Tekniikan akateemiset - TEKTekniikan akateemiset - TEK

Ekonomit ja TEK: On aika kääriä hihat ja tehdä Suomesta toimivampi maa myös maahanmuuttajalle

Jaa
Koulutus- ja työperäinen maahanmuutto on perusta Suomen hyvinvoinnille. Tulevan hallituksen on tehtävä töitä sen eteen, että tänne tulevat ihmiset voivat elää täyttä elämää. Suomen Ekonomien ja Tekniikan akateemiset TEKin tiistaina 13.6. julkaistava poliittinen pamfletti tarjoaa näkökulmia siihen, miten tämä toteutetaan käytännössä.

Ekonomit ja TEK antavat pamfletissa äänen Suomeen muuttaneille, kun neljätoista kansainvälistaustaista kirjoittajaa kertoo omista kokemuksistaan. Alla olevat lainaukset ovat heiltä. Lisäksi liitot ovat koostaneet pamflettiin suosituksensa poliittisille päätöksentekijöille Suomen kehittämiseksi.

”Suomalaiset rekrytoijat ovat etäisiä ja kaavamaisia eivätkä ole kiinnostuneita hakijasta ihmisenä.”

– Rekrytointitapoja on uudistettava ja toisaalta kaikkien kielitaitoa sekä kulttuurista ymmärrystä on lisättävä. Monimuotoistuva työelämä vaatii organisaatioiden työyhteisöiltä uutta osaamista. Tästä on kuitenkin hyötyä niin ihmisille henkilökohtaisesti kuin liiketoiminnallekin, kommentoi Ekonomien elinkeinopolitiikan erityisasiantuntija Ted Apter.  

Esimerkiksi kielitaitovaatimukset olisi Apterin mukaan syytä arvioida tehtäväkohtaisesti sekä yksityisellä että julkisella sektorilla. Ne tulisi myös viestiä rekrytoinneissa selkeästi.

”Suomi on kerho, johon pääsee vain avaimella.”

– Kansainvälisille tutkinto-opiskelijoille on luotava toimivat askeleet työelämään. Verkostoituminen ja työelämävalmiuksien vahvistaminen vaativat nykyistä enemmän yhteistyötä korkeakoulujen, liittojen ja elinkeinoelämän välillä, sanoo TEKin osaamispolitiikan asiantuntija Tapio Heiskari.

Englanninkielisten harjoittelu- ja lopputöiden toimeksiantomessut olisivat yksi keino tilanteen parantamiseksi. Korkeakoulujen ulkomaalaistaustaisille tutkinto-opiskelijoille tulisi myös myöntää pysyvä työlupa valmistumisen yhteydessä.

”Yksi syy siihen, miksi halusin jäädä Suomeen, on työn ja vapaa-ajan tasapaino.”

– Suomella on rutkasti vahvuuksia, mutta ne on tunnistettava ja niitä on opittava hyödyntämään. Ihmiset tulevat ja jäävät tänne, kunhan vain teemme Suomesta nykyistä toimivamman maan myös maahanmuuttajille, painottaa TEKin innovaatio- ja elinkeinopolitiikan asiantuntija Mikko Särelä.

Digitaalisen Virtual Finland -palvelualustan toteuttaminen olisi Särelän mukaan yksi askel kohti mutkattomampaa maahantuloa.

Suomen Ekonomien ja Tekniikan akateemiset TEKin pamfletti ”Suomi – ulkopuolisuuden maa? Finland – the country of not belonging?” julkaistaan tänään 13.6. kello 8.30 Ravintola Lasipalatsissa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Tekniikan akateemiset - TEK
Tekniikan akateemiset - TEK
Ratavartijankatu 2
00520 HELSINKI

09 229 121http://www.tek.fi

Tekniikan akateemiset TEK on tekniikan alan yliopistokoulutettujen etu- ja palvelujärjestö. Jäsenet ovat tekniikan, tietojenkäsittelyn, arkkitehtuurin tai luonnontieteiden yliopistotutkinnon suorittaneita ja näiden alojen opiskelijoita. TEK tukee jäseniään työuralla, edistää ammattikunnan osaamista ja yhteisöllisyyttä sekä rakentaa kestävää hyvinvointiyhteiskuntaa. Yli 75 000 jäsenellään TEK on Akavan toiseksi suurin jäsenliitto ja Suomen kahdeksanneksi suurin ammattiliitto.

Suomen Ekonomit
Ratavartijankatu 2
00520 Helsinki

020 693 200 http://www.ekonomit.fi

Suomen Ekonomit on kauppatieteilijöiden liitto. Jäseniä on lähes 60 000, ja olemme Akavan neljänneksi suurin jäsenjärjestö. 

Meitä kauppatieteilijöitä on matikkaneroista luoviin tyyppeihin ja pomoista asiantuntijoihin ja yrittäjiin. Olemme taloudentekijöitä: edustamme kestävän talous- ja bisnesosaamisen ydintä Suomessa. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tekniikan akateemiset - TEK

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye