Helsingin sosialidemokraatit pyytävät Jutta Urpilaista SDP:n presidenttiehdokkaaksi
Helsingin Sosialidemokraattien piirihallitus pyytää EU-komissaari Jutta Urpilaista asettumaan ehdolle ensi vuoden presidentinvaaleissa.
”Jutta Urpilainen olisi erinomainen ehdokas Suomen tasavallan presidentiksi. Aikamme tarvitsee hänenkaltaistaan arvojohtajaa, lasikattojen rikkojaa ja taitavaa poliitikkoa johtamaan Suomen ulkopolitiikkaa. Urpilaisen kokemus on laaja ja monipuolinen, EU:n kumppanuuskomissarina toimiminen on vahvistanut hänen ulkopoliittista osaamistaan ja verkostojaan niin EU:ssa kuin laajemminkin. Uskon vahvasti, että Jutalla on hyvät mahdollisuudet haastaa muut ehdokkaat”, toteaa SDP Helsingin piirin puheenjohtaja Anita Hellman.
Tällä hetkellä Urpilainen toimii Suomen EU-komissaarina, jonka vastuualueena ovat kansainväliset kumppanuudet ja erityisenä painopisteenä Afrikka. Komissaarin tehtävän lisäksi Urpilainen on toiminut niin kansanedustajana, ministerinä kuin SDP:n puheenjohtajanakin. Hän toimi valtiovarainministerinä aikana, jolloin eurokriisi oli syvimmillään. Urpilainen on ensimmäinen nainen, joka on toiminut Suomen valtiovarainministerinä.
Jutta Urpilainen on rakentava ja laajaa kansainvälistä arvostusta nauttiva poliitikko, joka tunnetaan ihmisläheisenä johtajana, erinomaisena verkostoitujana ja vahvana, valoisana persoonana.
SDP Helsingin piirihallitus toteaa yksimielisesti, tukevansa Jutta Urpilaista ehdokkaaksi.
”Tällä hetkellä on tilausta ihmisarvoja vahvasti puolustavalle presidenttiehdokkaalle ja siksi valintamme on Jutta Urpilainen. Jäsenistömme lähtee innolla Jutan tueksi vaalikampanjaan” Helsingin piirin toiminnanjohtaja Tuomas Finne vakuuttaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anita Hellmanpiirin puheenjohtajaSDP Helsinki
Puh:040 756 5765hellman.anita@gmail.comTuomas FinneSDP Helsingin toiminnanjohtaja
Puh:0503740315tuomas.finne@sdp.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP Helsinki
Uusi Stadin suunta -podcast alkaa!13.12.2024 10:13:45 EET | Tiedote
Onko Helsinki valmis astumaan uuteen aikakauteen? Onko aika kääntää kurssia ja tuoda uusi suunta kaupungin päätöksentekoon? Kuuntele Stadin suunta -podcastia nyt Spotifysta.
SDP:n Jenni Hjelt: Onnistuimme Helsingin budjettineuvotteluissa pitämään huolta sote-palveluista31.10.2024 11:15:22 EET | Tiedote
Helsingin kaupungin budjettineuvotteluissa käytiin kova vääntö sote-palveluihin liittyen. Pohjaesityksessä terveyskeskusmaksut olisi otettu käyttöön, hoitajamitoitus olisi laskettu muuttuvan lainsäädännön mukaisesti alemmalle tasolle, eikä hoitotakuuaika ollut SDP:n tavoitteiden mukainen.
SDP:n valtuustoryhmän tavoite läpi Helsingissä – helpotusta hallituksen kurjistamispolitiikkaan31.10.2024 09:31:48 EET | Tiedote
Helsingin kaupungin talousarvioneuvotteluissa on löydetty sopu kaupungin vuoden 2025 budjetista valtuuston enemmistön kesken. SDP:n valtuustoryhmä on tyytyväinen saavutettuun sopuun. Valtuustoryhmän tavoitteena oli näissäkin neuvotteluissa huolehtia kaikista Helsingin asukkaista tasa-arvoisesti.
SDP:n Laisaari: Lasten ja nuorten välistä eriarvoistumiskehitystä voidaan vähentää teoilla6.10.2024 09:20:09 EEST | Tiedote
Helsingin sanomat uutisoi 30.9.2024 Jyväskylän yliopiston ja opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) tutkimuksesta, jossa tarkasteltiin vuoden 2022 Pisa-tutkimuksen valossa maahanmuuttajataustaisten oppilaiden osaamista ja siihen yhteydessä olevia tekijöitä. Viime aikoina uutisoinnissa ja keskustelussa on nostanut päätänsä myös koulujen eriarvoistuminen sekä korostunut maahanmuuttajataustaisten oppilaiden ja opiskelijoiden osuus eri kouluissa. Aihe koskettaa erityisesti pääkaupunkiseutua ja Helsinkiä.
SDP:N HEINÄLUOMA JA LAISAARI: HELSINGIN POLIISILAITOKSEN HALLINTOUUDISTUS EI SAA VAIKUTTAA NUORISORIKOLLISUUDEN JA LÄHEISVÄKIVALLAN TUTKINNAN LAATUUN31.8.2024 11:55:56 EEST | Tiedote
Helsingin Sanomat uutisoi 29.8.2024 Helsingin poliisilaitoksen johdon suunnitelmista muuttaa laitoksen organisaatiorakennetta siten, että nuorisorikollisuuden tutkintaryhmä, ennalta estävä toiminto sekä lähisuhdeväkivaltaan erikoistunut tutkintaryhmä ovat lakkauttamisen uhan alla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme