Stara

Stara istuttaa 84 000 kesäkukkaa – kesä-Helsinki kukkii myös kantakaupungin ulkopuolella

Jaa
Helsingin kaupunki tarjoaa tänä kesänä jälleen silmänruokaa kukkien ystäville, kun Stara istuttaa 84 000 Kaupunginpuutarhalla kasvattamaansa kesäkukkaa yli 50 kohteeseen sekä satoihin suuriin ruukkuihin ympäri Helsinkiä. Tunnetuimpien keskustan kukkaryhmien ja kesä-Espan lisäksi kannattaa huomioida myös kantakaupungin ulkopuolella sijaitsevat istutukset.
Annalan tapettikukkaryhmäistutuksessa käytetään samaa kuviota kahden tai kolmen vuoden ajan. Vuosina 2018–2019 (kuvassa) kuviossa korostuivat punaisen, keltaisen ja hopean sävyt. Helsingin kahta muuta tapettiryhmää voi ihailla Herttoniemen kartanolla ja Talvipuutarhan edustalla. Kuva: Kari Österberg
Annalan tapettikukkaryhmäistutuksessa käytetään samaa kuviota kahden tai kolmen vuoden ajan. Vuosina 2018–2019 (kuvassa) kuviossa korostuivat punaisen, keltaisen ja hopean sävyt. Helsingin kahta muuta tapettiryhmää voi ihailla Herttoniemen kartanolla ja Talvipuutarhan edustalla. Kuva: Kari Österberg

– Helsinki on paljon muutakin kuin keskusta. Kukkaentusiasti voi suunnata kesäkukkaretkelle ja samalla tutustua uusiin kaupunginosiin, kannustaa Staran vihersuunnittelija Kirsti Oksanen.

Oksanen on jo vuosikymmenten ajan suunnitellut Helsingin puistojen ja katualueiden kesäkukkaryhmät ja astiaistutukset. Lajikkeiden valintaan vaikuttavat niin paikka, trendit kuin istutuskohteen olosuhteet: aurinkoon ei pidä laittaa varjon kasveja ja päinvastoin. Nykyisin istutukset toimivat myös pölyttäjien keitaina keskellä kivikaupunkia.

Tänä kesänä Oksanen suosittelee tutustumista etenkin seuraaviin Helsingin kukkakohteisiin:

Vauhtitien kokeilukukkaryhmä, Vauhtitie

Tämä on yksi Kaupunginpuutarhan kenttäkokeilukohteista, joissa näkee, miten uudet kausikasvien lajit ja lajikkeet menestyvät julkisissa istutuksissa. Tänä kesänä istutuksen puiston puolelta löytyy oranssia, punaista ja keltaista, ja kadun puolella päävärinä on pinkki. Monet kasvilajeista myös houkuttelevat hyönteisiä.

Karhupuisto, Viides linja 15

Karhupuiston tuhannet taimet istutettiin perinteisesti yhteistyössä alueen asukkaiden kanssa kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Kaupungin suurimmassa kukkaryhmässä on toiveiden mukaisesti runsaasti punaisia ja oransseja kukkia. Kookkaat kasvit muodostavat selkeät ympyrät raitoineen. Niittymäisillä alueilla puolestaan näkee muun muassa Golden Jubilee- ja Astello Indigo -iisoja, New Look -hopeavillakkoja ja Geyser White -sirokesäkynttilöitä.

Topeliuksen puisto, Välskärinkatu 14

Yksi Helsingin harvoista muotopuistoista, joka koostuu sekä luonnonmukaisesta että geometrisestä osasta. Rungolliset tulikruunut sopivat kokonaisuuteen muotoon leikattujen hopeapajujen kanssa. Väreinä on keltaista, punaista ja oranssia. Tummalehtiset daaliat ja begoniat puolestaan korostavat värejä ja antavat syvyyttä istutukseen.

