Laurea-ammattikorkeakoulu Oy

Julkiset hankinnat kestävämmäksi kuntien ja yritysten kumppanuudella

Jaa

Julkisten hankintojen suunnitteluun on kehitetty uusi toimintamalli, joka auttaa kuntia tekemään kestävämpiä ja markkinalähtöisempiä hankintoja. Malli auttaa pieniä ja keskisuuria yrityksiä osallistumaan helpommin julkisiin hankintoihin. Lisäksi malli tarjoaa valikoiman konkreettisia toimintatapoja, joilla erilaiset kunnat voivat muuttaa hankintojen suunnittelua osallistavammaksi ja avoimemmaksi.

Laurea-ammattikorkeakoulun Tikkurilan kampus Vantaalla.
Laurea-ammattikorkeakoulun Tikkurilan kampus Vantaalla.

Julkisten hankintojen kokonaisarvo Suomessa vuonna 2021 oli noin 45 miljardia euroa (lähde: Hankinta-Suomi-ohjelma: Julkisten hankintojen tilanne Suomessa). Julkisen sektorin hankinnoilla voidaan luoda kysyntää uudenlaisille, kestävästi tuotetuille palveluille ja tuotteille. Kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseen tarvitaan kaikkien toimijoiden yhteistyötä.

Laurea-ammattikorkeakoulun koordinoima toimintamalli perustuu hankinta-asiantuntijoiden ja yritysten tarpeisiin, ja se kehitettiin palvelumuotoilun asiakaskeskeisillä menetelmillä. Mallissa painottuu jatkuva vuoropuhelu ja viestintä sekä kunnan sisäisesti että kunnan ja yritysten välillä. Toimintamalli korostaa myös kunnan johdon ratkaisevaa roolia muutoksessa. 

- Hankinnoilla toteutetaan kunnan strategiaa ja edistetään kestävyyttä, jolloin tarvitaan myös linjauksia, resursseja ja lupaa kilpailuttaa eri tavalla kuin on ollut tapana, toteavat mallin kehittäjät palvelumuotoilija Raija Kaljunen ja liiketalouden lehtori Hannu Tikkanen Laurea-ammattikorkeakoulusta.

Uutta toimintamallia voivat hyödyntää kaikenlaiset kunnat eri toimialojen hankintojen kehittämisessä kunnan koosta, hankintaorganisaation mallista tai hankintojen volyymistä riippumatta. Mallia voivat käyttää myös muut julkishallinnon organisaatiot, järjestöt, yrittäjät tai hankintaneuvontaa tarjoavat organisaatiot.

Toimintamallin esittely Laurean verkkosivuilla

Avoimuutta hankintoihin osallistavilla toimintatavoilla ja viestinnällä

Uusi toimintamalli antaa käytännönläheisen kokonaiskuvan, miten kunnan hankintojen valmistelijat voivat lisätä osallistavia toimintatapoja ennen tarjouspyynnön julkaisua.

- Innovatiiviset toimintatavat voivat olla pieniäkin asioita. Voidaan mm. lähettää tarjouspyyntöluonnos kommentoitavaksi yrittäjille, jotta saadaan tietoa, onko se markkinoiden mielestä ylipäätään järkevin tapa kilpailuttaa hankinta. Uudenlaisia toimintatapoja voi kehittää myös hankinnoista viestimiseen, jossa voi käyttää esimerkiksi hankintakalentereita, hankintainfoja, hankinta-asioista kertomista eri tavoin tai palveluiden tarpeiden selvittämistä osallistavin toimintatavoin, Kaljunen kuvailee.

- Toimintamalli rohkaisee yrittäjiä markkinoimaan aktiivisesti omia palveluitaan kunnalle ja vaikuttamaan eri tavoin kunnan hankintoihin. Innovatiiviset toimintatavat hankintojen suunnittelussa luovat osaltaan kysyntää yritysten innovatiivisille tuotteille ja palveluille, Tikkanen toteaa.

Jatkuva vuoropuhelu on yhteinen tavoite

Kehittämistyön aikana kävi ilmi, että yrittäjillä ja hankinta-asiantuntijoilla on yhteinen tavoite: molemmat toivoivat jatkuvampaa vuoropuhelua ja aktiivista viestintää substanssikentän, toimittajakentän, hankintoja toteuttavan tahon ja myös erilaisten sidosryhmien kesken. 

- On olemassa vahva yhteinen tahto edistää julkisten hankintojen vastuullisuutta ja hyödyntää yritysten osaamista hankintojen suunnittelussa. Toivomme, että tämä toimintamalli osaltaan antaisi työkaluja näiden tavoitteiden saavuttamiseen, Kaljunen ja Tikkanen toteavat. 

Kestävien julkisten hankintojen suunnittelun toimintamalli on kehitetty Laurea-ammattikorkeakoulussa osana Helsinki-Uusimaa – Kestävä ja digitaalinen yrittäjyysalue 2021–2022 -hanketta. Laurean koordinoima hanke toteutetaan yhteistyössä Haaga-Helian, Metropolian ja lukuisten yhteistyökumppaneiden kanssa. Hanketta rahoittaa Euroopan aluekehitysrahasto osana Euroopan unionin koronapandemian johdosta toteuttamia toimia.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Laurea-ammattikorkeakoulu

Laurea on Uudellamaalla kuudella kampuksella toimiva ammattikorkeakoulu. Opiskelussa Laureassa keskeistä ovat työelämän tarpeista tulevat aidot toimeksiannot, joiden ansiosta opiskelijat verkostoituvat jo opiskeluaikanaan ja oppivat tärkeitä työelämässä tarvittavia taitoja.

Laurea-yhteisöön kuuluu noin 8 500 opiskelijaa, 650 henkilökunnan jäsentä ja 34 000 Laureasta valmistunutta alumnia. Laureassa tehdään käytännönläheistä tutkimus- ja kehitystyötä strategisilla tutkimusalueilla, jotka perustuvat tulevaisuuden tarpeisiin ja vahvaan osaamiseen sosiaali- ja terveysalalla, palveluliiketoiminnassa sekä turvallisuudessa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Laurea-ammattikorkeakoulu Oy

Kutsu: Seminaari nuorten syrjäytymisen ehkäisystä harrastusten avulla – Puhujavieraana Suzanne Innes-Stubb20.11.2024 14:40:21 EET | Tiedote

Nuorten harrastusmahdollisuuksien ja tukimuotojen kehittäminen on ollut Laurea-ammattikorkeakoulussa syksyllä 2023 alkaneen TUTORESI-esiselvitystyön ytimessä. Yhdessä vantaalaisten järjestöjen, kunnan, hyvinvointialueen ja muiden toimijoiden kesken on muodostettu verkosto, joka luo vision nuorten harrastamisen lisäämiseksi ja syrjäytymisen estämiseksi. Työn aikana haastateltiin yli 50 ammattilaista ja vapaaehtoista ja järjestettiin 11 työpajaa, joissa pohdittiin nuorten tarpeita ja toimintamallien kehittämistä.

Laurea koordinoimaan EU-hanketta, jonka tavoite on vahvistaa merenalaisten kaapeleiden ja putkien verkostoon kohdistuvia uhkia24.9.2024 06:50:00 EEST | Uutinen

Laurea-ammattikorkeakoulu on saanut EU-rahoituksen tutkimushankkeeseen, jonka tavoitteena on vahvistaa kriittisen infrastruktuurin omistajien kykyä vastata uhkiin, jotka kohdistuvat Euroopan merenalaisten kaapeleiden ja putkien verkostoon. Aiheen tiimoilla järjestetään 26.9. kick off -tyyppinen tilaisuus Laurean Leppävaaran kampuksella, jonne toivomme aiheesta kiinnostuneita median edustajia kuulolle. Puhujina alan asiantuntijoita Suomesta ja maailmalta.

Vankimessut Helsingissä 2.6. – vankilasta vapautuvat tarvitsevat tukea ja palveluita31.5.2024 05:50:00 EEST | Tiedote

Vankimessut järjestetään 2.6.2024 klo. 10–15 Dallapénpuistossa Helsingissä. Rikosseuraamusalan lehtori Janika Lindström Laurea-ammattikorkeakoulusta ja Silta-Valmennusyhdistyksen toimitusjohtaja Kimmo Kumlander peräänkuuluttavat yhteiskunnalta tukea vankilasta vapautuville. Yhteiskunnan tehtävänä on antaa mahdollisuus uuteen alkuun. Vankilasta vapautuvien tukeminen on paitsi inhimillistä, myös taloudellisesti kannattavaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye