Unifi jakaa huolen opiskelijoiden toimeentulosta
Valtakunnalliseksi laajentunut opiskelijoiden kampusvaltausliike osoittaa mieltään useiden yliopistojen kampuksilla. Opiskelijat ovat vaatineet muun muassa toimeentulonsa turvaamista ja osoittavat mieltä hallituksen leikkaustoimia vastaan. Yliopistot ymmärtävät opiskelijoiden huolen ja tarpeen mielenilmauksille. Useilla yliopistojen kampuksilla on mahdollistettu rauhanomainen mielenosoittaminen ja valtaajien kanssa on käyty asiallista vuoropuhelua.
Kampuksia vallanneiden opiskelijoiden mukaan hallituksen suunnitelmat opintotuen indeksin jäädytyksestä ja asumistuen heikennyksistä yhdessä inflaation ja korkojen nousun kanssa vaikeuttavat opiskelijoiden taloutta ja arjen selviytymistä.
Yliopistoille opiskelijoiden hyvinvointi ja mahdollisuus keskittyä opintoihinsa ovat ensiarvoisen tärkeitä. Samaan aikaan yliopistojen rahoitus on sidottu opiskelijoiden sujuvaan valmistumiseen ja opiskeluaikoja halutaan lyhentää. Opiskelijoiden kasvavat huolet toimeentulostaan ja lisääntyvä työssäkäynti voivat vaikuttaa opintojen etenemiseen ja aiheuttaa kasvavaa kuormitusta.
”Opiskelijoiden viesti on painava. Tukijärjestelmän tulisi mahdollistaa se, että opiskelijat voivat keskittyä opintoihinsa ja valmistua ajallaan. Yliopistoissa haluamme sujuvoittaa opintopolkuja ja antaa laadukasta koulutusta ja ohjausta opiskelijoillemme ja siten tukea jaksamista”, sanoo Unifin puheenjohtaja Jukka Kola.
Lisätietoja:
Unifin puheenjohtaja Jukka Kola, puh 029 450 5050
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jukka KolaPuheenjohtaja, rehtori
Puh:029 450 5050jukka.kola@utu.fiJenni KoistinenVa. toiminnanjohtaja / Viestinnän ja yhteiskuntasuhteiden asiantuntija, Suomen yliopistojen rehtorineuvosto Unifi ry
Puh:+358 50 5506122jenni.koistinen@unifi.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry
Tohtorikoulutuksen kehittämistyöryhmä aloittaa työnsä18.1.2024 15:00:10 EET | Tiedote
Suomalaisen tohtorikoulutuksen laaja uudistaminen käynnistyy. Tulevaisuudessa tohtoriopinnot mahdollista suorittaa kolmessa vuodessa. Unifi on asettanut tohtorikoulutuksen uudistamisen ohjausryhmän ja tohtorikoulutuksen uudistamisen kehittämistyöryhmän.
Tohtorikoulutuksen uudistaminen ja laajentaminen kasvattaa korkeasti koulutettujen osaajien määrää ja lisää TKI-toiminnan vaikuttavuutta28.11.2023 14:57:04 EET | Tiedote
Vuonna 2024 käynnistettävä tohtorikoulutuspilotti tähtää tohtorikoulutuksen uudistamiseen ja tohtorikoulutuksen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden vahvistamiseen. Pilotin keskiössä on koulutuksen laajentamisen ohella päätoimisen tutkimustyön lisääminen sekä koulutuksen läpäisyn ja sen ohjauksen vahvistaminen. Näin lisätään myös korkeaa osaamistasoa vaativien työtehtävien määrää Suomessa ja rakennetaan edellytyksiä vaikuttavalle ja pitkäjänteiselle TKI-toiminnalle.
Yliopistot rakentavat korkeaan osaamiseen perustuvaa tulevaisuutta, korostaa Unifin uusi puheenjohtaja Ilkka Niemelä21.11.2023 09:36:05 EET | Tiedote
Rehtori Ilkka Niemelä Aalto-yliopistosta on valittu Unifin hallituksen puheenjohtajaksi kaudelle 2024-2025.
Unifi tuomitsee jyrkästi tutkijoihin kohdistuvan häirinnän15.11.2023 11:29:12 EET | Tiedote
Tieteen, taiteen ja ylimmän opetuksen vapaus on turvattu Suomen perustuslaissa. Tutkijoilla on oikeus valita vapaasti tutkimusaiheensa, ja heidän tulee voida työskennellä ilman häirintää, asiatonta persoonaan kohdistuvaa kommentointia tai maalittamista.
Heikki Holopainen Unifin toiminnanjohtajaksi29.9.2023 08:05:31 EEST | Tiedote
YTM Heikki Holopainen on valittu Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry:n toiminnanjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässään 23.10.2023.