Puuilo Tavaratalot Oy

Keravan Puuilon katolle on valmistunut 360 aurinkopaneelin aurinkovoimala

Jaa

Elokuussa 2023 avatun Puuilo Keravan katolla toimii 360 aurinkopaneelin aurinkovoimala. Puuilolle valmistuu tänä vuonna yhteensä kolme uutta aurinkovoimalaa.

Keravan Puuilon myymälän katolle valmistunut aurinkovoimala tuottaa myymälän käyttöön uusiutuvaa ja päästötöntä aurinkosähköä noin 110 MWh vuosittain. Se vastaa noin 70 kerrostaloyksiön vuosikulutusta. Voimala on teholtaan 130 kWp:n kokoinen. Myymälässä sähköä kuluu eniten päivittäiseen valaistukseen. Voimala vähentää myymäläkiinteistön hiilidioksidipäästöjä lähes 10 tonnia vuosittain. Aurinkovoimalan on toimittanut Solarigo Systems Oy.

”Puuilon kaltaisessa liikekiinteistössä aurinkosähköä saadaan noin 10–20 % vuosikulutuksesta katolle asennetusta aurinkovoimalasta”, kertoo Solarigo Systems Oy:n Projektijohtaja Jarkko Honkanen.

Tänä vuonna Puuilolle valmistuu yhteensä kolme aurinkovoimalaa. Keravan lisäksi aurinkovoimalat on asennettu tänä vuonna avattuihin Puuilo Lietoon ja Nummelaan. Puuilon tavoitteena on parantaa energiatehokkuutta sekä lisätä aurinkosähkön käyttöä kaikissa olemassa olevissa ja uusissa myymälöissä, joissa se on mahdollista.

Puuilon toimitusjohtaja Juha Saarela näkee energiankulutuksen vähentämisen tärkeänä, niin kustannusten, kuin vastuullisuuden näkökulmasta. ”Pyrimme alentamaan energian kulutuksesta aiheutuvia kustannuksia, mutta samalla myös hankkimaan energiaa kestävämmin ympäristömme kannalta. Aurinkovoimala vastaa hyvin näihin molempiin tavoitteisiin. Tarkoituksenamme on lisätä aurinkovoimaloita myymälöihimme aina, kun se on mahdollista. Meillä on entuudestaan Solarigon asentamat voimalat Porvoon, Kokkolan ja Seinäjoen myymälöissä ja teemme niitä lisää myös tulevaisuudessa.”

Kerava aurinkovoimala

 

Lisätieto

Teho

129,6 kWp

kWp = kilowattipiikki, huipputeho

Aurinkopaneeleja

360 kpl

Kattopaneeli

Sähköä vuodessa

110,2 MWh

N. 73 yksiön sähkönkulutus

CO2 vähenemä vuodessa

9 807,8 KG

Vrt. ka. päästökerroin Suomessa (89KG CO2/MWh)

Lisätietoja: 
Juha Saarela
Toimitusjohtaja
Puuilo Oyj
+358 50 409 7641
juha.saarela@puuilo.fi

Jarkko Honkanen
Projektijohtaja
Solarigo Systems Oy
+358 50 400 5368
jarkko.honkanen@solarigo.fi

Puuilo
on perustettu vuonna 1982 ja yhtiö on yksi johtavista tavarataloketjuista Suomessa. Vahvasti kasvavalla yhtiöllä on lähes 40 tavarataloa ympäri Suomen sekä verkkokauppa. Tuotevalikoima sisältää rakennustarvik­keet, työkalut, autotarvikkeet, puutarhatarvikkeet, LVI- ja sähkötarvikkeet, eläintarvikkeet, taloustavarat, elintarvikkeet sekä välineet vapaa-aikaan. Puuilo palvelee erityisesti tee-se-itse asiakkaita sekä yrityksiä. Yhtiö tunnetaan aina edullisista hinnoistaan sekä laajasta tuotevalikoi­mastaan.

Solarigo Systems Oy on suuriin aurinkovoimatoteutuksiin erikoistunut suomalainen energiayhtiö. Vuodesta 2015 alkaen olemme toimittaneet yritysasiakkaillemme aurinkosähköä ja asentaneet yli 200 paikallisvoimalaa. Aurinkopuistojen rakentamisessa toimimme kaikissa vaiheissa hankekehityksestä sähkönmyyntiin. Meitä on nyt noin 40 vakituista aurinkosähkön ammattilaista Pirkkalassa, Jyväskylässä ja Seinäjoella.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Puuilo Tavaratalot Oy

World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye