Uusi viikonlopun joukkoliikenneyhteys Kannuksesta Lestijärvelle
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen tavoitteena on tarjota viikonlopun liityntäyhteyksiä junille myös etäällä pääradasta sijaitsevista kunnista tarpeen mukaan. Tarve uusille vuoroille on lähtenyt ELY-keskuksen toteuttamasta palvelutasomäärittelystä sekä kuntien kanssa käydyistä keskusteluista.
Elokuun 7. päivä alkavasta viikosta lähtien Lestijärveltä ja Toholammilta pääsee perjantaisin ja sunnuntaisin Kannukseen, josta on junayhteys sekä etelään, että pohjoiseen. Uusien vuorojen aikataulut ovat seuraavat:
LESTIJÄRVI - TOHOLAMPI – KANNUS
- 253A LESTIJÄRVI - TOHOLAMPI - KANNUS P+, SS+ 1645–1735
- 253B KANNUS - TOHOLAMPI - LESTIJÄRVI P+, SS+ 1815–1910
Liikenteenharjoittaja: Liikenne Huovari Oy
Ajopäivämerkintöjen selitteet:
- P+ Kouluvuoden aikana perjantaisin ja aattopäivisin.
- SS+ Kouluvuoden aikana sunnuntaisin ja pyhäpäivinä, kahden peräkkäisen pyhäpäivän sattuessa ajetaan vain jälkimmäisenä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Miika Hautala, joukkoliikennevastaava, puh. 0295 027 767
Valtteri Massenko, joukkoliikenteen projektipäällikkö, puh. 0295 027 727
sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Päätoimipaikka Seinäjoki: Alvar Aallon katu 8, PL 156
Vaasa: Wolffintie 35 | Kokkola: Pitkänsillankatu 15
0295 027 500http://www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on monialainen, alueellinen toimija. Haluamme edistää alueemme elinvoimaa, kestävää kasvua ja hyvää tulevaisuutta sekä hyvinvointia ja sisäistä turvallisuutta. Hoidamme elinkeinoihin, ympäristöön ja liikenteeseen liittyviä tehtäviä asiakkaidemme eli ihmisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Teemme työtämme Etelä-Pohjanmaan lisäksi Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla ympäristö- ja liikenneasioissa.
ELY-keskusten valtakunnallisia tiedotteita voit lukea täältä: ELY-keskukset
NTM-centralen i Södra Österbotten är en branschövergripande, regional aktör. Vi vill främja livskraft, hållbar tillväxt, en god framtid samt välstånd och intern säkerhet i regionen. Vi sköter uppgifter i anslutning till näringslivet, miljön och trafiken för våra kunders, dvs. människors, företags och sammanslutningars bästa. Vi är verksamma utöver i Södra Österbotten även i Österbotten och Mellersta Österbotten i fråga om miljö- och trafikfrågor.
NTM-centralernas riksomfattande pressmeddelanden kan du läsa här: NTM-centralerna
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Avslag i skyddsärendet som gäller före detta folkskolan i Terjärv (Österbotten)2.1.2025 11:44:07 EET | Pressmeddelande
Närings-, trafik- och miljöcentralen i Södra Österbotten har 17.12.2024 fattat ett beslut om avslag i byggnadsskyddsärendet som gäller Terjärv skola.
Teerijärven entisen kansakoulun suojeluasiassa kielteinen päätös (Pohjanmaa)2.1.2025 11:44:07 EET | Tiedote
Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on tehnyt 17.12.2024 kielteisen rakennussuojelupäätöksen Teerijärven koulun rakennussuojeluasiassa.
Etelä-Pohjanmaalla marraskuun lopussa 6633 työtöntä työnhakijaa23.12.2024 08:00:00 EET | Tiedote
Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli Etelä-Pohjanmaan alueella 7,7 prosenttia, joka oli Manner-Suomen toiseksi alhaisin. Koko maassa työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli 10,9 prosenttia.
Fyra områden med betydande översvämningsrisk har angetts i de österbottniska landskapen (Landskapen i Österbotten)20.12.2024 14:53:18 EET | Pressmeddelande
Jord- och skogsbruksministeriet har 19.12.2024 angett 18 områden med betydande översvämningsrisk längs vattendrag och havskusten i Finland för åren 2025–2030. Fyra av dessa finns i de österbottniska landskapen: Ilmajoki–Seinäjoki och Ylistaro–Kvevlax (Kyro älv), Laihela–Toby–Runsor (Toby-Laihela å) och Lappfjärd (Lappfjärds å).
Pohjalaismaakuntien alueelle nimettiin neljä merkittävää tulvariskialuetta (Pohjalaismaakunnat)20.12.2024 14:53:18 EET | Tiedote
Maa- ja metsätalousministeriö on nimennyt 19.12.2024 Suomeen 18 merkittävää vesistöjen ja meren rannikon tulvariskialuetta vuosille 2025–2030. Näistä neljä sijaitsee pohjalaismaakuntien alueella: Ilmajoki-Seinäjoki ja Ylistaro-Koivulahti (Kyrönjoki), Laihia-Tuovila-Runsor (Laihianjoki) sekä Lapväärtti (Lapväärtin-Isojoki).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme