Maanteiden 1002 ja 11039 parantaminen rakentamalla Skåldön silta, Raasepori, yleissuunnitelmassa on valittu vaihtoehto jatkosuunnitteluun
![Havainnekuva Skåldön sillasta lännestä päin. Kuva WSP Finland Oy.](/data/images/00526/8e40adac-0e02-4d56-85a2-33319043237b-w_720.jpg)
Yleissuunnittelua jatketaan suunnittelemalla silta itäisen linjausvaihtoehdon (VE1–Itä) mukaisesti. Valitussa vaihtoehdossa silta sijaitsee noin 50 metrin etäisyydellä nykyisen lauttareitin itäpuolella. Nykyinen tielinjaus siirtyy molemmilla rannoilla yhteensä noin 1,1 kilometrin matkalla. Nykyiset yksityisteiden ja Jomalvikintien liittymät maanteille 1002 ja 11039 suunnitellaan niin, että tiet liittyvät uudelle linjaukselle turvallisesti.
Yleissuunnitelmassa tarkasteltuja vaihtoehtoja itäisen siltalinjauksen lisäksi olivat sillan läntinen linjaus (VE1–Länsi) ja nykyisen lossin sähköistäminen (VE0+). Jatkosuunnitteluvaihtoehdon valinta tehtiin yleissuunnitelmassa laaditun vaihtoehtojen vaikutusten vertailun sekä yleisötilaisuuksissa ja kyselyissä saadun palautteen perusteella. Siltavaihtoehtojen etuina lossin sähköistämiseen verrattuna nähtiin odotusaikojen poistuminen, liikenteen sujuvoituminen sekä lossille kiirehtimisestä aiheutuvien vaaratilanteiden poistuminen.
Alustavan hankearvioinnin tulokset tukivat myös vahvasti siltavaihtoehtoa lossin sähköistämisen sijaan. Sillan yhteiskuntataloudellisen tehokkuuden todettiin olevan varsin hyvä. Väylänpitäjälle aiheutuvien lossin vuosittaisten sopimuskustannusten poistumisen lisäksi merkittäviä etuja olivat lautan odotus- ja matka-aikakustannusten poistuminen.
Rakentamiskustannusten kannalta siltavaihtoehdot olivat käytännössä samanarvoisia. Itäisen vaihtoehdon valintaa tukivat erityisesti vähäisemmät vaikutukset alueen nykyisille kiinteistöille ja pienemmät haitat asuinviihtyvyyteen. Läntinen siltalinjaus edellyttäisi enemmän melusuojausta tien sijoittuessa lähemmäksi nykyistä rakennuskantaa. Valittu vaihtoehto on myös kaavan mukainen, kun taas läntinen linjaus saattaisi edellyttää nykyisen kaavan tarkennusta. Vaikutukset luontoon ja maisemaan olivat itäisellä linjauksella hieman läntistä linjausta vähäisemmät. Itäinen linjaus voi hyödyntää paremmin maastonmuotoja ja se sijoittuu vähemmän Natura 2000 alueelle kuin läntinen linjaus.
Jatkosuunnitteluun valitusta vaihtoehdosta tehdään lain mukainen yleissuunnitelma.Valmis yleissuunnitelma asetetaan nähtäville 30 päivän ajaksi syksyllä 2023.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Uudenmaan ELY-keskus, projektipäällikkö Mari Ahonen,
puh. 0295 021 265, mari.ahonen@ely-keskus.fi
WSP Finland Oy, projektipäällikkö Risto Jounila,
puh. 044 758 7555, risto.jounila@wsp.com
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
![Uudenmaan ELY-keskus](/data/images/00409/051e0d7b-5833-4aa7-ae1e-badf891e75c3-w_300_h_250.jpg)
Opastinsilta 12 A, 2. krs
00520 Helsinki
0295 021 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-uusimaa
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Uudenmaan ELY-keskus
Nordsjö tunnel i Helsingfors stängd 23.–25.7. kl. 22–05 på grund av tunneltvätt16.7.2024 13:42:03 EEST | Tiedote
Tunneln är ur bruk natten till onsdag (23.-24.7.) och eventuellt även natten till torsdag (24.-25.7.) kl. 22–05.
Helsingissä Vuosaaren tunneli kiinni 23.–25.7. klo 22–05 tunnelin pesun vuoksi16.7.2024 13:42:03 EEST | Tiedote
Tunneli on poissa käytöstä tiistain ja keskiviikon (23.–24.7.) sekä mahdollisesti myös keskiviikon ja torstain (24.–25.7.) välisinä öinä klo 22–05.
I Helsingfors Stenhagens tunnel stängd natten mellan 22.–23.7. kl. 22–0515.7.2024 14:17:19 EEST | Tiedote
Stenhagens tunnel på Skogsbackavägen (lv 100) belägen under Mannerheimvägen stängs natten mellan nästa måndag och tisdag (22.–23.7.). Båda tunnelrören stängs på grund av tunneltvätt. Under tiden då tunneln är stängd dirigeras trafiken till tunnelns reservrutt.
Helsingissä Kivihaan tunneli kiinni 22.–23.7. välisenä yönä klo 22–0515.7.2024 14:17:19 EEST | Tiedote
Hakamäentiellä (mt 100) sijaitseva Mannerheimintien alittava Kivihaan tunneli suljetaan ensi maanantain ja tiistain väliseksi yöksi (22.–23.7.). Tunneli suljetaan tilapäisesti molempiin suuntiin tunnelinpesun vuoksi. Täksi ajaksi liikenne johdetaan tunnelin varareitille.
Reparationsarbetet av Otsontie underfart inleds vecka 31 i Nastola i Lahtis15.7.2024 11:27:45 EEST | Tiedote
NTM-centralen låter reparera Otsontie underfart i Nastola i Lahtis under 2024. Bron ligger i Nastolaområdet i Lahtis längs landsväg 12.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme