Heikki Holopainen Unifin toiminnanjohtajaksi
YTM Heikki Holopainen on valittu Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry:n toiminnanjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässään 23.10.2023.
Holopaisella on pitkä kokemus korkeakoulu- ja tutkimuspolitiikasta Suomessa ja EU:ssa. Hän siirtyy Unifiin Sivistasta, missä hän on toiminut korkeakouluista ja kansainvälisyydestä vastaavana päällikkönä sekä johtajavana elinkeinopoliittisena asiantuntijana vastaten korkeakoulu- ja tutkimuspolitiikan lisäksi EU-tason edunvalvonnasta. Vuosina 2010-14 Holopainen työskenteli Suomen Akatemiassa EU-asioiden päällikkönä.
– Olemme erittäin tyytyväisiä, että saamme Heikki Holopaisen johtamaan Unifin toimintaa. Hän tuo mukanaan Unifiin meidän toimintakenttämme keskeisten kysymysten laajaa ja syvällistä ymmärrystä sekä kattavat verkostonsa Suomessa ja kansainvälisesti. Näin vahvistamme Unifin valmiutta vaikuttaa yliopistojen laadukkaan koulutuksen ja kansainvälisesti kilpailukykyisen tutkimuksen ja siihen perustuvien aitojen innovaatioiden edistämiseen ja uudistumiseen, sanoo Unifin puheenjohtaja, rehtori Jukka Kola.
– Unifi on yliopistojen tärkein yhteistyöfoorumi ja kärkitoimija korkeakoulu- ja tiedepolitiikan vaikuttamisessa. Tunnen Unifin pitkältä ajalta läheisenä yhteistyökumppanina ja odotan innolla, että pääsen tekemään töitä koulutuksen, tieteen ja tutkimuksen sekä sivistyksen puolesta yhdessä rehtoreiden ja Unifin kokeneen ja huippuosaavan tiimin kanssa, sanoo Heikki Holopainen.
Lisätietoja:
Unifin puheenjohtaja Jukka Kola, puh 029 450 5050 ja Heikki Holopainen, puh 0400 639 331
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jukka KolaPuheenjohtaja, rehtori
Puh:029 450 5050jukka.kola@utu.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry
Tohtorikoulutuksen kehittämistyöryhmä aloittaa työnsä18.1.2024 15:00:10 EET | Tiedote
Suomalaisen tohtorikoulutuksen laaja uudistaminen käynnistyy. Tulevaisuudessa tohtoriopinnot mahdollista suorittaa kolmessa vuodessa. Unifi on asettanut tohtorikoulutuksen uudistamisen ohjausryhmän ja tohtorikoulutuksen uudistamisen kehittämistyöryhmän.
Tohtorikoulutuksen uudistaminen ja laajentaminen kasvattaa korkeasti koulutettujen osaajien määrää ja lisää TKI-toiminnan vaikuttavuutta28.11.2023 14:57:04 EET | Tiedote
Vuonna 2024 käynnistettävä tohtorikoulutuspilotti tähtää tohtorikoulutuksen uudistamiseen ja tohtorikoulutuksen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden vahvistamiseen. Pilotin keskiössä on koulutuksen laajentamisen ohella päätoimisen tutkimustyön lisääminen sekä koulutuksen läpäisyn ja sen ohjauksen vahvistaminen. Näin lisätään myös korkeaa osaamistasoa vaativien työtehtävien määrää Suomessa ja rakennetaan edellytyksiä vaikuttavalle ja pitkäjänteiselle TKI-toiminnalle.
Yliopistot rakentavat korkeaan osaamiseen perustuvaa tulevaisuutta, korostaa Unifin uusi puheenjohtaja Ilkka Niemelä21.11.2023 09:36:05 EET | Tiedote
Rehtori Ilkka Niemelä Aalto-yliopistosta on valittu Unifin hallituksen puheenjohtajaksi kaudelle 2024-2025.
Unifi tuomitsee jyrkästi tutkijoihin kohdistuvan häirinnän15.11.2023 11:29:12 EET | Tiedote
Tieteen, taiteen ja ylimmän opetuksen vapaus on turvattu Suomen perustuslaissa. Tutkijoilla on oikeus valita vapaasti tutkimusaiheensa, ja heidän tulee voida työskennellä ilman häirintää, asiatonta persoonaan kohdistuvaa kommentointia tai maalittamista.
Unifi jakaa huolen opiskelijoiden toimeentulosta26.9.2023 12:18:43 EEST | Tiedote
Valtakunnalliseksi laajentunut opiskelijoiden kampusvaltausliike osoittaa mieltään useiden yliopistojen kampuksilla. Opiskelijat ovat vaatineet muun muassa toimeentulonsa turvaamista ja osoittavat mieltä hallituksen leikkaustoimia vastaan. Yliopistot ymmärtävät opiskelijoiden huolen ja tarpeen mielenilmauksille. Useilla yliopistojen kampuksilla on mahdollistettu rauhanomainen mielenosoittaminen ja valtaajien kanssa on käyty asiallista vuoropuhelua.