Annalan kartanonpuisto, Hämeentie 154

Puisto on ennen kaikkea tunnettu pyöreiden kukkaryhmiensä tapetti-istutuksista. Tiheällä istutuksella ja leikkaamisella kasveista muodostuu vanhojen tapettien kuviointia muistuttava ornamenttimainen kokonaisuus. Kolmiulotteisuus saadaan aikaan kasvien korkeuseroilla. Tapettiryhmät juontavat juurensa 1800-luvulle, ja esimerkiksi Esplanadinpuistossa ne koristivat 1910-luvulla Runebergin patsaan ympäristöä.

– Tapettiryhmien perinteisistä lajeista vain hopeavillakkoa saa kauppapuutarhoista. Kotipuutarhassa voi ornamenttimaisia kuvioita istuttaa hopeavillakon lisäksi samettikukista, mehikasveista ja matalasta kesäbegoniasta. Muutkin tiiviskasvuiset selkeät lajit sopivat kuvioihin, Oksanen vinkkaa.

Malmi: Ylä- ja Ala-Malmintori, Malmin kauppatie 18 ja Ala-Malmin tori 1

Malmilla näyttävimmät kesäkukat sijoitetaan astioihin molemmille puolille ostoskeskusta. Tänä kesänä Ylä-Malmin puolella selkeät vaaleanpunaiset ja keltaiset kannat tuovat voimaa istutukseen samalla kun sirokesäkynttilät ja siniverbenat keventävät kokonaisuutta. Kukat on sijoitettu aiempaa lähemmäksi torimyyntiä ja ostokeskuksen sisäänkäyntiä. Ala-Malmin torilla ostoskeskuksen ja Malmitalon välissä istutuksiin ryhtiä tuovat rungolliset kesäkoisot.

Malmin kannat on kasvatettu Kaupunginpuutarhalla siemenestä. Monet kaupungin kannoista ovat kuitenkin jo kukkineet ympäri Helsinkiä vuosikymmenten ajan, sillä niiden juurakot tuodaan syksyllä Kaupunginpuutarhalle talvehtimaan ja hyödetään jälleen keväällä kasvuun.

Vuosaari: Aurinkolahden aukio, Hiekkalaiturin aukio ja ”Urbaaniaukio”, Solvikinkatu 1 ja Hiekkalaiturintie 2

Meren rannalla Aurinkolahden aukiolla istutuksiin on valittu kasveja, jotka sietävät hyvin tuulta. Toisessa merellisessä kukkakohteessa Hiekkalaiturin aukiolla ovat pärjänneet pienehköt siemenestä kasvatetut kannat. Merenrannalle tuuliseen ja aurinkoiseen paikkaan sopivat esimerkiksi amppelirusokit, koristeheinät, siniviuhkat ja sirokesäkynttilä.

Työnimellä ”Urbaaniaukio" kulkevassa kohteessa Hiekkalaiturintien varrella kokeillaan Vauhtitien tavoin uusia lajeja.

Myllypuro: Orpaanporras, Neulapadontie 12

Yhdistelmä keltaisia, sinisiä ja vaaleanpunaisia kukkia kuudessa kukka-astiassa. Maailman parhaaksikin perhoshoukuttimeksi kutsutut syyssyrikät houkuttelevat perhosia loppukesällä ja tuoksuvat herkullisilta.

Siniviuhkat istutuksen reunakasveina ovat erittäin sopivia julkisiin istutuksiin. Ne kukkivat kauniisti, mutta vanhoja kukkia ei tarvitse nyppiä pois. Kaupunginpuutarhalla kasvatetaan noin 2 500 siniviuhkaa vuosittain ja se on käytetyin laji reunakasvina petunioiden, joita on kasvatettu 4 800, jälkeen.

Pohjois-Haaga: Kaupintie, Kaupintie 4

Kaupintien sillalla lähellä Pohjois-Haagan juna-asemaa mustissa kukka-astioissa pääväreinä ovat keltainen ja sininen, joita täydentävät ruskealehtiset heinät ja kaneliväriset petuniat. Täällä monihaaraiset auringonkukat kukkivat koko kesän.

– Valitsin näihin istutuksiin mainittuja värejä ja kasveja, koska Kaupintien sillan ympäristö on muuten värimaailmaltaan aika monotoninen tummia tiiliseiniä. Tällaisiin paikkoihin on inspiroivaa luoda asetelmia, jotka tavallaan pehmentävät tai ovat vastakohtia ympäristölle, Niitä kannattaa tulla katsomaan kauempaakin, Kirsti Oksanen sanoo.

Stara on Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitos, joka suunnittelee ja toteuttaa Helsingin kausikasvi-istutukset Kausikasvit Helsingissä -linjauksen mukaisesti. Kaupunkiympäristön toimiala linjaa vuosittain kohteet ja istutusten määrän.

Kesäkukat on kasvatettu jo yli sadan vuoden ajan Kaupunginpuutarhalla, ja ne istutetaan kaupungin puistoihin ja aukioille juhannukseen mennessä. Kukkaloisto on parhaimmillaan heinä–elokuun vaihteessa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kirsti Oksanen
vihersuunnittelija, Stara
puh. 09 310 39916
kirsti.oksanen@hel.fi

Kuvat

Annalan tapettikukkaryhmäistutuksessa käytetään samaa kuviota kahden tai kolmen vuoden ajan. Vuosina 2018–2019 (kuvassa) kuviossa korostuivat punaisen, keltaisen ja hopean sävyt. Helsingin kahta muuta tapettiryhmää voi ihailla Herttoniemen kartanolla ja Talvipuutarhan edustalla. Kuva: Kari Österberg
Annalan tapettikukkaryhmäistutuksessa käytetään samaa kuviota kahden tai kolmen vuoden ajan. Vuosina 2018–2019 (kuvassa) kuviossa korostuivat punaisen, keltaisen ja hopean sävyt. Helsingin kahta muuta tapettiryhmää voi ihailla Herttoniemen kartanolla ja Talvipuutarhan edustalla. Kuva: Kari Österberg
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Stara
Stara
Ilmalankuja 2 L, PL 1660
00099 HELSINGIN KAUPUNKI

09 310 17000http://www.stara.hel.fi

Stara on Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitos – rakentamisen, ympäristönhoidon ja logistiikan moniosaaja. Se huolehtii Helsingin siisteydestä, toimivuudesta ja vehreydestä. Staran hoidossa on noin 70 % Helsingin kaduista ja puistoista. Liikelaitoksessa on lähes 1 500 työntekijää ja sen liikevaihto on noin 200 miljoonaa euroa vuodessa. www.stara.hel.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Stara

Muutoksia Helsingin katujen ja viheralueiden ylläpidossa – Staran hoitamat alueet muuttuvat 1.10.1.10.2024 08:36:52 EEST | Tiedote

Helsingin katu- ja viheralueiden ylläpito muuttuu monin paikoin 1. lokakuuta. Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitos Staran aiemmin hoitamista alueista siirtyvät yksityisten urakoitsijoiden hoitoon Ylä-Malmi, Tapanilan pohjoinen osuus, Tapaninvainio, Pukinmäki, Torpparinmäki, Vuosaari ja Östersundom. Staran hoitoon palautuu Etelä-Pakila eli Kehä I:n eteläpuoli Pakilasta.

Ulkonäkö ei aina riitä kertomaan leikkivälineen kunnosta – Helsingin koulujen ja päiväkotien leikkivälineet tarkastetaan vähintään kerran vuodessa7.8.2024 09:47:53 EEST | Tiedote

Helsingin koulujen ja päiväkotien pihoilla olevat leikkivälineet tarkastetaan säännöllisesti, jotta niillä leikkiminen on aina turvallista. Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitos Stara tarkastaa kaupungin tilauksesta noin 550 päiväkodin ja koulun leikkivälineet vähintään kerran vuodessa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye