Finnish Comms Awards 2023 palkitsee vaikuttavan viestintäyhteistyön
Finnish Comms Awards 2023 käynnistyy jälleen juhlistaen ansioituneita viestintäalan ammattilaisia ja heidän vaikuttavia töitään. Tämä asiakkaan ja toimiston yhteistyön kilpailu nostaa esiin viestinnän vaikuttavuutta ja sen merkitystä asiakkaiden tavoitteiden saavuttamisessa.

“Koen erityisen tärkeänä, että kilpailutöistä pystyttäisiin löytämään viestintätyöllä ja konsultoinnilla aikaansaatu muutos. Se ei välttämättä aina näy luvuissa, vaan se voi olla myös jotain vaikeammin mitattavaa. Näen tämän keskeisimpänä punaisena lankana tuomaristotyössä”, kommentoi vuoden 2023 kilpailun päätuomari ja SEKin viestinnän liiketoimintajohtaja Tiina Hosiokoski.
Viime vuonna tehtiin merkittävimmät kilpailu-uudistukset, joissa keskityttiin entistä vahvemmin viestinnän strategiseen rooliin ja neuvonantoon asiakkaille. Vuonna 2023 kilpailun kategoriat ja säännöt ovat saaneet täsmennyksiä viime vuoden palautteiden perusteella. Tänä vuonna kummankin pääkategorian parhaalle työlle jaetaan oma palkintonsa. Ensimmäisessä pääkategoriassa (Neuvonanto, konsultointi, suunnittelu ja valmennus) palkitaan Vuoden viestintätyö. Toisessa pääkategoriassa (Vaikuttamiskampanjat ja monikanavatyöt) palkitaan Vuoden vaikuttamiskampanja.
”Olen kuullut uudistuksesta pelkkää hyvää. Päivitetty Finnish Comms Awards tuo nyt esiin sitä työtä, mitä me viestintäkonsultit arjessamme teemme. Viestintäkilpailusta tuli viestintäkilpailu”, Hosiokoski kommentoi uudistusta.
Kilpailuun kutsuttuun tuomaristoon kuuluu kokeneita viestinnän, median, tieteen ja johtamisen ammattilaisia, joiden avulla arvioidaan kilpailutöitä ja tunnistetaan alan parhaita käytäntöjä. Vuoden 2023 tuomaristo julkaistaan kuluvan vuoden elokuun lopussa.
Kilpailuun osallistuvat työt käsitellään luottamuksellisesti ja nimettöminä. Finnish Comms Awards rohkaisee viestintätoimistoja kasvamaan ja sanoittamaan asiakastyönsä arvon alaa eri näkökulmista seuraavalle tuomaristolle.
Ilmoittautuminen kilpailuun on avoinna ja töiden palautusaika päättyy 8.9.2023. Vuoden 2023 voittajat palkitaan Finnish Comms Awards -gaalassa 9.11.2023 Helsingissä.
Kilpailun järjestää Marketing Finland. Yhteistyö Vala ry:n kanssa jatkuu ja Vuoden varainhankintateko palkitaan omassa kategoriassaan. Kilpailun vuoden 2023 yhteistyökumppaneina toimivat Viesti Ry, Cision, STT Viestintäpalvelut ja Grano.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kilpailun päätuomari:
Tiina Hosiokoski, SEK
Sähköposti: tiina.hosiokoski@sek.fi
Puhelin: +358 45 1304 831
Kilpailun sääntötuomari:
Taru Nikulainen, Brunnen Communications
Sähköposti: taru.nikulainen@brunnen.fi
Puhelin: +358 50 325 7347
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Marketing Finland on markkinoinnin liike, johon voivat liittyä jäseniksi markkinointia ja viestintää tekevät yritykset sekä alan palvelutarjoajat. Vuonna 2020 Marketing Finland sekä Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liitto MTL päättivät toimintojensa yhdistämisestä. Tämän jälkeen Marketing Finlandin alle on järjestäytynyt myös muita markkinoinnin asiantuntijaorganisaatioita. Marketing Finlandin jäsenet ovat mukana ostamassa ja tuottamassa suurinta osaa Suomessa tehtävää markkinointia ja viestintää.
Marketing Finland kuuluu maailman johtaviin markkinoinnin verkostoihin: WFA, 90 % maailman markkinointiostoista, EACA, 2500 markkinoinnin ja viestinnän organisaatiota ja 120 000 ammattilaista 30 Euroopan maasta ja ICCO, 3000 viestintätoimistoa globaalisti 66 maasta.
Marketing Finlandin tehtäviin kuuluvat muun muassa edunvalvonta, alan koulutukset, konsultointi, sekä verkostojen rakentaminen. Marketing Finland järjestää Suomessa markkinoinnin ja viestinnän johtavia kilpailuja kuten Cannes Lions, Effie Awards Finland, Finnish Comms Awards, Young Lions Finland ja Vuoden brändinrakentaja.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Marketing Finland ry
Young Lions Finland 2025 finalistit on valittu3.4.2025 09:12:22 EEST | Tiedote
Young Lions Competitions Finland -kilpailussa etsitään 30-vuotiaita tai nuorempia markkinoinnin ja viestinnän tulevaisuuden tähtiä edustamaan Suomea kansainväliseen Young Lions Competitions -kilpailuun. Shortlista on tässä!
Suomen rakastetuin markkinointikone vei Effien kirkkaimman palkinnon13.2.2025 22:04:00 EET | Tiedote
Maailman laajin markkinoinnin tehokkuutta mittaava kilpailu Effie Awards järjestettiin Suomessa nyt 23. kerran. Kilpailu huipentui 13.2.2025 järjestetyssä gaalassa, jossa palkittiin suomalaisia markkinoinnin töitä yhdellä Grand Effiellä ja kahdella kultaisella, viidellä hopeisella sekä kuudella pronssisella Effiellä. Effie Awards Finlandin järjesti Marketing Finland yhteistyössä Sanoma Media Finlandin kanssa. Effiessä kumppaneina ovat myös JCDecaux, Channel Factory ja Grano.
Effie 2024 finaaliin 21 markkinointityötä18.12.2024 11:00:00 EET | Tiedote
Effie Awards Finland 2024 -ohjausryhmä on valinnut ensimmäisen kierroksen tuomaroinnin pisteiden perusteella kilpailun finalistit. Toiselle tuomarointikierrokselle pääsi yhteensä 21 markkinointityötä, joista seitsemän työtä on ehdolla useammassa kategoriassa.
Finnish Comms Awards voittajat 202431.10.2024 22:43:50 EET | Tiedote
SEKin ABB Suomelle toteuttama työ Suomalainen valmennusosaaminen kansainvälisille areenoille valittiin vuoden viestintätyöksi. Vuoden vaikuttamiskampanjaksi valittiin Viestintätoimisto Manifeston ja Creative Dayn Syöpäjärjestöille toteutettu työ Älä ole koekaniini – Syöpäjärjestöille toteutettu sähkösavukkeiden käyttöä ehkäisevä kampanja. Vuoden viestintätoimistona palkittiin Ahjo Communications Oy. Vuoden viestintäkonsultiksi valittiin Kristiina Nieminen, Vuoden pitchaajaksi Aapo Kuortti, sekä Vuoden nuoreksi kyvyksi Rosanna Lyytinen. Tänä vuonna Vuoden Timantti palkinnon sai Christina Forsgård, Netprofile Finland Oy:sta. Finnish Comms Awards -kilpailun järjestää Marketing Finland yhteistyössä VaLa ry:n kanssa.
Effie-tuomaristo valittu – kaksi tuomaristoa valitsee vuoden tuloksellisimmat markkinointikampanjat.29.10.2024 11:00:00 EET | Tiedote
Vuoden 2024 Effie Finland -kilpailun tuomaristossa on yhteensä 39 asiantuntevaa tuomaria, päätuomarina toimii Elli Tuominen Kuriolta. Kilpailun tuomarointi on kaksivaiheinen ja kummallakin kierroksella on oma tuomaristonsa. Kaksivaiheisella arvioinnilla varmistetaan kilpailun korkea laatu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme