.

”Viime vuosi oli sateenkaari-ihmisille Euroopassa väkivaltaisin kymmeneen vuoteen. On elintärkeää, että poliitikot uskaltavat nousta puolustamaan sateenkaari-ihmisten ihmisoikeuksia. Oikeuksia vahvistava lainsäädäntö on vahva viesti ihmisoikeuksien ja ihmisarvon kunnioittamisesta”, toteaa Setan pääsihteeri Kerttu Tarjamo.

Suomessa sateenkaari-ihmisten oikeudet etenevät hitaasti ja usein sateenkaari-ihmisiin kohdistuvien ennakkoluulojen saattelemana. Tutkimusten mukaan sateenkaari-ihmisiin kohdistuu syrjintää, häirintää ja väkivaltaa monilla eri yhteiskunnan osa-alueille. Kehittyvästä lainsäädännöstä huolimatta arki ja todellisuus, jossa sateenkaari-ihmiset Suomessa elävät, eivät kohtaa.

”Tarvitsemme Suomeen tinkimätöntä politiikkaa sateenkaari-ihmisten oikeuksien vahvistamiseksi. Sateenkaaripoliittinen toimintaohjelma mahdollistaisi oikeuksien ja hyvinvoinnin vahvistamisen tavoitteellisesti ja konkreettisin toimin. Tarve kohdennetulle ja resursoidulle toimintaohjelmalle on suuri”, Tarjamo painottaa.

Sateenkaarikartan ja -indeksin tiedot perustuvat ILGA-Europen keräämiin tietoihin lainsäädännöistä ja viranomaiskäytänteistä. Sateenkaarikartta ja -indeksi sekä raportti maakohtaisesta tilanteesta ovat saatavilla ILGA-Europen sivuilta torstaina 11.5. klo 9.00.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kerttu Tarjamopääsihteeri

Kerttu Tarjamo johtaa Setan poliittista ja järjestöllistä toimintaa. Hän on sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvien perus- ja ihmisoikeuksien sekä Suomen ja kansainvälisen sateenkaaripolitiikan asiantuntija.

Puh:050 309 8108paasihteeri@seta.fi

Kuvat

Setan puheenjohtaja Pekka Rantala.
Setan puheenjohtaja Pekka Rantala.
Lataa
Setan pääsihteeri Kerttu Tarjamo.
Setan pääsihteeri Kerttu Tarjamo.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Seta Ry
Seta Ry
Pasilanraitio 5, 2 krs.
00240 Helsinki

https://seta.fi/

Seta on valtakunnallinen ihmisoikeusjärjestö, jonka tavoitteena on, että kaikki voisivat elää yhdenvertaisina riippumatta seksuaalisesta suuntautumisesta, sukupuoli-identiteetistä, sukupuolen ilmaisusta tai kehon sukupuolta määrittävistä piirteistä. Seta on ILGA-Europen jäsenjärjestö.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Seta Ry

World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye