Commu

Yritysvapaaehtoisuuden suosio kasvaa - Framery järjesti historiansa suurimman hyväntekeväisyystapahtuman

Jaa

Tamperelainen Framery, maailman johtava äänieristettyjen työtilojen valmistaja järjesti hyväntekeväisyystapahtuman yhdessä Commu -sovelluksen kanssa. Tampereella järjestettävään auttamisen tempaukseen osallistui yli 60 Frameryn työntekijää, jotka auttoivat paikallista yhteisöä monin eri tavoin.

Hyväntekeväisyystapahtuman tarkoituksena oli tukea monipuolisesti paikallista yhteisöä ja tarjota apukäsiä erilaisiin tarpeisiin. Perjantaina 15.9. yli 60 Frameryn työntekijää osallistui erilaisiin hyväntekeväisyysprojekteihin, jotka ulottuivat vanhusten auttamisesta hoivakodeissa aina Kissojen Katastrofiyhdistys ry:n varainhankintaan ja verenluovutukseen Suomen Punaisella Ristillä. Lisäksi Frameryn työntekijät auttoivat Tampereen Infraa puistojen siivoustalkoissa ja kirjoittivat kirjeitä ja tervehdyksiä alueen yksinäisille.

Frameryssa työskentelevä Hanna Kanti-Paul kävi auttamassa paikallisessa Kontukodissa ikäihmisten parissa. Hän halusi ilahduttaa ikäihmisiä juttuseuralla ja yhdessäololla.

“Ikäihmisissä on valtavasti viisautta ja heidän elämänkokemuksestaan on mahdollista oppia. Iloa tuottaa myös ajatus, että vierailuni voi piristää ja antaa hyvää mieltä asukkaalle pidemmäksikin aikaa”, Kanti-Paul kertoo. “Parin tunnin vierailulla voi olla jo iso vaikutus toisen elämään. Riittää, että olet oma itsesi ja lähestyt uutta tilannetta rohkeasti ja avoimin mielin. Aikaisempaa kokemusta ei tarvita.”

“Haluamme kehittää yrityskulttuurissamme sosiaalista vastuullisuutta. Auttamisen tempaus auttaa työntekijöitämme olemaan muutoksessa mukana”, kertoo Anni Hallila, Head of People and Culture Framerylta. “Haluamme yrityksenä mahdollistaa työntekijöidemme osallistumisen niihin yhteiskunnallisiin ja ympäristöllisiin asioihin, jotka merkitsevät heille paljon.”

Framery ja Commu haluavat rohkaista esimerkillään myös muita yrityksiä ja yhteisöjä laittamaan hyvän kiertämään Tampereen alueella. 

“Toiveena on että työntekijät inspiroituvat auttamaan omassa arjessaan ja että voisimme rakentaa vapaaehtoispäivästä vuosittaisen tapahtuman!” Hallila kiteyttää.

Myös Kanti-Paul lähti miettimään jatkoa auttamistyölle.

“Auttamisesta tuli todella hyvä mieli ja ajatus vapaaehtoistyöhön osallistumisesta myös tulevaisuudessa jäi itämään. Kotimatkalla päässä pyöri paljon erilaisia ajatuksia jatkosta”, Kanti-Paul hymyilee.

Yritysvapaaehtoisuus on loistava keino laittaa hyvä kiertämään

Commu -sovelluksen ovat rakentaneet tiimi nuoria yrittäjiä Tampereelta, joiden tavoitteena on madaltaa kynnystä pyytää ja antaa apua. Commun kautta niin yksityishenkilöt, yhdistykset kuin yritykset voivat tehdä hyviä tekoja lähialueillaan. Commu on kasvanut nopeasti Suomen suurimmaksi auttamisen alustaksi ja mahdollistanut jo yli 10,000 hyvää tekoa.

“Meistä jokaisella on taitoja ja kokemuksia, joista voi olla apua toiselle”, Commu -sovelluksen perustanut Ronnie Nygren kertoo. “Siksi on todella hienoa, että Frameryn henkilöstö lähti ensimmäisten joukossa tekemään hyvää, ajallaan ja taidoillaan.”

Commu auttaa yrityksiä ottamaan vapaaehtoistyön ja muut hyvät teot osaksi arkea ja rakentamaan tätä kautta entistä vahvempaa työnantajabrändiä ja työntekijätyytyväisyyttä. Hyvän tekeminen tuottaa tutkitusti hyvinvointia. Frameryn kanssa pyrkimyksenä on tehdä tapahtumasta vuosittainen ja pysyvä tapahtuma, joka myös tunnetaan yrityksen ulkopuolella. Commu tuo tähän sekä oman osaamisensa, että työkalut käyttöön, jotta tapahtuma saadaan toteutettua mahdollisimman tehokkaasti.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Frameryn henkilöstö osallistui yritysvapaaehtoistoimintaan auttamalla yli 15 paikallisessa yhdistyksessä.
Frameryn henkilöstö osallistui yritysvapaaehtoistoimintaan auttamalla yli 15 paikallisessa yhdistyksessä.
Lataa
Frameryn henkilöstö osallistui yritysvapaaehtoistoimintaan luovuttamalla verta Suomen Punaiselle Ristille.
Frameryn henkilöstö osallistui yritysvapaaehtoistoimintaan luovuttamalla verta Suomen Punaiselle Ristille.
Lataa
Frameryn henkilöstö auttoi luovuttamalla yritysvapaaehtoisuuspäivänä verta.
Frameryn henkilöstö auttoi luovuttamalla yritysvapaaehtoisuuspäivänä verta.
Lataa
Frameryn henkilöstö osallistui yritysvapaaehtoistoimintaan auttamalla Kissojen Katastrofiyhdistyksen keräyksen järjestämisessä.
Frameryn henkilöstö osallistui yritysvapaaehtoistoimintaan auttamalla Kissojen Katastrofiyhdistyksen keräyksen järjestämisessä.
Lataa
Frameryn henkilöstö osallistui yritysvapaaehtoistoimintaan kirjoittamalla kirjeitä yksinäisille.
Frameryn henkilöstö osallistui yritysvapaaehtoistoimintaan kirjoittamalla kirjeitä yksinäisille.
Lataa
Frameryn henkilöstö osallistui yritysvapaaehtoistoimintaan viettämällä aikaa ikäihmisten kanssa.
Frameryn henkilöstö osallistui yritysvapaaehtoistoimintaan viettämällä aikaa ikäihmisten kanssa.
Lataa
Frameryn henkilöstö osallistui yritysvapaaehtoistoimintaan jakamalla ruokaa.
Frameryn henkilöstö osallistui yritysvapaaehtoistoimintaan jakamalla ruokaa.
Lataa

Linkit

Commu on Suomen suurin auttamisen alusta, joka yhdistää auttajan ja avun tarvitsijan. Commussa yksityishenkilöt voivat auttaa ja pyytää apua naapurustoissaan ja luoda sosiaalisia turvaverkostoja helposti ja turvallisesti. Yhdistyksille Commu on työkalu vapaaehtoisten löytämiseen ja toiminnan organisointiin. Yrityksille Commu tarjoaa

helpon tavan saavuttaa sosiaalisen vastuullisuuden tavoitteet ja vahvistaa tiimejä, vapaaehtoistoiminnan kautta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Commu

Maailma tarvitsee enemmän hyviä tekoja – suomalainen sovellus tuo talkookulttuuria Portugaliin25.3.2025 08:30:00 EET | Tiedote

Suomalainen Commu -sovellus on aloittanut merkittävän yhteistyön Lissabonin kaupungin ja Unicorn Factory Lisboa -innovaatiokeskuksen kanssa. Kumppanuuden tavoitteena on vahvistaa yhteisöllisyyttä, edistää maahanmuuttajien kotoutumista ja tarjota ratkaisuja yksinäisyyden haasteisiin Portugalin pääkaupungissa. Sovellus perustuu suomalaiseen talkookulttuuriin, jossa ihmiset auttavat toisiaan ilman rahallista korvausta, puhtaasti yhteisön hyväksi. Yhteistyö korostaa Suomen ja Portugalin välistä yhteistyötä sosiaalisten innovaatioiden saralla ja toimii esimerkkinä siitä, miten digitaaliset ratkaisut voivat edistää inhimillisempää yhteiskuntaa.

The World Needs More Good Deeds – App from Finland makes asking for help and giving help easier in Portugal25.3.2025 08:30:00 EET | Press release

Finnish Commu App has collaborated with the City of Lisbon and the innovation platform Unicorn Factory Lisboa, through the social innovation competition “Lisboa Innovation for All”, which aims to discover and support innovative and impactful solutions that can be applied to the city of Lisbon. As finalists of the “Integration of Migrants” category of the competition, Commu’s main focus is to strengthen community spirit, promote immigrant integration, and provide solutions to the challenges of loneliness in Portugal’s capital. The app is based on the Finnish “talkoot” culture, where people help each other without monetary compensation, purely for the benefit of the community. This partnership highlights cooperation between Finland and Portugal in the field of social innovation and serves as an example of how digital solutions can contribute to a more humane society.

Naapuriapua napin painalluksella Hausjärvellä – Commu -sovellus tuo avun ja yhteisöllisyyden lähelle11.3.2025 08:15:00 EET | Tiedote

Hausjärven kunta on aloittanut yhteistyön kotimaisen Commu -sovelluksen kanssa vahvistaakseen arjen yhteisöllisyyttä ja tarjotakseen kuntalaisille helpon tavan pyytää ja antaa apua. Sovelluksen avulla hausjärveläiset voivat pyytää apua esimerkiksi kimppakyyteihin, lastenhoitoon, pihatalkoisiin tai ruoka-apuun. Samalla se tarjoaa mahdollisuuden paikallisille yhdistyksille ilmoittaa toiminnastaan ja tapahtumistaan.

Suomalainen Commu -sovellus palkittiin Pohjoismaiden parhaana kestävän kehityksen innovaationa kaupungeille7.3.2025 07:50:00 EET | Tiedote

Suomalainen Commu -sovellus on voittanut arvostetun Nordic PropTech Awardsin parhaana kestävän kehityksen innovaationa kaupungeille. Palkinto myönnettiin sovelluksen merkittävästä panoksesta kestävien kaupunkien, siviiliauttamisen ja naapuriyhteisöllisyyden edistämisessä. Commu on sovellus, joka yhdistää avun tarvitsijat ja auttajat paikallisesti. Sen avulla käyttäjät voivat helposti pyytää ja tarjota apua arjen tilanteissa, mikä vahvistaa yhteisöllisyyttä ja edistää kestävää elämäntapaa.

Commu App is the Best Sustainable Innovation for Cities in the Nordics!7.3.2025 07:50:00 EET | Press release

Commu App has won the prestigious Nordic PropTech Awards for being the best sustainable innovation for cities. The award was granted in recognition of Commu’s significant contribution to the promotion of sustainable cities, civic assistance, and neighborhood communities. Commu is an app that connects people in need of help with those willing to assist them locally. With the app, users can easily request and offer help in everyday situations, strengthening community bonds and promoting a sustainable way of life.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye