Mikkeliin suunnitellaan dronekoulutusta sähkötekniikan opiskelijoille
Suur-Savon Sähkö Oy, Elvera Oy ja Evision Oy suunnittelevat dronekoulutusta yhdessä Etelä-Savon ammattiopisto Esedun ja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu XAMK:n kanssa. Koulutus kohdennetaan sähkötekniikan insinööri- ja sähköasentajaopiskelijoille. Tarkoituksena on kouluttaa opiskelijoita uusien teknologioiden, kuten dronejen ja analytiikan käyttöön tulevissa työtehtävissään.
Dronejen käyttö on yleistynyt viime vuosina merkittävästi eri aloilla, myös sähköalan tehtävissä. Laitteita käytetään esimerkiksi suunnittelun tai huollon tukena erilaisten rakennusten kartoituksessa ja mallinnuksessa. Droneja käytetään myös sähköverkon tarkastustoimissa. Koulutuksella pyritään antamaan opiskelijoille valmiuksia käyttää droneja osana työtehtäviään valmistumisen jälkeen.
Verkostourakointiyhtiö Elvera ja älykkään kunnossapidon yhtiö Evision tahtovat lisätä uutta teknologiaa ja uusia työtapoja mukaan sähköasentajien ja sähköinsinöörien koulutukseen.
”Meillä on huomattu dronejen käytön yleistyminen ja niiden käytön edut toiminnassa. Dronet tuovat nopeutta ja selkeyttä vianpaikannukseen ja -korjaukseen. Ne myös vähentävät verkostotyön fyysistä kuormitusta ja lisäävät työturvallisuutta. Olisi hienoa, jos mahdollisuutta tarjottaisiin kaikille sähköalan opiskelijoille jo opiskelun aikana”, summaa Elveran aluepäällikkö Jari Sihvonen.
”Se miten suunnittelua ja kunnossapitoa tehdään, on muuttumassa. Dronet ovat myös vähäpäästöinen vaihtoehto helikoptereille. Toimintatapojen kehittyessä opintojen on tärkeää vastata tulevaisuuden tarpeisiin. Haluamme olla mukana mahdollistamassa opiskelijoiden osaamisen pohjaa tulevaisuutta varten”, Evisionin oto. toimitusjohtaja Milla Ratia kertoo.
Droneja käytetään sähköyhtiöissä verkon kunnon tarkastamiseen. Myrskytilanteissa droneja on käytetty apuna vikojen etsimisessä haastavista paikoista Elveralla vuodesta 2020.
Koulutus vahvistaisi alueen opintotarjontaa – ammattilaisista on pula
Käynnissä oleva energiamurros on vaikuttanut alan työllisyyden rakenteisiin Suomessa. Työpaikkoja muun muassa turveteollisuuden parista on hävinnyt paljon, mutta esimerkiksi sähköverkon rakentamisen ja uusien energiamuotojen pariin tarvitaan uusia ammattilaisia enemmän kuin koskaan. Dronekoulutuksen on määrä osaltaan vahvistaa valmistuvien osaamista muuttuvalla alalla, ja toisaalta lisätä kiinnostusta alan mahdollisuuksiin.
Dronekoulutuksen tarpeesta kertoo myös, että eri alueiden oppilaitokset ovat alkaneet tarjota erilaisia koulutuksia dronejen käyttöön. Mikkeliin suunnitellun kurssin tarkoituksena on antaa kattava osaaminen dronejen käyttöön ilman opiskelijan aiempaa kokemusta aiheesta.
”Osaaminen tullaan kurssilla opettamaan sille tasolle, että dronen käyttäminen on turvallista ja sujuvaa. Koulutuksessa tutustutaan drone-lennättämisen ohjeisiin ja sääntöihin sekä suoritetaan Traficomin lennättämiseen tarvittavat luvat. Koulutuksessa harjoitellaan lennättämistä jakeluverkkoyhtiön tarpeiden ja vaatimusten mukaisesti. Koulutus on tarkoitettu pääasiassa sähköalan opiskelijoille”, summaa Esedun rakentamisen ja teknologian koulutuspäällikkö Pekka Orava.
Yhteyshenkilöt
Tomi Oravasaari
Tki-yksikön johtaja, XAMK
044 7028289
tomi.oravasaari@xamk.fi
Pekka Orava
Rakentamisen ja teknologian koulutuspäällikkö, Esedu
040 305 6676
Pekka.Orava@esedu.fi
Jari Sihvonen
Aluepäällikkö, Elvera
040 528 7594
jari.sihvonen@elvera.fi
Milla Ratia
Toimitusjohtaja (oto), Evision
010 210 4320
milla.ratia@evision.fi
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamk
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamk on vastuullisen hyvinvoinnin, teknologian ja luovan talouden korkeakoulu. Koulutamme osaavaa työvoimaa tulevaisuuden tarpeisiin, edistämme yrittäjyyttä, kansainvälisyyttä sekä elinkeinoelämää uudistavia ratkaisuja. Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta on keskeinen osa alueellista ja yhteiskunnallista vaikuttavuuttamme. 11 tutkimusyksikköämme tuottavat monialaista asiantuntijatietoa sekä mm. tuotekehitys-, mittaus- ja analysointipalveluita. Meillä työskentelee yli 900 asiantuntijaa, neljällä eri kampuksella: Kotka, Kouvola, Mikkeli ja Savonlinna. Opiskelijamäärä korkeakoulussamme on noin 11 500 ja tarjolla on yli 40 amk-koulutusta sekä yli 30 yamk-koulutusta. www.xamk.fi
Etelä-Savon ammattiopisto Esedu
Esedu on monialainen toisen asteen ammatillinen oppilaitos Etelä-Savossa. Meillä voit valita koulutuksen yli 20 eri ammattiin. Koulutamme eturivin taitajia Mikkelissä sekä Pieksämäellä. Koulutuksiimme on jatkuva haku joustavasti ympäri vuoden. Esedu tunnetaan ketteränä kehittäjäorganisaationa, jolla on laaja ja monipuolinen hanketoiminta. Olemme vahva elinvoiman edistäjä Etelä-Savon alueella, ja varmistamme Etelä-Savon alueen elinvoiman ja kilpailukyvyn tuottamalla työelämän tarvitsemia osaajia. www.esedu.fi
Elvera Oy
Elvera Oy on Suomen suurimpia verkosto- ja infrapalvelualan toimijoita. Tehtävämme on yhdistää yhteiskunnan elintärkeitä toimintoja ja varmistaa toiminnan jatkuvuus myös häiriötilanteiden aikana – aina verkoston alkulähteiltä loppukäyttäjälle asti. Erotumme muista infrapalveluja tuottavista yhtiöistä ainutlaatuisen monipuolisen palvelutarjontamme, joustavien resurssiemme ja erinomaisen paikallisosaamisemme sekä vastuullisen ja reilun organisaatiokulttuurimme ansiosta. Konsernissamme työskentelee lähes 500 ammattilaista ja liikevaihtomme on yli 80 M€. Yrityksemme löydät osoitteesta www.elvera.fi
Evision Oy
Evision Oy on 2022 alussa toimintansa aloittanut yhtiö, joka tarjoaa dataan ja analytiikkaan pohjautuvia kunnossapidon palveluita. Evisionin toiminta perustuu drone- ja tekoälyteknologioihin, joiden ansiosta sähköverkkojen kunnossapitoa voidaan tehdä ennakoivasti ja paljon nykyistä tehokkaammin. Yhtiön osaamisen ytimessä on datan hyödyntäminen ja se on ensimmäinen yhtiö Suomessa, joka toimii tällä palvelukokonaisuudella. Yhtiön omistajia ovat Suur-Savon Sähkö Oy, Järvi-Suomen Energia Oy ja Elvera Oy. www.evision.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Evision Oy
Jari Ovaskainen nimitetty Evision Oy:n toimitusjohtajaksi13.9.2024 11:30:00 EEST | Tiedote
Evision Oy:n hallitus on nimittänyt yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi diplomi-insinööri Jari Ovaskaisen. Hän aloittaa tehtävässään 1.11.2024 ja vastaa älykkään kunnossapidon liiketoiminnan johtamisesta sekä kasvattamisesta.
Innovatiivinen dronet ja paikkatietoanalytiikan yhdistävä ratkaisu kertoo, milloin ja missä sähköverkon kunnossapitotoimia tulee tehdä20.6.2024 10:15:00 EEST | Tiedote
Evision Oy on yhteistyössä Enerva Oy:n ja Järvi-Suomen Energia Oy:n kanssa kehittänyt verkon luotettavuusperusteisuuden analytiikkamallin, joka ratkoo energiayhtiöiden kunnossapitohaasteita ja tarjoaa säästöjä. Uusi luotettavuusperusteinen kunnossapitomenetelmä on saatavissa yhteistyönä Esri Finland Oy:n kautta integroituna ArcGIS-työkaluun.
Antti Kortman tuote- ja kehitysasiantuntijaksi Evision Oy:lle1.6.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Antti Kortman aloittaa Evision Oy:n tuote- ja kehitysasiantuntijana 1.6.2023. Kortman vastaa aurinkovoimaloiden älykkään kunnossapidon tuotekehityksestä sekä droneoperoinnin kenttätoimintamallin kehittämisestä.
Sähköverkkojen älykkään kunnossapidon toimintaan on koulutettu yli 40 droneoperaattoria5.4.2023 15:05:33 EEST | Tiedote
Evision on kouluttanut jo yli 40 henkilöä ympäri Suomea urakointiyhtiö Elveralta droneoperaattoreiksi sähköverkkojen älykkääseen kunnossapitoon pienentämään kunnossapitotoimenpiteiden hiilijalanjälkeä.
Enerva Oy liittyy Evision Oy:n omistajayhtiöksi9.2.2023 10:55:41 EET | Tiedote
Evision Oy:n omistajuus laajenee käyttöpalveluita tarjoavan Enerva Oy:n liittyessä neljänneksi Evisionin omistajayhtiöksi. Enerva on ollut elintärkeä osa Evisionin toimintamallia jo yhtiön perustamisesta lähtien ja yhteistyö onkin mahdollistanut prosessien yhteensopivuuden yhtiöiden välillä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme