Nordic Live Productions Oy

Ennätysten viikonloppu: Nightwish rikkoi kävijäennätyksiä kahdella stadionilla

Jaa

Maailman menestyneimpiin metalliyhtyeisiin lukeutuvan Nightwishin maailmankiertue valloitti viikonlopun aikana sekä itäisen että läntisen Suomen. Viime perjantaina 16.6. metallijätti teki paluun kotikaupunkiinsa Pohjois-Karjalan Kiteelle, josta yhtye jatkoi matkaansa lauantaina 17.6. Pohjanmaan keskukseen Vaasaan. Sekä Kiteen Rantakentällä että Vaasan Lemonsoft Stadionilla konserttien liput myytiin loppuun tapahtuman porteilta ja stadionien kävijäennätykset rikkoutuivat. Molemmat konsertit järjesti suomalainen tapahtuma-alan organisaatio Nordic Live Productions Oy yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa.

Nightwishin Suomen konserteissa oli yhteensä 21 500 kävijää. Kuvassa Kiteen Rantakenttä, kuva: Heikki Salonen.
Nightwishin Suomen konserteissa oli yhteensä 21 500 kävijää. Kuvassa Kiteen Rantakenttä, kuva: Heikki Salonen. Heikki Salonen

Historiallinen paluu kotistadioneille vuosikymmenien tauon jälkeen

Sinfonista metallia soittavan Nightwishin Human. :II: Nature -maailmankiertue nähtiin perjantaina 16.6. yhtyeen perustajajäsen Tuomas Holopaisen kotikaupungissa Kiteellä. Loppuunmyydyllä Rantakentän pesäpallostadionilla todistettiin yhtyeen tunteikasta kotiinpaluuta lähes 20 vuoden tauon jälkeen. Konsertin liput myytiin loppuun perjantaina Kiteen Rantakentän porteilta ja paikalla oli yhteensä 10 500 katsojaa. Tapahtumassa rikottiin Rantakentän kaikkien aikojen yleisöennätys.

Lauantaina 17.6. Nightwish esiintyi niin ikään loppuunmyydylle Vaasan Lemonsoft Stadionille, jossa tapahtumapaikan edellinen kävijäennätys rikottiin myös kirkkaasti, kun stadionille kerääntyi yli 11 000 yleisön meri. Vaasa on Nightwishin rumpalin Kai Hahdon kotikaupunki, joten häntä sekä bändiä muistettiin paikallisten toimesta monin tavoin.

Kyseessä oli Nightwishille nostalginen paluu kotikentilleen, sillä Kiteellä yhtye on esiintynyt viimeksi vuonna 2004 ja Vaasassa vuonna 2001. Kaksivuotinen maailmankiertue päättyy tulevana torstaina 22.6. Norjan Oslossa järjestettävään Tons of Rock -festivaliin, jonka jälkeen yhtye jää keikkatauolle työstääkseen uutta albumiaan.

Ennätyksiä myös tapahtumatuotantoyhtiölle 

Konsertit tuotti suomalainen tapahtuma-alan yritys Nordic Live Productions Oy, jolle menneen viikonlopun Nightwishin konsertit olivat kävijämääriltään suurimmat yhden illan toteutukset koko yrityksen toiminta-aikana. Kiteen kaikkien aikojen suurimman tapahtuman sekä Vaasassakin merkittävän kokoisen tapahtuman järjestelyt onnistuivat tapahtumatuotantoyhtiön silmin hyvin.

“On ollut mahtavaa olla rakentamassa näin merkityksellisiä keikkoja niin bändille, kuin myös Kiteen ja Vaasan alueille. Koko Nordic Liven tiimimme on hyvin otettu siitä kunniasta, että saimme tuottaa nämä konsertit. Kotiinpaluun teema oli vahvasti läsnä koko viikonlopun aikana. Molempien kaupunkien osalta vastaanotto on ollut todella lämmin ja kaupungit sekä paikalliset tahot ovat olleet tapahtumien järjestelyissä suurella sydämellä mukana”, kertoo Nordic Live Productionsin toimitusjohtaja ja promoottori Tommi Mäki.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Tapahtumat järjesti Nordic Live Productions Oy

Tapahtuman järjestäjä Nordic Live Productions Oy on vuonna 2013 perustettu valtakunnallisesti toimiva kotimainen nuorten yrittäjien omistama tapahtuma-alan ammattilaisorganisaatio. Yrityksen kaikki omistajat myös työskentelevät yhtiön tapahtumatuotannossa.

Yhtiö tuottaa vuosittain lukuisia tapahtumia Suomessa kuten Nightwishin ja Gyllene Tiderin Suomen konsertit, Vaasa Festivalin, Porvoon Viinijuhlat, Espoon Viinijuhlat, Solar Sound Festivalin Seinäjoella, Aura Fest -kaupunkifestivaalin Turussa, Kokkolan Viinijuhlat, Kainuun Musiikkijuhlat Kajaanissa, Raasepori Festivalin Tammisaaressa sekä satoja muita klubitapahtumia, konsertteja ja yksityistilaisuuksia – pienistä tapahtumista aina stadionluokan megatoteutuksiin asti.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Nordic Live Productions Oy

Ruotsalaisyhtye Gyllene Tider saapuu Suomeen ensi viikolla11.8.2023 08:20:50 EEST | Tiedote

Legendaarisen ruotsalaisyhtye Gyllene Tiderin Hux Flux -kiertue saapuu ensi viikolla Suomeen. Ensimmäinen keikka on perjantaina 18.8. Raasepori Festivalilla Tammisaaren Stallörinpuistossa, jossa esiintyvät myös mm. ruotsalaistähti Carola sekä brittiartisti Bonnie Tyler. Gyllene Tiderin koko kesän kestänyt kiertue huipentuu Vaasan stadionkonserttiin, jossa nähdään myös Ruotsin euroviisuedustajanakin toiminut Sanna Nielsen, suomenruotsalaisyhtye KAJ sekä pietarsaarelainen tulokasartisti Fredrik Furu.

Maailmantähti Tiësto saapuu Suomeen ensi viikolla4.8.2023 09:18:02 EEST | Tiedote

Elektronisen musiikin tunnetuimpiin nimiin kuuluva maailmantähti Tiësto esiintyy ensi viikolla Suomessa kahdella keikalla 11.-12.8.2023. Hollantilainen dj ja tuottaja nähdään sekä Seinäjoen OmaSp Stadionilla vietettävän Solar Sound Festivalin että Turun Kupittaanpuistossa järjestettävän Aura Festin pääesiintyjänä. Tiësto on vieraillut Suomessa viimeksi vuonna 2016, joten artistin suomalaisfanit ovat odottaneet tulevia keikkoja jo pitkään.

TIEDOTE: Lauri Tähkä Espoon Viinijuhliin - artistin ainoa kesän keikka Etelä-Suomessa14.2.2023 10:00:00 EET | Tiedote

Espoon Viinijuhlat järjestetään tulevana kesänä 28.-29.7.2023 jo toista kertaa Haukilahden rannan satama-alueella. Festivaali on kiinnittänyt kotimaiseksi pääesiintyjäkseen Suomen suosituimpiin lauluntekijöihin kuuluvan Lauri Tähkän. Aiemmin festivaaliin on kiinnitetty brittiduo Hurts, Gasellit, Anna Puu, Olavi Uusivirta, Gettomasa, Scandinavian Music Group, Behm, Viivi, Ursus Factory sekä Arppa. Tapahtumaan odotetaan 12 000 kävijää kahden päivän aikana.

World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye