35 vinkkiä syksyn puhutuimpiin kulttuurielämyksiin – rakastettuja klassikoita, kansainvälistä nykytaidetta ja suomiräppiä
Museosyksy tarjoilee yleisölle odotettuja näyttelyitä: klassikoita Rafael Wardista Kaija Aarikkaan ja impressionismin taitureita Claude Monet’sta Auguste Renoiriin. Kansainvälisiä nykytaiteen huippunimiä edustavat japanilainen Ryoji Ikeda ja eteläkorealainen Lee Bul. Syksyn näyttelylistalta löytyy kiinnostavia vinkkejä ympäri Suomen.
Loppuvuoden museotarjonta hakee vertaistaan. Koettavaa löytyy rap-musiikin ystäville, taideharrastajille, himoliikkujille, nostalgikoille ja rauhoittumisen hetkiä etsiville.
Uutuusnäyttelyissä on esillä niin rakastettuja kotimaisia klassikoita kuin Suomessa ennennäkemätöntä taidetta. Teoksia nähdään muun muassa Rafael Wardilta, Kaija Aarikalta, Elina Brotherukselta ja impressionismin taitureilta Claude Monet’sta August Renoiriin. Ensimmäisiä Suomen näyttelyitä nähdään useilta nykytaiteen huippunimiltä, kuten japanilaiselta Ryoji Ikedalta ja eteläkorealaiselta Lee Bulilta.
Näyttelykattaus ei ilahduta pelkästään taiteen ystäviä. Esillä on teemoja liikunnan iloista Nokian pelikonsolin epäonniseen maailmanvalloitukseen ja kainuulaisista ryijyistä suomiräpin 40-vuotiseen historiaan. Lisäksi näyttelyissä perehdytään ristiriitaisia tunteita herättävään betonibrutalismiin ja nukkekotien pimeämpään puoleen.
Alla 35 vinkkiä syksyn näyttelytarjonnasta. Katso kaikki loppuvuoden uutuusnäyttelyt täältä.
Näyttelyvinkit pääkaupunkiseudulle
1. Väriä & valoa – impressionismin perintö
Ateneumin taidemuseo, Helsinki | 20.10.2023–25.2.2024
Väriä, valoa, maailmankuuluja taiteilijoita ja kotimaisia huippunimiä! Impressionismin ystäviä hemmotellaan tänä syksynä Ateneumissa. Esillä on tyylisuuntauksen kansainvälisiä kärkinimiä, kuten Claude Monet, Auguste Renoir ja Paul Signac. Lue lisää >
2. Rafael Wardi
Didrichsenin taidemuseo, Helsinki | 9.9.2023–28.1.2024
Didrichsenin taidemuseon uutuusnäyttely on odotettu tapaus. Rafael Wardi (1928–2021) on rakastettu kotimainen kuvataiteilija, jonka monet muistavat kohua herättäneestä presidentti Tarja Halosen muotokuvasta. Wardi tunnetaan värikkäistä, keltaisen sävyissä hehkuvista teoksistaan. Lue lisää >
3. Kaija Aarikka
Helsingin Taidehalli, Helsinki | 9.9.2023–7.1.2024
Kaija Aarikan puiset pässit, leikkisät purkit ja värikkäät puukorut ovat monille suomalaisille tuttuja muotoiluklassikoita. Tänä syksynä Aarikan elämäntyö on esillä Helsingin Taidehallissa, jossa juhlitaan hänen mittavaa, 60 vuotta kestänyttä uraansa. Lue lisää >
4. JOU! — 40 vuotta suomiräppiä
Musiikkimuseo Fame, Helsinki | 9.11.2023–12.5.2024
Suomalainen rap-musiikki on siirtynyt vuosien saatosta marginaalista valtavirtaan ja muuttunut nappikaupasta miljoonabisnekseksi. Musiikkimuseo Famessa tutustutaan suomiräpin 40-vuotiseen historiaan Karri ”Paleface” Miettisen käsikirjoittamassa näyttelyssä. Lue lisää >
5. Ryoji Ikeda
Amos Rex, Helsinki | 27.9.2023–25.2.2024
Amos Rex tuo jälleen kansainvälistä huipputaidetta Suomeen. Japanilainen säveltäjä ja taiteilija Ryoji Ikeda täyttää museon maanalaiset salit täysin uudenlaisella taide-elämyksellä. Lue lisää >
6. Sun Bodi - Kuntosalien hikinen historia
