Suomen riistakeskus – Uusimaa

Uudellemaalle viime vuotta vähemmän hirven pyyntilupia

Jaa
Uudellemaalle myönnettiin ensi syksyn metsästyskaudelle viime vuotta vähemmän hirven pyyntilupia, mutta kuusipeura- ja valkohäntäpeuralupien määrä kasvoi hieman. Hirvieläintilanne vaihtelee maakunnan eri osissa.

Suomen riistakeskus Uusimaa on myöntänyt ensi syksyn metsästyskaudelle 1394 hirven ja 13 024 valkohäntäpeuran pyyntilupaa. Hirvenpyyntilupien määrä laski viime vuodesta noin 25 prosenttia ja valkohäntäpeuralupien määrä kasvoi noin 3 prosenttia. Yhdellä hirvieläimen pyyntiluvalla saa pääsääntöisesti kaataa yhden aikuisen eläimen tai kaksi vasaa. Kuusipeuran pyyntilupia myönnettiin 439 kappaletta eli noin 14 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Uudenmaan viidestä hirvitalousalueesta yhdellä on saavutettu Uudenmaan alueellisen riistaneuvoston asettama hirvitiheystavoite. Kolmella hirvitalousalueella kanta on tavoitetta hieman harvempi ja yhdellä edelleen tavoitetta tiheämpi. Uudellamaalla yhteenlaskettu hirvikannan tavoitekoko on noin 3 700 hirveä. Tavoitteen toteutumista seurataan Luonnonvarakeskuksen kanta-arviolla, jonka mukaan Uudellamaalla oli viime talvena noin 3 570 hirveä. Hirven pyyntilupamäärän merkittävä lasku johtuu siitä, että hirvikanta on suuressa osassa Uuttamaata tavoitetasojen alapuolella.

Tavoitteet valkohäntäpeuran osalta vaihtelevat

Valkohäntäpeuran kannanhoidolle asetettiin keväällä 2021 hirvitalousalueittaiset tiheystavoitteet. Kolmella Uudenmaan hirvitalousalueesta tavoitellaan kannan pienentämistä, vaikka kanta alkaa olla lähellä tavoitehaarukkaa varsinkin hirvitalousalueella Uusimaa 4. Hirvitalousalueella Uusimaa-Etelä-Häme kanta on laskenut tavoitehaarukan alapuolelle. Kanta-arvioon peilaten kannan leikkaaminen vaatii edelleen saalismäärän pitämistä korkealla erityisesti niillä alueilla, joilla peuroja esiintyy runsaasti. Viime kaudella kaadettiin 13 263 yksilöä. Uudenmaan peurakanta painottuu vahvasti läntiselle Uudellemaalle, jonne myös valtaosa pyyntiluvista on myönnetty. Itä-Uudellamaalla peurakanta on paikoin edelleen harva.

Suomen riistakeskus kannustaa varsinkin tiheiden peura-alueiden metsästäjiä aloittamaan valkohäntäpeuran pyynnin heti kauden alkaessa syyskuussa. Koska talvi voi olla vähäluminen kannattaa siihen varautua ottamalla käyttöön myös muita pyyntimuotoja kuin vahtimismetsästys. Esimerkiksi pyytämällä mahdollisuuksien mukaan vierailevia koiranohjaajia ja ampujia mukaan jahtiin voidaan lisätä pyyntitehoa lumettomien kelien seuruemetsästyksessä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Paikallisten riistanhoitoyhdistysten toiminnanohjaajat, yhteystiedot riistakeskuksen kotisivulta http://riista.fi/riistahallinto/yhteystiedot/yhteystietohaku/

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen riistakeskus – Uusimaa
Suomen riistakeskus – Uusimaa



Suomen riistakeskus on itsenäinen julkisoikeudellinen laitos, joka edistää kestävää riistataloutta, tukee riistanhoitoyhdistysten toimintaa ja huolehtii riistapolitiikan toimeenpanosta sekä vastaa sille säädetyistä julkisista hallintotehtävistä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen riistakeskus – Uusimaa

World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye