Laulajattaren elämäkerta kuvaa 1900-luvun alun kiihkeää taiteilijaelämää

Teos kertoo mukaansa tempaavasti Ellin tiestä Helsingin musiikkiopistosta Italian ja Ranskan musiikkiopintojen kautta konsertoivaksi taiteilijaksi. Baltian konserttikiertueella Elli Forssell valloittaa eloisuudellaan arvostetun latvialaisen taidemaalarin. Ensi kohtaamisella on seurauksensa: Elli päätyy Riikaan Latvian kansallistaiteilijaksi kutsutun Janis Rozentālsin puolisoksi.
Elli Forssell-Rozentāle oli aikansa naistaiteilija, jonka oma ura hiipui kuuluisan miehen taiteen jalkoihin. Laulajattaresta tuli muusa, puoliso ja äiti, mutta myös vahva Suomen ja Latvian kulttuurisuhteiden kehittäjä ja ylläpitäjä.
Avioliitossa oli runsaasti dramaattisia käänteitä, kuten kolmiodraama pariskunnan ja Aino Kallaksen välillä.
Ellin kirjeissä 1900-luvun alun kulttuurielämä avautuu ainutlaatuisesti. Sukuun ja ystäväpiiriin kuului suuri määrä aikansa kulttuuripersoonia kuten Ellin serkku Maila Talvio, Helmi Krohn, Erkki Melartin, E. N. Setälä, Emmy ja Aino Achté. Ellin taidesalongissa vierailivat mm. Akseli Gallen-Kallela, Eero Järnefelt, Pekka Halonen, Eliel Saarinen ja Emil Wikström.
Teoksessa on ainutlaatuinen ja paljolti aiemmin julkaisematon runsas kuvitus.
Saara Vaherjoki-Honkala: Haaveiden haaksirikko – Elli Forssell-Rozentālen elämä
ilmestyy 5.9.2023
Myös sähkö- ja äänikirjana
FM Saara Vaherjoki-Honkala (s. 1953) on taide- ja kulttuurihistorioitsija, joka opettaa elämäkertakirjoittajia ja kirjoittaa kulttuurihistoriallisia artikkeleita lehtiin. Kirjailija on erikoistunut Latvian kulttuuriin ja historiaan sekä arkkitehtuuriin ja sen symboliikkaan. Hän harrastaa klassista musiikkia, ja myös kuvataide sekä Ranskan kulttuuri ovat lähellä hänen sydäntään.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jorma MahlanenMyynti- ja markkinointipäällikköMinerva Kustannus
Lisätiedot, haastattelupyynnöt ja arvostelukappaleet
Merja VaronMinerva Kustannus
Arvostelukappaleet
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Minerva Kustannus julkaisi ensimmäisen kirjansa vuonna 1991. Vuosien mittaan olemme kasvaneet valtakunnalliseksi yleiskustantajaksi.
Painotamme kustannusohjelmassamme tietokirjallisuutta, mutta julkaisemme myös tasokasta kotimaista ja suomennettua kaunokirjallisuutta. Kustannustoimintamme pääalueet ovat tieto- ja harrastekirjat, lahja- ja kuvateokset sekä lastenkirjat.
Haluamme olla innovatiivinen ja avarakatseinen laatukirjojen kustantaja.
Minerva Kustannus kuuluu WSOY-konserniin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Minerva Kustannus
Syksyn uudet käsityökirjat24.10.2023 11:07:26 EEST | Tiedote
Virkkaussuunnittelija Eine Kinnulan neljäs KouKultani-kirja on täynnä kauniita ja käytännöllisiä talviasusteita. Puikkotaitureille puolestaan on tarjolla moderni kokoelma nykyaikaisia, kauniita neuleita, jotka perustuvat perinteisiin Färsaarten kuvioihin.
Juuri kun luulit tietäväsi totuuden...18.10.2023 11:11:33 EEST | Tiedote
Vangitseva psykologinen trilleri valheista, joita kerromme toisillemme, ja valheista, joihin haluamme uskoa itse.
Kuudelta keskitysleiriltä selvinneen miehen tarina18.10.2023 10:49:28 EEST | Tiedote
Josef Lewkowiczin muistelmateos on uskomaton kertomus yhden miehen murtumattomasta tahdosta, toivosta ja rohkeudesta käsittämättömän pahuuden edessä.
Kremlin velho on huikea romaani vallan syvimmästä olemuksesta12.10.2023 08:51:24 EEST | Tiedote
Romaanin keskushenkilön esikuvana pidetään Putinin entistä neuvonantajaa Vladislav Surkovia, jolta monet tutuiksi tulleet putinismin käsitteet ovat peräisin.
Sean Ricks elämän kintereillä11.10.2023 11:05:25 EEST | Tiedote
Sean Ricksin omaelämäkerrallinen kirja on tarina päällisin puolin hyväntuulisesta tv-juontajasta, joka ajautui henkiseen ja fyysiseen umpikujaan. Elämäni juoksu on tarina onnistumisista ja epäonnistumisista – ja siitä, kuinka oppia rakastamaan ja hyväksymään itsensä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme