Strategiatyö käynnistyi – VAMKin uusi strategia valmistuu keväällä 2024
Vaasan ammattikorkeakoulu aloitti uuden strategian työstämisen 19.9. järjestetyllä johtoryhmän kick-off – työpajalla. Strategian uudistamisen tavoitteena on luoda edellytykset ammattikorkeakoulun toiminnan kirkastamiselle ja kyetä vastaamaan entistä paremmin muuttuvan maailman haasteisiin
Vaasan ammattikorkeakoulu polkaisi käyntiin uuden strategian valmistelun johtoryhmän kick-off – työpajalla Palosaaren kampuksella. Strategiatyön ensimmäisessä vaiheessa tavoitteena on muodostaa toimintaympäristö- ja muutosanalyysi. Tämän pohjaksi henkilöstölle ja opiskelijoille toteutetaan kysely syksyn aikana. Lisäksi tehdään erillinen kysely ja syvähaastatteluja sidosryhmien edustajille.
”Ammattikorkeakoulujen aluekehityksen tehtävän mukaisesti haluamme, että uusi strategia palvelee alueen tarpeita mahdollisimman hyvin. Siksi osallistamme sidosryhmiä laajasti koko strategiamatkan ajan”, kertoo Kati Komulainen, rehtori, toimitusjohtaja, VAMK.
Marraskuussa alkaa strategiatyön toinen vaihe, jolloin hallituksen johdolla valitaan suunta, jota kohti halutaan kulkea. Tämän vaiheen tavoitteena on saada aikaan missio, visio ja painopistealueet. Myös strategiatyön toisessa vaiheessa henkilöstö ja opiskelijat osallistuvat mukaan suunnittelutyöhön.
Strategiatyön viimeisessä vaiheessa uuden strategian suuntaviivat hiotaan valmiiksi. Myös tässä vaiheessa johtoryhmä ja sidosryhmät ovat aktiivisesti mukana työpajojen ja kyselyjen muodossa. Tämän vaiheen tuloksena syntyy strategian toteutuksen tiekartta ja mittarit. Uusi strategia valmistuu toukokuussa ja lanseerataan elokuussa 2024.
”Tavoitteemme on rakentaa kunnianhimoisesti meitä erilaistava ja selkeästi profiloiva strategia”, sanoo Komulainen.
VAMKin tukena strategiamatkalla on itsenäinen ajatushautomo Demos Helsinki, jonka tehtävänä on toimia erityisesti sparraajana ja haastajana.
”Tämä on meille aivan ihana tilaisuus olla haastajana mukana kulkemassa kohti yhteistä maalia korkeakoulun kanssa, jolla on katse tulevassa ja joka tekee työtä merkittävien tulevaisuuden teemojen parissa”, kommentoi Jenni Kilpi, Asiantuntija, Demos Helsinki.
”Valitsimme nimenomaan Demos Helsingin strategian uudistamisen kumppaniksi, koska uskomme heidän voivan haastaa meitä positiivisesti. Uskon, että Demos Helsinki johdattaa meidät alueille, jonne emme itse osaisi mennä”, pohtii Komulainen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kati Komulainenrehtori, toimitusjohtajaVAMK Vaasan ammattikorkeakoulu
Puh:+358468567347kati.komulainen@vamk.fiKuvat
Vaasan ammattikorkeakoulusta valmistuu kansainvälisiä ja asiantuntevia insinöörejä, tradenomeja, sairaanhoitajia, terveydenhoitajia ja sosionomeja. Työelämälähtöiset opintomme ja elinvoimainen Vaasan seutu varmistavat erinomaiset työllistymisen mahdollisuudet. Opiskelijoita on noin 3250 ja henkilöstöä 200. VAMK painottaa koulutuksessaan energiatehokasta tekniikkaa, vientiteollisuuden liiketoimintaosaamista ja moderneja sosiaali- ja terveyspalveluja. Teemme tiivistä yhteistyötä alueen korkeakoulujen sekä seudun energiateknologian keskittymän kanssa, joka on Pohjoismaiden merkittävin.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan ammattikorkeakoulu VAMK
VAMK edistää uuden strategiansa mukaisesti hyvinvointitaloutta23.9.2024 07:30:00 EEST | Tiedote
Vaasa ammattikorkeakoulun uusi strategia 2035 luotiin vuorovaikutteisessa ja osallistavassa prosessissa. Uuden strategiansa mukaan VAMK profiloituu hyvinvointitalouden edistäjäksi ja on erityisesti kestävän kehityksen ja energiamurroksen kansainvälinen edelläkävijä.
VAMK’s new strategy – promoting a wellbeing economy23.9.2024 07:30:00 EEST | Press release
Vaasa University of Applied Sciences' new strategy 2035 was created through an interactive and participatory process. According to its new strategy, VAMK is positioning itself as a promoter of the wellbeing economy and is particularly an international leader in sustainable development and the energy transition.
VAMK tarjoaa maksutonta laillistamiskoulutusta sairaanhoitajille EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta17.9.2024 07:30:00 EEST | Tiedote
Vaasan ammattikorkeakoulu tarjoaa sairaanhoitajan laillistamiskoulutusta EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tuleville sairaanhoitajille. Koulutus on maksuton ja sen rahoittaa Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus. Laillistamiskoulutus kestää noin vuoden, jonka jälkeen opiskelija voi hakea Valviralta lopullista päätöstä sairaanhoitajaksi laillistamiseen.
AFRY vahvistaa yhteistyötään VAMKin kanssa12.9.2024 07:40:00 EEST | Tiedote
AFRY on allekirjoittanut avainkumppanuussopimuksen Vaasan ammattikorkeakoulun kanssa. Avainkumppanuus mahdollistaa systemaattisen ja tuloksellisen yhteistyön.
Yhtä opiskelupaikkaa VAMKissa tavoittelee parhaimmillaan lähes 100 hakijaa11.9.2024 16:07:46 EEST | Tiedote
Vaasan ammattikorkeakouluun jätettiin yhteishaussa yhteensä n. 5 000 hakemusta. Erityisesti tekniikan alan englanninkielinen Energy Technology-tutkinto-ohjelma kiinnosti jälleen hakijoita. Joustavat verkko-opinnot lisäsivät erityisesti sosiaali- ja terveysalan opintojen suosiota.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme