Suomen Uusiomuovi Oy tekee Rengaskierrätyksen suursäkeistä uutta raaka-ainetta
Suomen Rengaskierrätys Oy on liittynyt tuottajayhteisö Suomen Uusiomuovi Oy:n jäseneksi. Suomen Uusiomuovi Oy on pakkausalan tuottajayhteisö, joka vastaa jäsentensä markkinoille tuomien pakkausmateriaalien keräämisestä ja kierrättämisestä.
”Olemme itse lain ohjaama tuottajayhteisö, ja kun olemme aloittaneet uusioraaka-aineen jalostamisen ja myynnin, tarvitsemme nyt myös myyntipakkauksia. Halusimme hoitaa oman tonttimme vastuullisesti heti alusta asti”, Suomen Rengaskierrätys Oy:n toimitusjohtaja Risto Tuominen sanoo.
Vuodesta 2015 Suomen Uusiomuovi on toiminut muovipakkausten kierrätyksestä vastaavana jätelain edellyttämänä tuottajayhteisönä. Vuoden 2021 uudistuneen jätelain myötä yhtiö otti vastatakseen myös muut pakkausmateriaalit, kuten kartongit, puun ja paperit.
Suomen Uusiomuovin vanhat muovinkierrätykseen perustuneet asiakassopimukset päivitetään koskemaan kaikkia pakkausmateriaaleja vuoden 2024 alusta. Uutena asiakkaana Suomen Rengaskierrätyksen sopimus astuu kuitenkin voimaan heti.
”Rengaskierrätys on ensimmäinen asiakkaamme uudessa toimintamallissa. Olemme iloisia siitä, että saimme asiakkaaksemme tuottajayhteisön, joka on ottanut Suomessa ensimmäisenä tuottajayhteisönä operatiivisen toiminnan haltuunsa”, Suomen Uusiomuovi Oy:n toimitusjohtaja Mika Surakka sanoo.
Kiertotaloutta kiertotalouden sisällä
Suomen Rengaskierrätys kerää vuosittain noin 65 000 tonnia renkaita. Näistä noin 20 000 tonnia jalostetaan keväällä 2023 Lopen kunnassa avatussa kiertotalouslaitoksessa kumirouheeksi ja jauheeksi kumi- ja muoviteollisuudelle.
Renkaista tuotettavalla uusioraaka-aineella voidaan korvata jopa 50 prosenttia valmiin kumi- tai muovituotteen tarvitsemasta materiaalista, mikä pienentää tuotteiden ympäristöjalanjälkeä merkittävästi.
”Valitsimme Suomen Uusiomuovin, koska uskomme, että he pystyvät palvelemaan meitä kaikissa pakkausten tuottajavastuuseen liittyvissä tarpeissa. Uskomme myös, että heidän järjestelmänsä kautta käyttämämme pakkaukset tulevat parhaalla mahdollisella tavalla kierrätettyä ja uusiokäytettyä”, Tuominen sanoo.
Jätelain mukaan pakkauksia markkinoille tuottava yhtiö on velvollinen järjestämään niille kierrätyksen. Suomen Uusiomuovi Oy:n kanssa tehdyn sopimuksen myötä Suomen Rengaskierrätyksen asiakkaat voivat palauttaa esimerkiksi uusioraaka-aineen kuljetuksessa käytetyt suursäkit Suomen Uusiomuovin yrityspakkausten terminaaliin. Sieltä polypropeenisäkit jatkavat matkaansa kohti uutta elämää.
”Kun säkit on paalattu, ne kuljetetaan yhteistyökumppaneillemme jatkokäsittelyyn. Säkeistä voidaan tehdä uusiomuovia, josta voidaan valmistaa uusia suursäkkejä tai sitten jotakin ihan muuta”, Surakka kertoo.
Kumirouhe pitää suursäkit puhtaana
Kiertotalous perustuu suljetun kierron ajatukselle. Siinä kerran tuotetut fossiiliset luonnonvarat pyritään hyödyntämään aina uudelleen ja uudelleen. Muovin kohdalla tällä hetkellä eurooppalainen tavoite on hyödyntää muovista 50 prosenttia uusiomuovina vuonna 2025.
”Tavoitteesta ollaan jäljessä, sillä etenkin kuluttajapuolella muovista saadaan kerättyä kierrätykseen vain noin 42 prosenttia”, Surakka sanoo.
Yrityksistä kerättävää muovia saadaan hyötykäyttöön hieman paremmin kuin kotitalouksista. Teollisuusyrityksistä kerättävät muovit on useimmiten eritelty eri muovilajien mukaan. Hyvin vastuunsa tuntevat yritykset auttavat nostamaan muovien kierrätysastetta
”Rengaskierrätyksen käyttämät suursäkit ovat meille tullessa hyvin puhtaita. Se mahdollistaa materiaalin tehokkaan käytön uusiomuovin tuotannossa, Surakka sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Risto TuominenToimitusjohtaja
Puh:+358 9 6126 880risto.tuominen@rengaskierratys.comKuvat
Tietoja julkaisijasta
Suomen Rengaskierrätys Oy on Suomen ainoa rengasalan tuottajayhteisö. Keräämme hyötykäyttöön kaikki Suomessa käytetyt renkaat ja kierrätämme ne toimintaamme ohjaavan ympäristölain edellyttämällä tavalla.
Jäseniämme ovat renkaiden tuottajat, jotka perustivat meidät vastaamaan kierrätysvelvoitteistaan vuonna 1995. Olemassaolomme aikana renkaiden kierrätys on kehittynyt käytettyjen renkaiden talteen ottamisesta tehokkaaksi kiertotalouden osaksi.
Keräämme yli 3000 vastaanottopisteemme kautta noin 60 000 tonnia renkaita vuodessa ja annamme niille uuden elämän uusiomateriaaleina. Lopella sijaitsevassa kiertotalouslaitoksemme jalostamme renkaasta lähituotettua uusioraaka-ainetta kumi- ja muoviteollisuuden käyttöön. Näin tiensä päähän tulleesta renkaasta voi tulla melkein mitä vain.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Rengaskierrätys Oy
Rengas jalan alla pitää ihmisen ja teollisuuden pystyssä3.1.2025 03:31:00 EET | Tiedote
Myynnissä on ensimmäistä kertaa talvikenkä, jonka pohjasta kolmannes on renkaista valmistettua kotimaista uusioraaka-ainetta. Menetelmä tukee kenkäteollisuutta hiilidioksidipäästöjen sekä fossiilisten raaka-aineiden käytön vähentämisessä.
Vanha rengas jalan alla vei Lenkki Oy:n innovaatiokisan voittoon14.3.2024 15:26:00 EET | Tiedote
Renkaista valmistettua uusioraaka-ainetta hyödyntävän Lenkki Oy:n uuden sukupolven kengänpohjat valittiin kestävimmäksi innovaatioksi PacTec, FoodTec ja Plast Expo Nordic -messuilla. Kankaanpäässä toimiva Lenkki tähtää viennin vahvistamiseen suomalaisen kiertotalouden avulla.
Lenkki Oy vie renkaan jalan alle ja tähtää vientimarkkinoille suomalaisella uusioraaka-aineella19.9.2023 06:21:00 EEST | Tiedote
Lenkki Oy hyödyntää renkaasta valmistettua uusioraaka-ainetta kengänpohjien valmistamisessa. Suomen Rengaskierrätys Oy:n kotimainen uusioraaka-aine auttaa teollisuutta keventämään ympäristöjalanjälkeään ja vastaamaan kierrätysmateriaalien käyttöä edellyttävien asiakkaiden tarpeisiin.
Renkaista valmistettu uusioraaka-aine nostaa kiertotalouden riman uudelle tasolle15.5.2023 11:02:14 EEST | Tiedote
Uuden sukupolven kiertotalouslaitos jalostaa käytöstä poistuneista renkaista uusioraaka-ainetta kumi- ja muoviteollisuudelle. Kauan odotetun laitoksen avajaisia juhlittiin Lopella torstaina 11.5.2023.
Kotimainen uusioraaka-aine voi korvata jopa puolet muovituotteen materiaalista7.2.2023 05:31:00 EET | Tiedote
Alkanut vuosi merkitsee Suomen Rengaskierrätys Oy:lle uuden ajan alkua renkaiden hyötykäytössä. Keväällä Lopelle valmistuva kiertotalouslaitos jalostaa lähellä syntyneestä jätteestä edullista ja huoltovarmaa uusioraaka-ainetta kumi- ja muoviteollisuudelle. Kotimaassa tuotettu uusioraaka-aine on tehokas tapa pienentää tuotannon ympäristöjalanjälkeä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme