Helsingin juhlaviikot

Helsingin juhlaviikot hakee taiteellista johtajaa

Jaa
Huvilan tunnelmaa kesällä 2022, kuva: Petri Anttila
Huvilan tunnelmaa kesällä 2022, kuva: Petri Anttila

Helsingin juhlaviikot hakee taiteellista johtajaa viisivuotiskaudelle 2025–2029. Marko Ahtisaari on toiminut Juhlaviikkojen taiteellisena johtajana syksystä 2018 lähtien ja vastaa kuluvan vuoden sekä vuoden 2024 festivaalin ohjelmasta. Uusi taiteellinen johtaja valitaan syksyn aikana ja hän aloittaa työnsä vuonna 2024.

Helsingin juhlaviikot on Pohjoismaiden suurin monitaidefestivaali ja Helsingin kesän päätösjuhla, joka järjestetään vuosittain elo-syyskuun vaihteessa. Festivaalin ja sen taiteellisen johtajan tehtävänä on tarjota helsinkiläisille sekä laajalle kotimaiselle ja ulkomaiselle yleisölle ainutlaatuisia ja monimuotoisia taide-elämyksiä. Taiteelliselta johtajalta odotetaan laaja-alaista kokonaisnäkemystä taiteellisesta suunnittelusta, joten työhön voidaan valita myös työpari tai -ryhmä. 

Juhlaviikkojen taiteellinen johtaja työskentelee festivaalia tuottavassa Helsingin tapahtumasäätiössä ja tekee läheistä yhteistyötä Juhlaviikkojen tuottajatiimin sekä festivaalin viestinnän, markkinoinnin, myynnin ja hallinnon kanssa.  

Seuraavia Helsingin juhlaviikkoja vietetään 17.8.–3.9.2023. Ohjelma ja lisätiedot löytyvät kokonaisuudessaan verkossa osoitteessa helsinkifestival.fi.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Helsingin tapahtumasäätiön toimitusjohtaja Stuba Nikula, stuba.nikula@eventshelsinki.fi, 040 555 55 40

Kuvat

Huvilan tunnelmaa kesällä 2022, kuva: Petri Anttila
Huvilan tunnelmaa kesällä 2022, kuva: Petri Anttila
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin juhlaviikot
Helsingin juhlaviikot
Kaasutehtaankatu 1
00540 Helsinki

http://helsinkifestival.fi

Helsingin juhlaviikot on Pohjoismaiden suurin monitaidefestivaali, joka järjestetään vuosittain elo-syyskuun vaihteessa. Juhlaviikkojen taustaorganisaationa toimii Helsingin kaupungin perustama Helsingin tapahtumasäätiö. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin juhlaviikot

Irlantilaistaiteilija Kevin Aboschin tekoälyn avulla tuotettu elokuva saa maailman ensi-iltansa Taiteiden yönä 15.8.29.7.2024 12:59:37 EEST | Tiedote

Helsingin juhlaviikot käynnistävänä Taiteiden yönä 15. elokuuta saa maailman ensi-iltansa arvostetun käsite- ja tekoälytaiteilijan Kevin Aboschin ensimmäinen elokuva, Am I?. Kyseessä on samalla maailman ensimmäinen synteettinen pitkä elokuva, jonka jokainen ruutu on luotu tekoälyn avulla. Tyylilajiltaan Am I? on musikaali, joka on kiedottu dokumenttielokuvaan, joka on kääritty scifi-elokuvaan. Abosch kuvailee elokuvaa armottomaksi ja huiman nopeatempoiseksi kokemukseksi, joka tutkii konetietoisuutta, aseistettua tekoälyä ja transhumanismia. “Am I? tarkastelee koneen näkökulmasta sitä, miten olemme vaarassa menettää inhimillisyytemme yksilöinä sekä kollektiivisesti yhteiskuntana kun koneet ottavat vallan”, Abosch kertoo. Elokuva esitetään Taiteiden yönä Bio Rex Lasipalatsissa Helsingin juhlaviikkojen, Amos Rexin ja Helsinki International Film Festival – Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin yhteistyönä. Näytöksen jälkeen elokuvasta keskustelevat ohjaajan lisäksi Juhlaviikkojen taiteellinen

Helsingin juhlaviikkojen ohjelma on valmis: Akram Khan Companyn tanssiteos, Esa-Pekka Salosen johtama Hovanštšina, Lauri Porran 125 bassoäänen sävellys ja paljon muuta17.4.2024 08:00:00 EEST | Tiedote

Helsingin juhlaviikkojen ohjelmaan on vahvistunut mm. tanssitaiteilija-koreografi Akram Khanin henkeäsalpaava nykytanssiteos Jungle Book reimagined ja Esa-Pekka Salosen johtaman Radion sinfoniaorkesterin uusi konserttiversio Hovanštšina-oopperasta. 35 vuotta täyttävän Taiteiden yön kärkitapauksena koetaan Lauri Porran yli sadan bassoinstrumentin muodostama maksuton musiikkielämys Senaatintorilla.

Helsingin juhlaviikkojen taiteelliseksi johtajaksi on valittu Johanna Freundlich30.1.2024 09:00:00 EET | Tiedote

Helsingin juhlaviikot on Pohjoismaiden suurin monitaiteellinen kaupunkifestivaali. Viisikymmentäkuusi vuotta täyttävä festivaali hakee entistäkin laajempia yleisöjä ja vahvoja yhteistyömuotoja kotimaisen ja kansainvälisen taide- ja kulttuurikentän kanssa. Helsingin juhlaviikkojen taiteelliseksi johtajaksi on nimitetty Johanna Freundlich 24.1.2024 alkaen. Hän vastaa festivaalin taiteellisesta suunnittelusta vuosina 2025–2029. Freundlich on kulttuurin moniosaaja, jolla on kokemusta muun muassa teatteri- ja oopperaohjaajan, käsikirjoittajan ja dramaturgin tehtävistä sekä klassisen musiikin tuotannoista. Lisäksi hän on toiminut Tampereen Teatterikesän taiteellisen johtotiimin jäsenenä. Freundlichilla on myös kansainvälistä ohjaajakokemusta esimerkiksi Yhdysvalloista ja Venäjältä. ”Helsingin juhlaviikot on tarjonnut jo vuosikymmenten ajan ainutlaatuisia kulttuuri- ja taide-elämyksiä laajoille yleisöille. Taiteellisen johtajan vaihtuminen mahdollistaa festivaalille aina uudistumista ja olem

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye