Tuska 2023: Lipunmyynti ennätysvilkasta, soittoajat julki ja muutoksia esiintyjissä
Helsingin Suvilahdessa 30.6.–2.7. järjestettävän Tuskan lipunmyynti on ollut tänä vuonna ennätyksellisen vilkasta. Kolmipäiväisen metallifestivaalin lauantailiput ja kaikki VIP-lipputyypit on myyty edellisiä vuosia aikaisemmin loppuun jo toukokuun alkupuoliskolla. Myynnissä on vielä kahden ja kolmen päivän sekä perjantain ja sunnuntain päivälippuja.
“Ihmiset ovat selkeästi kaivanneet Tuskan tunnelmaa. Viime kesänä ylsimme ennätysyleisöön 49 000 kävijällä viikonlopun aikana ja tämän vuoden festarilippujen menekki on ollut jopa entistäkin rivakampaa. Tällä tahdilla ennätyksiä rikotaan tänäkin kesänä”, kertoo Tuskan festivaalijohtaja Eeka Mäkynen.
Tuskan tulevaisuudesta on herännyt kysymyksiä Suvilahden tapahtuma-alueen lähivuosien muutostöiden vuoksi.
“Selvitämme parhaillaan, että voidaanko festivaali järjestää jatkossakin Suvilahdessa. Voi olla, että pysytään Suvilahdessa, voi olla että muutetaan. Hyvä ratkaisu löydetään varmasti”, jatkaa Mäkynen.
Soittoajat julki, muutoksia esiintyjissä
Tuskan esiintyjien soittoaikataulut on julkistettu tänään ja ne löytyvät festivaalin verkkosivuilta. Esiintyjäkattaukseen on tullut myös muutoksia. Newyorkilainen death metal -pioneeri Suffocation on joutunut peruuttamaan Euroopan kiertueensa sairaustapauksen vuoksi ja kanadalaisbändi Spiritbox on puolestaan perunut Tuska-keikkansa logistisiin syihin vedoten.
Korvaaviksi esiintyjiksi ovat varmistuneet vahvoihin riffeihin luottava lontoolaiskolmikko Urne ja melodista metallia soittava hollantilaisyhtye Delain.
Tuska 2023 -ohjelma:
Perjantai 30.6.2023
Gojira, Arch Enemy, Jinjer, While She Sleeps, Avatar, Glenn Hughes, Mokoma, Lost Society, Diablo, Dance With The Dead, Imminence, Blood Incantation, Vended, Foreseen, Galvanizer, Miseria Ultima, Sepulchral Curse, Vansidian, Kouta, Kúru
Lauantai 1.7.2023
VV (Ville Valo), In Flames, Motionless In White, Clutch, Marko Hietala, Haken, Turmion Kätilöt, Memoriam, Butcher Babies, Swallow The Sun, Finntroll, Orbit Culture, Brymir, A. A. Williams, Silver Bullet, Solothus, Dirt, Bob Malmström, Ashen Tomb, Nakkeknækker, Nervebreak, Angles Mortis, Slash The Smile
Sunnuntai 2.7.2023
Ghost, The Hu, Electric Callboy, Lorna Shore, Delain, Urne, Xysma, Imperial Triumphant, Smackbound, …And Oceans, Vermilia, Dreamtale, Irrational Cause
Liput:
Kaikki lippukategoriat ovat nyt myynnissä Tuskan virallisten lipunmyyntikumppaneiden verkostoissa Tiketissä, Ticketmasterissa ja Lippu.fi:ssä.
Yhden päivän liput alk. 129,00€ (HUOM: Lauantain liput loppuunmyyty!)
Kahden päivän liput alk. 169,00€
Kolmen päivän liput alk. 209,00€
VIP Area 51 -liput loppuunmyyty.
Majoitus + lippupaketit:
Hotelli- ja lippupaketit Tuskaan saatavilla Elämyksen kautta.
Tuskan ikäraja on 18 vuotta.
TUSKA 30.6.–2.7.2023
Helsinki, Suvilahti
#tuskafestival
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Niklas Nuppola
Tiedottaja
p. +358 40 552 7494
niklas@tuska.fi
Eeka Mäkynen
Festivaalijohtaja
p. +358 50 344 4789
eeka@tuska.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tuska on Helsingin Suvilahdessa vuosittain järjestettävä kolmipäiväinen metallifestivaali.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tuska-festivaali
Tuska 2025 julkaisi lisää artisteja: In Flames, Apocalyptica, Bad Wolves, Polaris, Whitechapel, Insomnium ja monia muita6.11.2024 11:00:00 EET | Tiedote
- Tuska 2025, Suvilahti, Helsinki, 27.–29.6.2025 - Uudet artistikiinnitykset: In Flames, Apocalyptica, Bad Wolves, Polaris, Whitechapel, Insomnium, Bambie Thug ja Bokassa
Tuska 2025 ensimmäiset artistit julkaistu: Lorna Shore, Electric Callboy, Powerwolf ja liuta muita27.8.2024 11:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin Suvilahdessa 27.–29.6.2025 järjestettävä Tuska-festivaali on julkaissut ensimmäiset esiintyjät. Ensi kesän pääesiintyjistä ensimmäisenä lyödään pöytään todellinen ässä: newjerseyläinen Lorna Shore otti taannoin metalliskenestä sellaisen niskalenkin, että vastaavaa päästään harvoin todistamaan. Bändin tuorein, “Pain Remains”-levy meni isosti läpi ympäri maailmaa, ja kun tarinat bändin uskomattoman intensiivisestä live-esiintymisestä alkoivat kiirimään, oli selvää, että metallitaivaan seuraava kiintotähti oli syttynyt. Suomessa Lorna Shoren ylivoimaa ihasteltiiin viime vuonna Tuskassa ja Provinssissa, sekä headline-keikoilla Helsingin Jäähallissa ja minuuteissa loppuunmyydyllä Tampereen Pakkahuoneella. Muita kiinnitettyjä Tuska 2025 -esiintyjiä ovat kenties maailman hyväntuulisin ja tanssittavin metallibändi Electric Callboy, niin ikään saksalainen power metal -kopla Powerwolf, vaihtoehtoista nu-metallilta kalskahtavaa hard rockia tarjoileva amerikkalainen Nothing More, groovaa
Tuska 2024 keräsi Suvilahteen 60 000 festivaalivierasta30.6.2024 22:55:15 EEST | Tiedote
Tuska 2024 juhlittiin aurinkoisessa Helsingin Suvilahdessa, jonne kokoontui kolmen festivaalipäivän aikana 60 000 kävijää. Lauantaina tehtiin Tuskan kaikkien aikojen yhden päivän kävijäennätys, jolloin 23 000 metallipäätä vaelsi raskaan musiikin lähteille Helsingin sydämeen. Viikonlopun suosituimpiin esiintyjiin kuuluivat päivien pääesiintyjät, maailman kirkkaimpiin elektronisen musiikin tähtiin lukeutuva Pendulum, englantilainen vaihtehtometallijätti Bring Me The Horizon sekä australialainen metalcore-suuruus Parkway Drive. Jättimäiset yleisömassat Karhu Main Stagen eteen keräsivät myös aina iskussa oleva Stam1na, hevikansan ikisuosikki Amorphis, Slayer-kitaristi Kerry King sekä hämyisän mahtavasti progeileva ruotsalainen Opeth. Telttalava koki täksi kesäksi kasvojenkohotuksen, kun Tuskan uuden mediayhteistyökumppanin Radio Cityn myötä telttalava päivitettiin suurempaan ja kauniimpaan. Radio City Stagen suosituimpiin esiintyjiin lukeutuivat äärimmäisen tiukasti toimittava Warmen, sääl
Metallifanit kohtaavat Suvilahdessa viikonloppuna – tietopaketti Tuska-festivaalin järjestelyistä24.6.2024 07:15:00 EEST | Tiedote
Raskaan musiikin ystävät kerääntyvät jälleen tällä viikolla Helsingin Suvilahteen, kun perjantaista 28.6. sunnuntaihin 30.6. juhlistetaan Tuskaa. Esiintyjäkattaukseen lukeutuvat muun muassa Pendulum, Bring Me The Horizon, Parkway Drive, Dimmu Borgir, Kerry King, Opeth ja monia muita. Tässä tietoa festivaalin käytännön järjestelyistä.
Tuska 2024: Soittoajat ja äppi julkaistu – lippukauppa käy ennätyskuumana30.4.2024 10:00:00 EEST | Tiedote
Tuska 2024 -bändien soittoaikataulut on nyt julkaistu, joten omaa lukujärjestystä Tuska-viikonlopulle voi siis alkaa suunnittelemaan. Aikataulu on nähtävissä festivaalin uudistetuilla verkkosivuilla sekä päivittyneessä Tuskan äppissa. Tuska-sovelluksen tämän vuoden versio on nyt julkistettu ja se on saatavilla iOs- ja Android-versioina. “Tuskan soittoaikataulujen julkaisu on aina varma kesän merkki ja etenkin tämän kevään takatalvien päättymättömässä kaanonissa sellaisia totisesti kaivataan. Siinä vaiheessa, kun pääsee Tuska-äppilla räpläämään oman aikataulun mieleisekseen, asiat viimeistään konkretisoituvat”, festivaalijohtaja Eeka Mäkynen ilakoi. Tämän vuoden festivaalin lippukauppa on käynyt ennätyskuumana. Toistaiseksi vielä kaikkia lippukategorioita on saatavilla. “Liput ovat liikkuneet ennätystahtiin, jopa vielä nopeammin kuin viime vuonna, joka oli sekin ennätysvuosi. Näyttää siltä, että tuskalaisten ostokäyttäytyminen on muuttunut: lippuja ostetaan entistä aikaisemmin, kesän su
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme