Jarno Kallinen Aura Rakennus Uusimaa Oy:n tuotantojohtajaksi

Jaa

Aura Rakennus Uusimaan tuotantojohtajaksi on valittu Jarno Kallinen, joka aloitti tehtävässään 12.8. Kallinen tuo mukanaan Aura Rakennukselle yli 20 vuoden kokemuksen rakennusalalta.

Aura Rakennus Uusimaan tuotantojohtajana aloittaneella Jarno Kallisella on pitkä kokemus rakennusalan tuotannon parissa työskentelystä. Vuonna 1998 rakennusmestariksi valmistunut Kallinen on työskennellyt aiemmin urallaan erilaisissa tuotannon johtotehtävissä suurissa rakennusyhtiössä, muun muassa NCC:llä, Lemminkäisellä ja YIT:llä.

– Kiinnostuin Aura Rakennuksesta, kun aikanaan luin jutun Uusimaan uudesta toimijasta, joka oli laajentumassa muuallekin Suomeen. Kun tuli tilaisuus lähteä itse mukaan toimintaan, osakkuus oli erityisen houkutteleva mahdollisuus. Osakkaana uudessa yhtiössä saan olla mukana rakentamassa toimintaa heti alusta saakka, Kallinen sanoo.

Kallinen lähtee uuteen tehtäväänsä luottavaisin mielin rakennusalan vaikeasta tilanteesta huolimatta. Aura Rakennus Uusimaalla on hankkeiden suhteen hyvä tilanne, vaikka työkantaa halutaankin lisätä.

– Meillä on motivoitunut, äärimmäisen osaava henkilökunta. Tarvitsemme myös uusia tekijöitä, mutta aika rekrytoinneille on juuri nyt otollinen, koska markkinoilla on paljon hyviä tekijöitä vapaina. Olemme myös sopivan kokoinen yhtiö, mikä näkyy ketteryytenä, Kallinen kertoo.

– Jarnolla on paljon vankkaa kokemusta asuntorakentamisen tuotannon parissa työskentelystä pääkaupunkiseudulla. Meillä on täysi luotto siihen, että Jarnon avulla saamme tuotantomme tehokkaasti pyörimään, sanoo Aura Rakennus Uusimaan toimitusjohtaja Antti Lahtinen.

Lisätietoja

Aura Rakennus Uusimaa Oy, toimitusjohtaja Antti Lahtinen, 050 463 1325

Aura Rakennus Uusimaa Oy, tuotantojohtaja Jarno Kallinen, 050-364 8926

Aura Rakennus on suomalainen rakennusalan konserni, joka on erikoistunut ympäristövastuulliseen rakentamiseen. Toimintamme ytimessä on hankekehitys, jota kautta tuotamme asiakkaillemme asunto-, palvelu- ja toimitilakiinteistöjä. Tuottamalla kiinteistöjä ympäristövastuullisesti varmistamme samalla muun muassa rakennusten matalammat energian käyttökustannukset ja pienemmän ympäristökuormituksen eli kokonaisuudessaan kiinteistöjen kestävämpää käyttöä. Yhtiön tämänhetkinen tilauskanta on noin 70 miljoonaa euroa ja asuntoja rakenteilla noin 700 kpl. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Antti LahtinentoimitusjohtajaAura Rakennus Uusimaa Oy

Puh:050 463 1325

Jarno KallinentuotantojohtajaAura Rakennus Uusimaa Oy

Puh:050 364 8926

Kuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta BriiffiGround

Aura Rakennukselle risteilyalusten saneeraukseen keskittyvä tytäryhtiö Aura Flow5.9.2023 07:00:00 EEST | Tiedote

Nopeasti kasvanut rakennusliike Aura Rakennus Oy on perustanut matkustaja- ja risteilyalusten saneeraukseen erikoistuvan tytäryhtiön, Aura Flow Oy:n. Uuden yhtiön toiminta perustuu poikkeukselliseen tapaan hyödyntää konsernin resursseja yli perinteisten toimialarajojen. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun merkittävä suomalainen rakennusalan yhtiö laajentaa toimintaansa meriteollisuuteen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye