Kaarina Helakisa -palkitun Mila Teräksen uutuuskuvakirja Myyrä joka katsoi kuuta kertoo hetkeen pysähtymisen merkityksestä

Milli Myyrällä on kummallinen olo. Tuntuu kuin jotain olisi unohtunut, vaikka se on touhunnut ja valmistautunut tulevaan talveen hyvin. Sillä ei oikeastaan olisi aikaa edes osallistua muiden metsäneläinten kanssa kuunkatselujuhliin.
Kun Milli Myyrä kuitenkin hetkeksi malttaa kohottaa katseensa yötaivaalle, vie öisen metsän kauneus mukanaan.
Mila Teräksen Myyrä joka katsoi kuuta kertoo pysähtymisen merkityksestä: siitä, kuinka tärkeää on jatkuvan kiireen, suorittamisen ja työmyyränä olemisen sijaan pysähtyä ja vain olla ilman huonoa omaatuntoa.
Teräs sai idean kirjaan eräänä syksynä kirjoittamistaan haikuista. Hänen kokemuksensa mukaan haikut vaativat pysähtymistä elämän pienten, suurten ihmeiden äärelle. Myös Myyrä joka katsoi kuuta -kirjassa on mukana haiku-runoja.
”Pysähtyminen ei yleensä ole kulttuurisesti sallittua, vaan kaikkea pitäisi suorittaa – jopa lomailua esimerkiksi nähtävyyksiä kiertäen. Hiekanjyvät eivät välttämättä riitä uskottavaksi nähtävyydeksi maailmassa. Myös taiteilijalta, kuten kirjailijalta, odotetaan helposti liukuhihnamaista työntekoa, vaikka työ on pohjimmiltaan kaikkea muuta”, Teräs sanoo.
Hän uskoo, että taiteen tekeminen, kuten esimerkiksi haikujen kirjoittaminen, tarkoittaa rohkeutta pysähtyä ja kokea. Sama vaikutus voi olla taiteen, kuten kuvakirjan, kuluttamisella.
Teräksen kaunista tekstiä kuvittavat Nora Surojeginin lempeän pehmeät kuvat.
Mila Teräs on Orimattilassa asuva kirjailija. Hänen kirjojaan on käännetty saksaksi ja tsekiksi, ja ne ovat olleet muun muassa Finlandia-ehdokkaina sekä IBBYn kansainvälisellä lasten- ja nuortenkirjallisuuden kunnialistalla. Tänä keväänä hänet palkittiin Kaarina Helakisa- ja Punni-palkinnoilla. Nora Surojegin on espoolainen kuvittaja, kirjailija ja graafikko.
Myyrä joka katsoi kuuta ilmestyy 8.6.2023, ja se on saatavana myös Miiko Toiviaisen lukemana äänikirjana.
Arvostelukappale- ja haastattelupyynnöt sekä lisätiedot: anni.gullichsen@otava.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anni GullichsenViestintäpäällikköLasten- ja nuortenkirjat
Puh:0504635238anni.gullichsen@otava.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Karisto
Vapiskaa, rikolliset – Hauhon oma neiti Marple selvittää sekä rikokset että antiikkiaddiktiot! Hanni Maulan hurmaava Vintagea ja veritekoja -esikoisromaani aloittaa sarjan9.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Hanni Maulan Vintagea ja veritekoja on kuin brittidekkari, joka vain sijoittuu idylliseen pieneen hämäläiskylään. Mystisiä kuolemantapauksia ja muita pikkurikoksia riittää, mutta loppujen lopuksi kyse on ystävyydestä.
Kuudes kuolee on vangitseva trilleri Kiltin tytön murhaopas -hitin kirjoittajalta8.4.2025 08:45:00 EEST | Tiedote
Holly Jackson jatkaa koukuttavan piinavien rikostarinoiden parissa. Uutuuskirjan tarina sijoittuu Yhdysvaltoihin kaveriporukan kevätlomareissulle, josta muuttuukin painajainen. Kuudes kuolee nousi heti ilmestyttyään New York Timesin ja Sunday Timesin bestsellerlistojen ykköseksi.
Sanni Ylimartimon Erokuu on haikeansuloinen kirja yhden kesän mittaisesta ensirakkaudesta3.4.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Raikas nuortenromaani kertoo ensirakkaudesta ja ohikiitävästä kesästä. Sanni Ylimartimon edellinen romaani sai Tiiliskivi-ehdokkuuden.
Jylhäsalmella ja Rantakylässä aurinko paistaa aina1.4.2025 11:30:39 EEST | Tiedote
Jylhäsalmi on Suomen aurinkoisin kylä. Myös Rantakylän raitti houkuttelee joka kesä uusia tulokkaita, jotka hetken viivähdettyään löytävät jotakin pysyvää. Ei siis ihme, että vuosi vuodelta yhä laajempi lukijajoukkokin suunnistaa tuttuihin maisemiin ja tarinoihin, jotka antavat toiveikkuutta ja iloa.
TJ Klunen hartaasti odotettu Taivaansinisen meren tuolla puolen ilmestyy suomeksi huhtikuussa.21.3.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Kansainvälisen menestyskirjailijan TJ Klunen New York Times -bestseller ja moninkertaisesti palkittu Talo taivaansinisellä merellä saa odotetun jatko-osan. Suomessa yli 10 000 kappaletta myyneen lämminhenkisen fantasiaromaanin tarina jatkuu Taivaansinisen meren tuolla puolen -kirjassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme