Vuoden helsinkiläiskirjailijaksi on valittu Niko Hallikainen
Helsingin Kirjailijat ry:n palkintoraati perustelee valintaa näin:
"Hallikaisen romaani Suuri märkä salaisuus hyödyntää poikkeuksellisen hienosti itäistä Helsinkiä ja sen materiaalista todellisuutta niin, ettei valinnoissa ole mitään turhaa: kaikki palvelee teemaa ja päähenkilön sisäisen maailman kuvaamista. Näkökulma Helsinkiin on tuore ja samalla tunnistettava.
1990-luvun lopun ja 2000-luvun alun Itä-Helsinki bussilinjoineen ja ostoskeskuksineen on kuin yksi teoksen päähenkilöistä. Lähiöelämää kuvataan nuoren näkökulmasta arvostavasti ja estetisoivasti, kuitenkaan kipeitä puolia kaihtamatta. Koulutovereiden väliset tilanteet jäsentyvät luontevalla tavalla luokkaristiriitojen ja materiaalisen eriarvoisuuden läpi. Lisäksi Suuri märkä salaisuus on kielellisesti virtuoottinen, rytmiltään hypnoottinen, se loitsuaa lukijansa osaksi maailmaansa. Teoksen kieli virtaa villinä, mutta samaan aikaan teos on rakenteellisesti täysin hallittu, lähes matemaattisen tarkasti rakennettu kokonaistaideteos. Suuri märkä salaisuus on rakenteeltaan ja kieleltään suvereeni kasvutarina, jonka kertojaääni tavoittaa niin lapsuuden avuttomuuden kuin sen haaveellisen hurman. Kertojan rakastava suhde televisioon ja elokuviin on erityisen nautinnollista luettavaa. Hallikainen on tunnettu myös esitystaiteilijana ja hän on esittänyt teoksiaan yllättävissä konteksteissa ja venyttänyt taiteen tilan ja sen yleisöjen käsitettä."
Helsingin kirjailijat ry:n vuoden 2023 helsinkiläiskirjailijaraatiin kuuluivat kirjailija Anna-Kaari Hakkarainen, kirjailija Iida Sofia Hirvonen ja kirjailija Heikki Valkama (pj.).
Niko Hallikaisen haastattelupyynnöt ja romaanien arvostelukappaleet: jenni.heiti@otava.fi; p. 044-358 5060
Lisätietoja palkinnosta: Helsingin kirjailijat ry, HeikkI Valkama, p. 045-247 8842.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenni HeitiMarkkinointi- ja viestintäpäällikkö
Kaunokirjallisuus,
Musiikki ja populaarikulttuuri
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Aivotutkija Mona Moisala: “Teen töitä keskimäärin neljä tuntia päivässä” – Uutuuskirjassaan Tyhmä työelämä Moisala antaa avaimet fiksumpaan työkulttuuriin3.12.2024 08:23:00 EET | Tiedote
Aivotutkimuksesta väitellyt psykologian tohtori, kolmekymppinen Mona Moisala ottaa uutuuskirjassaan Tyhmä työelämä rohkeasti kantaa fiksumman työelämän puolesta.
Tervetuloa Otava-perheen lifestyle-pressiin 9.12.!2.12.2024 12:36:12 EET | Tiedote
Tule hakemaan ideoita ja inspiroitumaan Otavan kustantamoiden kevään kiinnostavista ja elämänmakuisista aiheista! Pääsemme kurkistamaan kätilön ja Inarissa työskentelevän eläinlääkärin työhön. Poimimme vinkkejä terveyttä edistävään ravintoon ja tasapainoiseen parisuhteeseen sekä löydämme kiitollisuutta ja tasapainoa arjen keskelle. Ei unohdeta myöskään luovuuden hyvää tekevää voimaa! Tilaisuus järjestetään Zoomissa tiistaina 9.12. klo 14.00.
Carlos Lievoselle Kalevi Jäntin palkinto2.12.2024 10:00:00 EET | Tiedote
Carlos Lievosen runoteokselle Vain heteitä on myönnetty Kalevi Jäntin palkinto. Palkinnon arvo on 20 000 euroa.
Tatu ja Patu – Paikoillenne, valmiit, hep! ja Ratakierros ehdolla Vuoden urheilukirjaksi28.11.2024 13:45:23 EET | Tiedote
Miika Nousiaisen Ratakierros kertoo kirjailijan juoksuharrastuksesta ja tavoitteesta rakentaa itsestään oman ikäluokkansa 400 metrin suomenennätysmies. Aino Havukaisen ja Sami Toivosen huippusuosittu veljeskaksikko tutustuu ehdokaskirjassa erilaisiin tapoihin liikkua – taattuun Tatu ja Patu -tapaan. Vuoden parhaalle kotimaiselle urheiluaiheiselle teokselle myönnettävä Vuoden urheilukirja -palkinto jaetaan 45. kerran.
Sonia Wahlroosin Haarukallinen hyvinvointia –uutuuskirja innostaa kevyempään ja terveellisempään arkeen28.11.2024 11:42:53 EET | Tiedote
Sonia Wahlroosin Haarukallinen hyvinvointia –ruokakirja osoittaa, kuinka tasapainoinen ruokavalio syntyy arjen pienillä valinnoilla ilman nälkää ja kieltoja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme