Pitko ympäristövaliokunnan johtoon ja Hyrkkö valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtajaksi

Toisen kauden kansanedustaja, oululainen Jenni Pitko valittiin ympäristövaliokunnan puheenjohtajaksi.
– Seuraavan neljän vuoden aikana luonnontilan parantamisessa täytyy ottaa käyttöön nykyisten työkalujen lisäksi markkinaehtoisia mekanismeja. Tiedämme, että halua luonnonsuojeluun riittää: tämä näkyy siinä, että valtion vapaaehtoiset luonnonsuojeluohjelmat ovat olleet erittäin suosittuja. Esimerkiksi velvoittavan ekologisen kompensaation käyttöönotto loisi markkinoita luonnon suojelulle ja ennallistamiselle, Pitko sanoo.
Toisen kauden kansanedustaja, espoolainen Saara Hyrkkö valittiin valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtajaksi.
– Suomen talous on saatava kuntoon, mutta ei sellaisilla keinoilla, joiden hintalappu huomenna on suurempi kuin säästö tänään. Uudistamalla taloutta on mahdollista torjua eriarvoisuutta, vahvistaa työllisyyttä ja parantaa ympäristön tilaa. Huolenani on, että pian valittava hallitus tekee juurikin päinvastoin. Valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtajana tulen tekemään kaikkeni, jotta tiukkoinakin taloudellisina aikoina uskallamme panostaa koulutukseen ja torjumme lapsiperheköyhyyttä tehokkaasti, Hyrkkö sanoo.
Muut valiokuntapaikat jaettiin seuraavasti:
Suuri valiokunta: varsinainen Maria Ohisalo, varajäsen Atte Harjanne
Perustuslakivaliokunta: Fatim Diarra
Ulkoasiainvaliokunta: Pekka Haavisto
Valtiovarainvaliokunta: (vpj) Saara Hyrkkö, varajäsen KristaMikkonen
Tarkastusvaliokunta: Hanna Holopainen
Hallintovaliokunta: Sofia Virta
Lakivaliokunta: Maria Ohisalo
Liikenne- ja viestintävaliokunta: Atte Harjanne
Maa- ja metsätalousvaliokunta: Tiina Elo
Puolustusvaliokunta: Hanna Holopainen
Sivistysvaliokunta: Inka Hopsu
Sosiaali- ja terveysvaliokunta: Bella Forsgrén
Talousvaliokunta: Oras Tynkkynen
Tiedusteluvalvontavaliokunta: Atte Harjanne
Tulevaisuusvaliokunta: Krista Mikkonen
Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta: Fatim Diarra
Ympäristövaliokunta (pj): Jenni Pitko
Yhteyshenkilöt
Ville-Veikko MastomäkiViestintäpäällikkö vt.Vihreiden viestintä
Puh:+358407641684ville-veikko.mastomaki@vihreat.fiLaura LuotoViestintäsuunnittelijaVihreiden viestintä
Puh:050 380 2848laura.luoto@vihreat.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta

Mannerheimintie 15b A, 4 krs
00260 Helsinki
09 5860 4160, viestinta@vihreat.fihttps://www.vihreat.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Saara Hyrkkö: Leikkauslistojen vertailu paljastaa puolueiden todelliset karvat28.7.2025 17:28:54 EEST | Tiedote
Vihreät jakaa keskustan ja SDP:n huolen Orpon hallituksen politiikasta, joka uhkaa johtaa ennätysvelkaantumiseen. Eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja ja valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja Saara Hyrkön mielestä keskustelu on kuitenkin ajautunut väärille raiteille.
Vihreiden Virta: Ranska tunnustaa Palestiinan – joko Suomen hallituksen mielestä on ”oikea aika”, vai seisooko Suomi yhä hallituskriisin pelossa väärällä puolella historiaa?25.7.2025 11:19:56 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtajan Sofia Virran mukaan nyt on pääministeri Orpon korkea aika ryhtyä toimiin Gazan kärsimyksen lopettamiseksi tai myöntää suomalaisille suoraan miksi Suomi seisoo historian väärällä puolella.
Vihreiden Alviina Alametsä: Orpon hallitus on pettämässä transnuoret18.7.2025 14:16:00 EEST | Tiedote
Eduskunta hyväksyi translain uudistuksen yhteydessä lausuman, jonka mukaan hallituksen tulee päivittää translaki myös alaikäisten itsemääräämisoikeutta kunnioittavaksi. Vihreiden kansanedustaja Alviina Alametsä jättämään kirjalliseen kysymykseen ministeri Kaisa Juuso vastasi, ettei uudistusta olla tekemässä.
Tiedote: Ex-ministeri Krista Mikkonen: Verkkokalastuskieltoa on pidennettävä saimaannorpan suojelemiseksi15.7.2025 14:18:07 EEST | Tiedote
Saimaannorppia suojeleva verkkokalastuskielto Saimaalla päättyi kesäkuun lopussa. Vihreiden entinen ympäristöministeri Krista Mikkonen vaatii hallitukselta toimia saimaannorpan suojelemiseksi, kun kalastusrajoituksista päätetään seuraavan kerran keväällä 2026.
Vihreiden Jenni Pitko: “On vaikea nähdä, mistä hallitus on riidellyt, kun vaikuttavat ilmastotoimet loistavat poissaolollaan”4.7.2025 19:15:36 EEST | Tiedote
Vihreiden varapuheenjohtaja, kansanedustaja Jenni Pitkon mukaan hallituksen perjantai-iltapäivänä odotteluiden jälkeen lausuntokierrokselle lähettämä Energia- ja ilmastostrategia on surullista luettavaa. Epämääräiset toimet ilman aikatauluja ja rahaa eivät vie hänen mukaansa Suomea hiilineutraalisuuden polulle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme