Kehä I:llä Keilaniemen tunneli kiinni 11.–12.10. välisenä yönä klo 22.00–04.00 pelastusharjoituksen vuoksi
Kehä I:llä Espoossa olevan Keilaniemen tunnelin molemmat tunneliputket suljetaan 11.–12.10. väliseksi yöksi klo 22.00–04.00.
Espoon Otaniemessä Keilaniemen tunneli suljetaan molempiin ajosuuntiin pelastusharjoituksen vuoksi. Harjoituksen aikana tunnelista saattaa tulla ulos harjoituksessa käytettyä savua. Tästä ei kuitenkaan tarvitse huolestua. Harjoituksen yhteydessä tehdään myös tunnelin palotarkastus.
Tunneli avataan liikenteelle pelastusharjoituksen päätyttyä. Harjoituksen aikana Kehä I:n liikenne johdetaan Kehä II:n kautta, jota suositellaan erityisesti raskaalle liikenteelle. Lisäksi Valtatie 1:n ja Länsiväylän väliselle liikenteelle länteen suositellaan Kalevantien ja Pohjantien sekä Etelätuulentien kautta kulkevaa reittiä. Idän suunnan liikenne puolestaan pääsee kiertämään tunnelin Keilaniemen kautta.
Eri viranomaiset ja heidän sidosryhmänsä harjoittelevat pelastamista ja keskinäistä yhteistyötä mahdollisen tunnelissa tapahtuvan onnettomuuden varalta. Harjoitustilanteesta tehdään mahdollisimman todentuntuinen. Tällä kertaa harjoitellaan vaarallisen aineen onnettomuutta. Harjoituksen pitämisessä otetaan huomioon myös vallitsevat keliolosuhteet.
Pelastusharjoitukseen osallistuvat pelastuslaitos, poliisi, ensihoito, hätäkeskus, tieliikennekeskus, ELY-keskus, Espoon maanteiden hoitourakka ja Espoon kaupunki.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
ELY-keskus, tunnelin hallinnoija, projektipäällikkö Tero Tiensuu, puh. 0295 021 134
Tietoa julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Uudenmaan ELY-keskus
Broreparationsarbete i Ilmala Helsingfors påverkar trafiken på Skogsbackavägen under sommaren17.4.2025 14:12:00 EEST | Pressmeddelande
Ytkonstruktionerna på överfartsbron vid Skogsbackavägen i Ilmala förnyas under den kommande sommaren. Arbetet inleds i slutet av april med förberedande arbeten som utförs nattetid. De egentliga trafikarrangemangen träder i kraft i början av maj och hela entreprenaden ska vara klar före utgången av augusti.
Sillan korjaustyö Ilmalassa vaikuttaa Helsingissä Hakamäentien liikenteeseen kesän ajan17.4.2025 14:12:00 EEST | Tiedote
Helsingissä Hakamäentiellä Ilmalassa sijaitsevan Metsämäentien ylikulkusillan pintarakenteet uusitaan tulevana kesänä. Työt alkavat huhtikuun lopulla öisin tehtävillä valmistelevilla töillä. Varsinaiset liikennejärjestelyt tulevat voimaan toukokuun alussa, ja koko urakan on määrä valmistua elokuun loppuun mennessä.
NTM-centralen renoverar fyra broar i Nyland och Egentliga Tavastland 202517.4.2025 12:07:00 EEST | Pressmeddelande
NTM-centralen inleder i år en grundlig renovering av fyra broar i Nyland och Egentliga Tavastland. Målet är att förbättra trafiksäkerheten och förlänga broarnas livslängd. I projektet repareras fyra broar byggda på 1960-, 1980- och 1990-talen.
ELY-keskus peruskorjaa neljä siltaa Uudenmaan ja Kanta-Hämeen alueella vuonna 202517.4.2025 12:07:00 EEST | Tiedote
ELY-keskus aloittaa tänä vuonna neljän sillan peruskorjauksen Uudenmaan ja Kanta-Hämeen alueilla. Tavoitteena on parantaa liikenneturvallisuutta ja pidentää siltojen käyttöikää. Hankkeessa korjataan neljä siltaa, jotka on rakennettu 1960-, 1980- ja 1990-luvuilla.
NTM-centralen i Nyland samarbetar med andra myndigheter för att bekämpa grå ekonomi och ekonomisk brottslighet11.4.2025 12:45:00 EEST | Pressmeddelande
Delbesluten som NTM-centralen i Nyland fattat om ansökningar om uppehållstillstånd för företagare avslöjar fortfarande omfattande missförhållanden i gränssnittet mellan företagsarbete och arbete i anställningsförhållande. Av de delbeslut som fattades 2024 var 45 procent negativa och orsakerna varierar från försummelse av lagstadgade skyldigheter till grå ekonomi. Observationerna framgår av den statistik som publicerats på myndigheternas gemensamma webbplats för lägesbilden av grå ekonomi och ekonomisk brottslighet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme