Ars Fennica 2023 -ehdokkaiden yhteisnäyttely avautuu Kiasmassa

Henna ja Pertti Niemistön Kuvataidesäätiö – ARS FENNICA sr jakaa Suomen merkittävimmän, 50 000 euron kuvataidepalkinnon joka toinen vuosi. Palkinto myönnetään taiteilijalle tunnustuksena korkeatasoisesta ja omaleimaisesta taiteellisesta työstä.

Palkintoehdokkaat ja palkinnosta päättävän kansainvälisen taideasiantuntijan valitsi säätiön asettama palkintopaneeli. Sen pysyvänä puheenjohtajana toimii Henna ja Pertti Niemistön Kuvataidesäätiön varapuheenjohtaja Leena Niemistö ja vaihtuvat jäsenet ovat taiteilija Eija-Liisa Ahtila, Kiasman museonjohtaja Leevi Haapala ja Amos Rexin museonjohtaja Kai Kartio. Näyttelyn päätyttyä myönnetään lisäksi yleisötunnustus, jonka saajaa kävijät voivat äänestää näyttelyssä.

Henna ja Pertti Niemistön Kuvataidesäätiö – ARS FENNICA sr perustettiin vuonna 1990 edistämään taiteita. Ars Fennica -palkintoehdokkaiden näyttely on nähty Kiasmassa aiemmin viisi kertaa vuosina 2007, 2009, 2010, 2014 ja 2017. Ehdokkaina on ollut Suomen, Pohjoismaiden ja Baltian maiden taiteilijoita. 

Näyttelyn on kuratoinut Kiasman vaihtuvien näyttelyiden kuraattori Piia Oksanen. Kiasma ja Henna ja Pertti Niemistön Kuvataidesäätiö – ARS FENNICA sr toteuttavat näyttelyn yhteistyössä. 

Ars Fennica 2023 -asiantuntija

Anne Barlow työskentelee johtajana Tate St Ivesissä, jossa hän vastaa näyttelyohjelmistosta, kokoelman esittelystä, taiteilijaresidensseistä, uusista komissioista ja tutkimuksesta. Barlow on aiemmin toiminut New Yorkin Art in Generalin johtajana sekä kuraattorina New Yorkin New Museumissa ja Skotlannin Glasgow-museoissa. Näissä tehtävissä hän on järjestänyt useita näyttelyitä ja luennoinut ja julkaissut laajasti. Barlow on ollut kuratoimassa Bukarestin 5. biennaalia ja Latvian paviljonkia Venetsian 55. biennaalissa. Viimeksi hän oli Samdani Art Awardin kuraattori vuoden 2023 Bangladeshin Dhaka Art Summitissa. Hän on osallistunut lukuisten taidepalkintojen valintalautakuntiin ja tuomaristoihin mukaan lukien Britannian paviljongin valintalautakunta Venetsian 58. biennaalissa. 

Palkintoehdokkaat 

Henni Alftan 

Henni Alftan kuvaa teoksissaan jokapäiväisiä aiheita – sisätiloja, maisemia, henkilökohtaisia tavaroita ja hahmoja. Harkiten sommitellut lähikuvat haastavat katsojan pohtimaan aiheen lisäksi sitä, mitä maalauksen ulkopuolelle jää. Tuttu ja outous yhdistyvät Alftanin maalauksissa ja ohjaavat havainnoimaan teoksia aktiivisesti; etsimään kuvista jotain, mitä niissä ei välittömästi näy. 

Rajauksen ansiosta Alftanin maalauksissa näkyy niukalti yksityiskohtia, kuten verho, kello tai kirja. Aukot kuten ikkuna tai ovi, heijastavat pinnat, varjot sekä kuvan sisällyttäminen toiseen kuvaan avaavat maalauksiin uusia tiloja. 

”Maalatessa näkee, miten kuva hahmottuu, sillä meille on luontaista nähdä pelkkä tahra tai muutama siveltimen veto kuvana. Haluaisin nähdä sen hetken, jolloin maali alkaa viitata, muistuttaa jotain muuta kuin itseään. Siksi pyrin antamaan vain tarpeellisen määrän viitteitä.” – Henni Alftan  

Henni Alftan (s. 1979, Helsinki) asuu ja työskentelee Pariisissa. Hänen töitään on muun muassa seuraavissa kokoelmissa: HAM Helsingin taidemuseo; Amos Rex, Helsinki; Espoon modernin taiteen museo EMMA; Hammer Museum, Los Angeles; High Museum of Art, Atlanta; Institute of Contemporary Art, Miami; Los Angeles County Museum of Art; Dallasin taidemuseo; Portlandin taidemuseo ja New South Walesin taidegalleria, Sydney. Näyttelyitä hänellä on ollut viime vuosina muun muassa seuraavissa gallerioissa: Karma, Los Angeles (2023); Sprüth Magers, Lontoo (2022) ja Berliini (2021); Karma, New York (2020); Various Small Fires, Soul (2020) ja Studiolo, Milano (2019). 

Tuomas A. Laitinen  

Tuomas A. Laitinen työskentelee liikkuvan kuvan, äänen, valon, lasin, kemiallisten ja mikrobiologisten prosessien sekä algoritmien parissa. Työssään hän tarkastelee eri lajien rinnakkaiseloa, ja luo installaatioita ja tilanteita, jotka tuovat esiin kielen, kehon ja aineen yhteyksiä toisiinsa muuttuvissa ekosysteemeissä. Vaikutteita hän on saanut muun muassa tieteiskirjallisuudesta, mytologioista ja ajattelusuuntauksista, joissa hahmotellaan uudenlaista perustaa kestävälle yhteiselolle maapallolla.  

Teos Maailma karhun korvassa kutsuu syventymään kuuntelemiseen. Sen äänimaailmat paljastuvat, kun tilassa liikkuu hiljaa kuunnellen. Metalliveistoksiin kiinnitettyjen ultraäänikaiutinten ansiosta äänet vaikuttavat tulevan eri suunnista. Teoksen hahmot ovat myyttisten olentojen tavoin muodoltaan muuntautuvia. Ne viittaavat erilaisiin elämänmuotoihin kuten mustekaloihin, rukoilijasirkkoihin ja ihmistä muistuttaviin olentoihin. Teoksen maailma on jatkuvassa muutoksen tilassa. Teoksessaan Laitinen pyrkii kuvittelemaan, millaista oli elää ennen kuin ihminen alkoi jaotella maailmaa yhä tarkempiin arvottaviin kielellisiin kategorioihin. 

”Työni näyttäytyy minulle usein symbioottisena prosessina, jonka kiinnostavin osa on erilaisten materiaalien ja eliöiden välillä syntyvät reaktiot niiden ollessa samassa tilassa. Taiteeni keskittyy tällä hetkellä ennen kaikkea prosessiin.” – Tuomas A. Laitinen 

Tuomas A. Laitinen (s. 1976) asuu ja työskentelee Helsingissä. Hänen teoksiaan on esitelty muun muassa Sydneyn biennaalissa (2018), Bukarestin biennaalissa (2016), Screen City Biennaalissa (2019), Helsinki Biennaalissa (2021), Seoul Mediacity Biennaalissa (2018) sekä seuraavissa gallerioissa ja museoissa: Yeh Art Gallery, New York (2021); Vdrome, verkkonäytös (2020); SADE LA, Los Angeles (2016); Amado Art Space, Soul (2018); Moving Image Fair, New York (2015); A Tale of a Tub, Rotterdam (2019); Art Sonje Center, Soul (2017); Helsinki Contemporary (2022); Nykytaiteen museo Kiasma, Helsinki (2017) ja Espoon modernin taiteen museo EMMA (2015).  

Lap-See Lam 

Ruotsissa monet kiinalaisravintolat ajautuivat 2010-luvulla maksukyvyttömiksi tai vaihtoivat omistajaa, mukaan lukien Lap-See Lamin vanhempien ravintola. Taiteilija päätyi taltioimaan näitä tiloja 3D-skannausten avulla, jotta niiden historia säilyisi. Hänen visuaalinen kielensä kumpuaa tästä arkistosta. Lam käyttää esimerkiksi kuvanveistoa ja videota ja purkaa teoksissaan sivumerkityksiä, joita kiinalaisten tuotteiden ulkomaisiin jäljitelmiin liittyy. Teokset tarkastelevat muun muassa Hong Kongin kiinalaisväestön kulttuuria ja sen muutoksia Euroopassa. 

Tales of the Altersea -teoksen tarina kertoo vastoinkäymisistä, unelmien tavoittelusta ja vapautumisesta. Tilan lattialle ja seinille heijastetut kuvat muistuttavat perinteistä kiinalaista varjoteatteria. Kuvissa näkyy kansantarujen hahmoja kuten vahvaa tahtoa merkitsevä suuri Da Peng -lintu, joka voi muuntautua kalasta linnuksi ja pimentää siivellään koko taivaan. Lo Ting on puolestaan puoliksi kala, puoliksi ihminen, ja hän edustaa valtaa vastustavaa kapinallisuutta. Teoksessa kaksossiskot uivat kuvitteellisella Altersea-merellä Sea Palace -nimisessä kiinalaisessa ravintolassa. Samanniminen meriteitse Shanghaista Eurooppaan kuljetettu kelluva ravintola toimii nykyisin kummitustalona huvipuistossa Tukholmassa. 

”Tales of the Altersea on uusin osa laajaa ’maailmanrakennusteosta’, joka jatkaa kasvamistaan moneen eri suuntaan. Tuntuu erityisen mielekkäältä esitellä teos Helsingissä, sillä merkittävä osa projektista perustuu haastatteluihin juuri täällä asuvan tätini kanssa.” – Lap-See Lam  

Lap-See Lam (s. 1990, Tukholma) asuu ja työskentelee Tukholmassa. Hänen yksityisnäyttelyitään on järjestetty viime vuosina muun muassa seuraavissa museoissa ja gallerioissa: Buffalo AKG Art Museum, New York (2023); Swiss Institute, New York (2023); Portikus, Frankfurt (2023); Bonnierin taidehalli, Tukholma (2022); Trondheimin taidemuseo (2021); Skellefteån taidehalli (2019) ja Malmön nykytaiteen museo (2018–2019). Yhteisnäyttelyihin hän on osallistunut muun muassa Bangkokin Ghost 2565:ssä (2022), Berliinin nykytaiteen keskuksessa KINDLissä (2022), Power Station of Art -museossa Shanghaissa (2021–2022), PinchukArtCentressä Kiovassa (2021), Uppsalan taidemuseossa (2020), Performa 19:ssä New Yorkissa (2019), Luulajan biennaalissa (2018), Kópavogurin taidemuseossa (2018) ja Kendra Jayne Patrick -galleriassa New Yorkissa (2018). 

Camille Norment 

Camille Normentille aineessa ja ajassa etenevä, kaiken läpäisevä ääniaalto on kuin voima, joka vaikuttaa ruumiiseen, mieleen, kokemuksiin sekä yhteiskuntaan ja historiaan. Norment puhuu työnsä yhteydessä kulttuurisesta psykoakustiikasta, ja kuvailee sen tarkoittavan poliittisten, sosiaalisten ja kulttuuristen ilmiöiden tarkastelua äänen ja musiikin avulla.  

Installaatio koostuu muodostelmasta arkkitehtonisia istuinrakennelmia sekä tuntoaistiin vaikuttavasta, värähtelevästä ja resonoivasta äänestä. Resonanssi on myötävärähtelyä eli kappaleiden tai kehojen värähtelyä samalla taajuudella. Istuinrakennelmien muoto perustuu fraktaaleihin eli geometrisiin kuvioihin, joissa sama rakenne toistuu aina uudestaan ja uudestaan kuin päättymättömänä luuppina. Taiteilija kutsuu kävijöitä istuutumaan ja osallistumaan teokseen omalla kehollaan ja äänellään. 

“Ääni läpäisee rajat. Se kohtelee kaikkia kappaleita yhtäläisesti. Kulttuurisessa psykoakustiikassa ei siten ole kyse vain äänen ja fyysisten rakenteiden kuten seinien ja muiden avaruudellisten kappaleiden välisestä vuorovaikutuksesta vaan siitä, miten ääni ilmiönä kohtaa ja voimaannuttaa elolliset olennot ja niiden yksilölliset kokemukset, historiat, ympäristöt ja mahdolliset tulevaisuudet.” – Camille Norment    

Camille Norment (s. 1970, Yhdysvallat) asuu ja työskentelee Oslossa. Hänen näyttelyitään, esityksiään ja pysyviä julkisia teoksiaan on nähty muun muassa seuraavissa tapahtumissa ja paikoissa: The Nam June Paik Award, Saksa (2023); Bergen Kunsthall (yksityisnäyttely sekä Festspillenessä uusi esitys), Norja (2023); The Armory, New York (2022); Punta della Dogana, Venetsia (2022); The Dia Art Foundation, New York (2022); Boccata d'arte, Italia (2021); Renaissance Society, Chicago (2019); SFMOMA (2017); Jazzhouse, Kööpenhamina (2016); Lisboa Soa, Lissabon (2016); Ultima Oslo Contemporary Music Festival (2015); Museum of Modern Art, New York (2013) ja Oslon nykytaiteen museo (2012). Hän edusti Norjaa vuoden 2015 Venetsian biennaalissa ja on sen jälkeen osallistunut useisiin biennaaleihin mukaan lukien Kochi-Muziris (2016), Montreal (2016), Lyon (2017) ja Thaimaa (2018). Tänä vuonna hän on mukana Biennale Sonissa Sveitsissä. 

Emilija Škarnulytė  

Taiteilija ja elokuvantekijä Emilija Škarnulytė on kiinnostunut syvästä ajasta, jolla viitataan erittäin hitaisiin, pitkällä aikavälillä tapahtuviin muutoksiin. Hän käsittelee teoksissaan historiallisen ajanjaksomme ilmeisiä ongelmia, kuten ilmastonmuutosta, ja pyrkii tarkastelemaan niitä kuvitellusta tulevaisuuden arkeologin tai geologin näkökulmasta. Hänen teoksissaan liikutaan usein ekologisesti ainutlaatuisissa paikoissa: Pohjois-Amerikan aavikoilla, Lähi-idän autiomaissa, eurooppalaisissa ydinvoimaloissa, kylmän sodan tukikohdissa ja merten afoottisilla vyöhykkeillä, joihin valo ei yllä. Kamera toimii arkeologisena työkaluna, joka lävistää niin geologisia, ekologisia, poliittisia kuin kosmisia kerroksia.  

Näyttelyn teoksessa kuvattu henkilö on taiteilijan liettualainen isoäiti Aldona, joka sokeutui keväällä 1986. Lääkärit arvioivat hänen näköhermojensa tuhoutuneen Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuudesta ympäristöön levinneiden myrkkyjen johdosta. Osa teoksesta on kuvattu Grutas Park -nimisessä teemapuistossa, jonne on kerätty Neuvostoliiton vallan aikaisia kommunismin aatetta ihannoivia patsaita. Installaation yrtit ovat peräisin Aldonan kotiseudulta. Alue sijaitsee Liettuan ja Valkovenäjän rajalla, joka on nykyisin myös puolustusliitto NATOn ja Euroopan unionin raja.   

”Liikkuvaa kuvaa tehdessäni näen filmin usein veistoksellisena materiaalina, pikselit savena josta yritän muotoilla vastauksia monenlaisiin esiin nouseviin kysymyksiin. Yritän ottaa kairausnäytteen nykymaailman ytimestä tai kerrostumista ja nähdä erilaisia syvän ajan ja kulttuurin kerroksia alkaen galakseista, neutriinoista, hiukkasista, ihmisen jättämistä arvista ja merten pimeistä vyöhykkeistä. Lisäksi yritän usein mitata näitä maisemia käyttäen omaa kehoani.” – Emilija Škarnulytė 

Emilija Škarnulytė (s. 1987, Vilna) asuu ja työskentelee paikasta toiseen liikkuen. Hänen töitään on ollut viimeksi esillä Gwangjun biennaalissa, Henie Onstad Triennaalissa, Vilnan biennaalissa ja Helsinki Biennaalissa. Hänen yksityisnäyttelyitään on ollut seuraavissa museoissa ja taidegallerioissa: Tate Modern, Lontoo (2021); Kunsthaus Pasquart, Biel/Bienne (2021); Ferme-Asile, Sion (2023); Den Frie, Kööpenhamina (2021); Vilnan kansallisgalleria (2021); Vilnan nykytaiteen keskus CAC (2015) ja Kunstlerhaus Bethanien, Berliini (2017). Hän edusti Liettuaa XXII Triennale di Milanossa ja osallistui Baltian paviljonkiin vuoden 2018 Venetsian arkkitehtuuribiennaalissa. Hänen elokuviaan on IFA:n, Kadist Foundationin ja Center Pompidoun kokoelmissa, ja niitä on esitetty Serpentine Galleryssa Lontoossa, Centre Pompidoussa Pariisissa ja Museum of Modern Artissa New Yorkissa sekä lukuisilla elokuvafestivaaleilla.