Helsingin kaupunginmuseo, Helsinki | 10.11.2023–25.2.2024
Jumppatrikoita, salihousuja, rautaa ja palmuja – ja ehkäpä aavistus aitoa hienhajua! Helsingin kaupunginmuseon neljäs kerros muuttuu marraskuussa 80- ja 90-luvun tunnelmaa huokuvaksi kuntosaliksi. Lue lisää >
7. Ars Fennica 2023
Nykytaiteen museo Kiasma, Helsinki | 8.9.2023–28.1.2024
Ars Fennica 2023 esittelee Suomen suurimman kuvataidepalkinnon viisi voittajaehdokasta: Henni Alftanin (Suomi), Tuomas A. Laitisen (Suomi), Lap-See Lamin (Ruotsi), Camille Normentin (Norja) ja Emilija Škarnulytėn (Liettua). Kiasman näyttelyssä tutustutaan omaleimaisesta kädenjäljestä tunnettujen ehdokkaiden taiteeseen. Lue lisää >
8. Katse Helsinkiin – Volker von Boninin valokuvia
Hakasalmen huvila, Helsinki | 6.10.2023–25.8.2024
Lähde nostalgiamatkalle 1950–80-lukujen Helsinkiin! Hakasalmen huvilassa nähdään saksalaissyntyisen Volker von Boninin ikonisiksi muodostuneita valokuvia sekä harvemmin nähtyjä otoksia Helsingistä. Lue lIsää >
9. Peder Balke – Arktisen lumo
Sinebrychoffin taidemuseo, Helsinki | 21.9.2023–14.1.2024
Norjalainen taidemaalari Peder Balke (1804–1887) kuuluu romanttisen maalaustaiteen kiehtovimpiin edustajiin Pohjois-Euroopassa. Balke työsti näkyjä arktisesta maisemasta – vuorista, yöttömistä öistä ja revontulista. Lue lisää >
Katso kaikki pääkaupunkiseudun ja Uudenmaan uutuusnäyttelyt täältä.
Näyttelyvinkit muualle Etelä-Suomeen
10. Marta Klonowska
Suomen lasimuseo, Riihimäki | 7.10.2023–31.12.2023
Puolalaisen Marta Klonowskan (s. 1964) taide on hätkähdyttää katsojan taituruudellaan. Lasinsirpaleista ja lasikappaleista koostuvat veistokset ovat ammentaneet inspiraationsa vanhan taiteen teoksista, kuten Albrecht Dürerin ja Francisco de Goyan maalauksista. Lue lisää >
11. Lukemisen lumoa
Järvenpään taidemuseo | 15.10.2023–29.2.2024
Lukemisen lumo, uppoutuminen, keskittyneisyys ja rauha. Järvenpään taidemuseossa nähdään kiehtovia maalauksia lukevista ihmisistä. Esillä on teoksia muun muassa Wäinö Aaltoselta, Pekka Haloselta, Eero Järnefeltiltä ja Helene Schjerfbeckiltä. Lue lisää >
12. Taikaa!
Taide- ja museokeskus SINKKA, Kerava | 9.9.2023–7.1.2024
Sinkan syysnäyttelyssä taide ja taikuus sulautuvat yhteen saaden katsojan pohtimaan havaintokykynsä rajoja. Näyttelyssä voi ihmetellä peili-illuusioita, mekaanisia taikakoneita ja itsestään liikkuvia kasveja. Esillä on muun muassa Christian Anderssonin, Louis De Bellen, Kalle Nion ja Tobias Dostalin taidetta. Lue lisää >
13. Sari Soininen: Katseen takana
Lahden visuaalisten taiteiden museo Malva | 3.11.2023–7.4.2024
Valokuvataiteilija Sari Soinisen värikäs ja unenomainen taide kumpuaa filosofisista ajatuksista ja mystisistä kokemuksista. Soinisen (s. 1991) ensimmäinen soolonäyttely Suomessa esittelee hänen tuotantonsa merkittävimpiä teossarjoja. Lue lisää >
14. Haaveita ja näkyjä – taidetta Nelimarkka-Rahaston kokoelmista
Halosenniemi, Tuusula | 15.10.2023–14.4.2024
Halosenniemen uuden näyttelyn teoksissa unelmoidaan elämästä, haaveillaan matkasta tuntemattomaan, esitetään toiveita perheestä ja etsitään elämänviisauksia vanhoista kulttuureista. Esillä on teoksia mm. Katja Tukiaiselta, Kim Simonssonilta, Emma Ainalalta ja Jarmo Mäkilältä. Mukana on myös talon isännän Pekka Halosen taidetta. Lue lisää >
15. Pieni ruma maailma
Museokeskus Taika, Hyvinkää | 10.10.–12.11.2023
Museokeskus Taikaan levittäytyvä pop up -näyttely esittelee nukkekotiharrastamisen ”pimeää puolta”. Halloween-henkisessä harrastuksessa meininki on rempseän reipasta ja ehkä hiukan kieromielistä. Lue lisää >
Näyttelyvinkit Pirkanmaalle ja Keski-Suomeen
16. Lee Bul
Sara Hildénin taidemuseo, Tampere | 23.9.2023–14.1.2024
Soulissa asuva ja työskentelevä Lee Bul (s. 1964) on Etelä-Korean kansainvälisesti tunnetuimpia taiteilijoita. Hän yhdistää teoksissaan vaikutteita monista eri lähteistä, kuten scifistä, taidehistoriasta, arkkitehtuurista sekä Euroopan ja kotimaansa historiasta. Lue lisää >
17. Fantastinen floppi
Museokeskus Vapriikki, Tampere | 7.10.2023–5.1.2025
Vapriikissa tutustutaan Nokian N-Gage -pelikonsolin surullisenkuuluisaan tarinaan. Vuonna 2003 Nokia oli maailman suurin puhelinvalmistaja ja lähti tavoittelemaan omaa siivuaan tuottoisasta pelibisneksestä. Pelilkonsolista ei tullut myyntihittiä, mutta laitteen kehitystyö kylvi siemenet suomalaisen pelialan menestykselle. Lue lisää >
18. Anna Estarriola – Moment
Serlachius-museo Gösta, Mänttä-Vilppula | 23.9.2023–3.3.2024
Anna Estarriolan installaatio pohtii, kuinka paljon luontoa ja ihmisyyttä voi hallita ja muuttaa ennen rajojen saavuttamista. Estarriola on tunnettu veistoksistaan ja mediainstallaatioistaan. Lue lisää >
19. Elina Brotherus: Tila – Aika – Liike
Jyväskylä | 27.10.2023–4.2.2024
Valokuvataiteilija Elina Brotheruksen tähän asti laajin näyttelykokonaisuus nähdään Jyväskylässä tämän vuoden lopulla. Temaattinen Tila–Aika–Liike -näyttely esitetään kolmessa eri näyttelytilassa: Jyväskylän taidemuseossa, Aalto2-museokeskuksessa sekä Galleria Ratamossa. Lue lisää >
Näyttelyvinkit Turkuun
20. Home alone collective
WAM, Turku | 15.9.2023–3.12.2023
Home alone collectiven eli valokuvataiteilija Adele Hyryn ja Emma Sarpaniemen näyttelyn teemana on ystävyys ja usko tulevaisuuteen. Taiteilijaduon yhteistyössä korostuu ystävyyden ja yhteydenpidon merkitys, vilpitön lähestymistapa ja hassuttelu. Lue lisää >
21. Rakas vihattu betoni – Brutalismi Suomessa
Sibelius-museo, Turku | 17.9.2023–7.1.2024
Rakas vihattu betoni -näyttely esittelee tunteita herättävää betoniarkkitehtuuria. Näyttely sopii erinomaisesti juuri Sibelius-museoon, sillä rakennus edustaa brutalismia kansainvälisestikin poikkeuksellisella tavalla. Lue lisää >
22. Alvar Gullichsen: KOSMOS
Ars Nova, Turku | 8.12.2023–19.5.2024
Alvar Gullichsen (s. 1961) on pitkän linjan kuvataiteilija, muusikko ja tuottaja. Aboa Vetus Ars Nova -museoon levittäytyvä näyttely on laaja katsaus taiteilijan tuotantoon. Gullichsenin tunnetuimpiin töihin kuuluu Turussa sijaitseva monumentaaliveistos Posankka. Lue lisää >
23. Onnekkaita sattumia – Lars Göran Johnssonin kokoelma
Turun taidemuseo, Turku | 15.9.2023–7.1.2024
Jo lapsuudessaan taiteeseen rakastunut lääketieteen ja kirurgian tohtori Lars Göran Johnsson (s. 1930) on kerännyt taidetta vuosikymmenten ajan. Turun taidemuseossa on esillä poimintoja keräilijän kokoelmasta, kuten Paavo Halosen, Emma Helteen ja Teemu Mäenpään teoksia.
Näyttelyvinkit Vaasaan ja Seinäjoelle
24. Viivasta tilaan
Kuntsin modernin taiteen museo, Vaasa | 9.9.2023–14.4.2024
Viivasta on moneksi! Suomalaisten ja kansainvälisten taiteilijoiden muodostamassa näyttelyssä tutustutaan viivan variaatioihin. Mukana useita eri tyylejä edustavia taiteilijoita, kuten Leo Ackley, Hannaleena Heiska, Gösta Armfelt, Sebastian Craig & Barry Sykes ja IC-98. Lue lisää >
25. Alexander Salvesen: In Visibilis V
Vaasan taidehalli, Vaasa | 26.9.–29.10.2023
Neonvaloa, maalausta, veistosta, videota ja installaatiota yhdistelevä In Visibilis V vie katsojan kontrastien, värien, valon sekä pimeyden maailmaan. Nyt avautuva näyttely on taiteilija Alexander Salvesenin poikkitaiteellisen näyttelysarjan viides osa. Lue lisää >
26. Berndt Lindholm: Polkuja maisemaan
Tikanojan taidekoti, Vaasa | 20.10.2023–21.4.2024
Suomen merkittävimpiin 1800-luvun maisemamaalareihin kuuluvan Berndt Lindholmin kuvaukset metsistä ja kallioisista rannikkomaisemista täyttävät Tikanojan taidemuseon salit tänä syksynä. Lue lisää >
27. Wasa Graffitilandia
Wasa Graffitilandia, Vaasa | 17.–29.10.2023
Wasa Graffitilandia on avoinna myös syyslomaviikolla. Graffitilandia on katutaiteisiin painottunut näyttely Vaasassa. Graffitien ja muraalien lisäksi esillä on uv-taidetta sekä erilaisia installaatioita. Lue lisää >
28. Sigrid Holmwood: Sinistä puuta, mustaa rautaa
Seinäjoen taidehalli, Seinäjoki | 18.11.2023 asti
Miten pohjalainen kasvinvärjäysperinne linkittyy historiallisiin ja globaaleihin ilmiöihin? Ruotsalais-brittiläinen taiteilija Sigrid Holmwood tutustui paikalliseen perinteeseen ymmärtääkseen materiaalisia kytköksiä historian ja nykypäivän sekä paikallisen ja globaalin ulottuvuuden välillä.
Näyttelyvinkit Kymenlaaksoon ja Itä-Suomeen
29. Studio Leisti
Kymenlaakson museo, Kotka | 3.10.2023–17.3.2024
Tapio Leistin nostalgiset valokuvat vievät menneiden vuosikymmenten Kotkaan, takapihojen hiekkalaatikoille, kesäauringon lämmittämille rantakallioille ja sataman vilskeeseen. Lue lisää >
30. Solmu ajassa
Riihisaari – Savonlinnan museo, Savonlinna | 15.9.2023–14.1.2024
Solmu ajassa on taiteilijanelikko Lauri Ainalan, Sini Kososen, Ville Erkki Tarken ja Juho Liukkosen luoma monitaiteellinen teoskokonaisuus. Teokset pohjautuvat taiteilijoiden sattumalta tekemään löytöön: Savonlinnan kaupungin omistamasta, purkutuomion saaneesta Solmun talosta löytyi satoja vanhoja lasinegatiiveja. Lue lisää >
31. Seinätekstiilejä Kainuun mailta
Kainuun Museo, Kajaani | 15.10.2023–24.1.2024
Koristaako perintöryijy tai -raanu sinun kotisi seiniä? Kainuun museon uudessa näyttelyssä tutustutaan paikallisiin seinätekstiileihin. Esiin pääsevät upeat ryijyt, raanut, täkänät, huoneentaulut ja kuultokudokset. Lue lisää >
32. Juho Rissanen – Kuvauksen vilkkaus
Kuopion taidemuseo, Kuopio | 29.9.2023–7.4.2024
Juho Rissasen odotettu näyttely esittelee taiteilijan teosten lisäksi hänen elämäänsä ja persoonaansa. Esillä on sekä tuttuja että harvoin esillä olleita teoksia ja Rissasen kirjeitä ja valokuvia. Lue lisää >
Näyttelyvinkit Lappiin ja Pohjois-Pohjanmaalle
33. Duodjebálgát - Duodjipolut
Lapin maakuntamuseo, Rovaniemi | 28.10.2023–7.4.2024
Duodjebálgát -näyttelyssä tutustutaan saamelaisiin käsityöperinteisiin ja -taitoihin. Serkukset Reetta ja Birit Tornensis kuvaavat näyttelyssä myös omaa polkuaan saamenkäsitöiden eli duodjin tekijöiksi. Lue lisää >
34. Marjatta Hanhijoki: Aino ja Reetu – Silminnähden 3
Oulun taidemuseo, Oulu | 26.11.2023 asti
Marjatta Hanhijoen lämminhenkinen näyttely tarkastelee elämän ja arjen ihmeitä lempeällä katseella. Hanhijoki (s. 1948) on akvarellisti ja taidegraafikko, jolle kuvan tekeminen lähtee havainnosta. Näyttely on laaja katsaus rakastetun taiteilijan tuotantoon. Lue lisää >
35. Ruskaa piilossa
Särestöniemi-museo, Kittilä | 31.1.2024 asti
Reidar Särestöniemen teosten värimaailmalla on monisyiset merkitykset. Ruskan kirkas väriloisto merkitsi taiteilijalle kuitenkin väistämätöntä luopumisen aikaa ja pimeyden lisääntymistä. Lue lisää >
Tutustu oman alueesi näyttelyihin osoitteessa museot.fi/nayttelyt.
Museokortti on vuoden voimassa oleva yhteislippu 370 museoon ympäri Suomen. Museokortti-järjestelmän toiminnasta vastaa FMA Creations Oy, joka on kokonaan museoiden etujärjestö Suomen museoliitto ry:n omistama. Museokortin tuottamat myyntitulot palautetaan verkostoon kuuluville museoille kävijämäärien perusteella, eikä järjestelmällä ole museoalan ulkopuolisia edunsaajia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Susanna Kyllönen
Viestinnän asiantuntija
Puh. +358 44 4300 708
susanna.kyllonen@museot.fi
Susanna Seppälä
Viestinnän asiantuntija
Puh. +358 44 4300 716
susanna.seppala@museot.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Museokortti
Museokortti on kärkisijoilla kulttuurietujen tarjoajien listoilla – työikäiset hakevat palautumista museovierailuista25.10.2024 08:49:49 EEST | Tiedote
Työssäkäyvät käyttävät kulttuurietujaan erityisen paljon Museokortin hankintaan. Edenredillä Museokortti on tuhansien palveluiden joukosta neljänneksi suosituin kohde, ja myös Smartumilla se on viiden kärjessä. ePassilla Museokortti on ollut kulttuuriedun toimipaikkojen TOP 5 -kärjessä joka kuukausi vuoden 2024 aikana.
Satoja menovinkkejä syyslomaviikoille – tutustu museoiden tapahtumatarjontaan ympäri Suomen!10.10.2024 15:52:18 EEST | Tiedote
Museoiden lapsille suunnatuissa tapahtumissa askarrellaan, piirretään, leivotaan, leikitään ja satuillaan. Aikuisille on tarjolla taiteilijatapaamisia, konsertteja, neulontaa, karmivia naamiaisia sekä luentoja meteoriiteista sään ääri-ilmiöihin. Kokosimme syyslomaviikkojen kiinnostavimmat vinkit alueittain.
Kansainvälisiä debyyttejä ja odotettuja kotimaisia – katso loppuvuoden kiinnostavimmat näyttelyt3.10.2024 11:40:22 EEST | Tiedote
Loppuvuoden uutuusnäyttelyt tuovat monia kansainvälisiä huippuja ensimmäistä kertaa Suomeen. Esillä on taidetta renessanssimestarilta, tanskalaista satufantasiaa sekä nykytaidetta Lähi-idästä. Tarjolla on myös odotettuja kotimaisia nimiä Tove Janssonista Anssi Kasitonniin. Kokosimme jättilistan loppuvuoden näyttelyistä ympäri Suomen.
Museokesä oli ennätysvilkas – katso oman alueesi suosikkikohteet!13.9.2024 12:16:22 EEST | Tiedote
Museokorttia käytettiin kesän aikana jälleen ennätyspaljon. Museokortti-käyntejä kertyi yli 1,1 miljoonaa, mikä on enemmän kuin koskaan aiemmin. Katso kesän 30 suosituinta Museokortti-kohdetta sekä vierailluimmat kohteet maakunnittain.
Alvar Aallon skeittialtaat, hyperrealismia ja Hello Kitty -huumaa – katso kesän puhutuimmat uutuusnäyttelyt!20.6.2024 12:03:15 EEST | Tiedote
Ihmettele hyperrealistista taidetta Tampereella, koe EGSin utopistinen suurlähetystö Helsingissä tai lähde Jyväskylään selvittämään, mitä yhteistä on Alvar Aallolla ja skeittauksella. Museokesä tarjoaa kotimaisia klassikoita, muoti-ikoneja ja kansainvälistä valokuva-, lasi- ja veistostaidetta. Kokosimme kiinnostavimmat uutuusnäyttelyt ympäri maan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme