SKVL asuntomarkkinaennuste 2023: Loppuvuosi menee odottavassa, pikkuhiljaa piristyvässä markkinassa – Korkojen laskua odotellessa
Vuodenajat vaikuttavat taas vahvemmin markkinoihin. Asuntomarkkina liikkuu tasaisesti, mutta kasvukeskuksissa kaupan tahti kiihtyy jonkin verran hitaammassa tahdissa kuin muilla alueilla. Korko- ja työllisyysnäkymät ovat hidasteena. Moni asunnonostaja odottaa jopa vuokralla korkojen laskua. ”Koska selvin käänne ylöspäin tulee, on vaikea ennustaa tarkkaan”, kommentoi Suomen Kiinteistönvälittäjien SKVL:n toimitusjohtaja Jussi Mannerberg. ”Loppusyksy on usein muutenkin vähän hiljaisempi ja nyt näyttää siltä, että ostajan markkinat ovat ohi ensi vuonna”, hän jatkaa. ”Nyt jos koskaan kannattaa ostaa oma asunto, kun tarjontaa on paremmin ja hintataso on saavuttanut pohjan”, lisää Mannerberg. ”Loppusyksyn aikana saatetaan joillain alueilla nähdä vielä pientä laskua kysynnässä ja sen myötä 2–3 % laskua myös toteutuvissa hinnoissa, mutta ei kysytyimmissä asuntotyypeissä”, hän kiteyttää.
![Ostohalukkuus on selvästi vuoden takaista vahvempi, mutta syksyn vaikutus alkaa näkyä tietyissä asuntotyypeissä – korkojen laskua odotellessa.](/data/images/public/468393/70031926/bfb54556-62fa-45e2-9b84-a1304281dd4d-w_720.png)
Ohjauskoron viimeisin korotus hidasti syyskuun asuntokauppaa – pienten asuntojen hinnoissa edelleen laskupaineita ylitarjonnan vuoksi
Ostopaine kasvaa, mutta moni odottelee korkojen käännettä alaspäin. ”Markkinauutisointi on luonut joillekin ostajille käsityksen, että asunnoista voi tarjota mitä tahansa. Tämä ei kuitenkaan juurikaan johda kauppoihin vaan enemmänkin pysäyttää neuvottelut kyseisen ostajan kanssa”, kommentoi Mannerberg. Asuntojen hintoja ensisijaisesti ohjaava kysynnän ja tarjonnan suhde on tällä hetkellä melko hyvässä tasapainossa. Lukuun ottamatta aivan pienimpiä kerrostaloasuntoja sekä vanhempia omakotitaloja, joissa kysyntä on selvästi pienempää. SKVL:n säännöllisesti mittaama ”halukkuus ostaa asunto”-mittari on nyt selvästi korkeammalla kuin vuosi sitten, jolloin markkinan hiljaisuus alkoi. ”Myyjien motivaatio”-mittari on myös selvästi korkeammalla, vaikka se on kesästä hiukan laskenut.
Varainsiirtovero ja asuntolainojen korkovähennys
”On ymmärrettävää, että Suomen velkainen talous on haasteellisessa tilanteessa ja hallituksen keinot ovat rajalliset”, kommentoi Mannerberg. ”On mahdollista, että osa asunnon ostajista jopa odottaa sitä, että varainsiirtovero poistettaisiin”, hän jatkaa. ”On erittäin tärkeää, että hallitus antaa tästä pikaisesti vahvemman viestin kuin nyt on tehty. Joko päätös tehdään tai sitten ei, nykytilanne voi mahdollisesti hidastaa kauppaa”, hän jatkaa. Asuntolainan korkovähennyksen palauttaminen olisi vielä parempi tehokeino sille ajalle, kun korot ovat näin korkealla. Kaupankäynnin vilkastuminen toisi varmasti lisää työllisyyttä esimerkiksi rakennusalle ja lisää sitä kautta korvaavia verotuloja. ”Inflaation lasku Suomessa ja EU-alueella on nyt ollut niin nopeaa, että olisi korkea aika EKP:n mahdollisimman pian laskea ohjauskorkoja”, Mannerberg lisää.
Lainansaanti parantunut – käsittelyajat edelleen pitkiä
SKVL on saanut raportteja, että asuntolainojen käsittelyajat ovat edelleen varsin pitkiä. Viestiä on myös tullut, että tällä hetkellä lainoista voi neuvotella paremmin sekä nykyisten velallisien osalta että uusien lainanottajien osalta. Pankit ovat nyt valmiimpia myöntämään asuntolainoja ainakin kasvukeskuksissa. Nyt kannattaa kilpailuttaa lainoja aktiivisesti. Pienempien paikkakuntien isot haasteet ovat edelleen vanhempien talojen ja peruskorjattavien asuntojen rahoitus. Peruskorjauslainojen saatavuuteen ja niiden takauksiin kaivattaisiin pikaisesti valtion apua.
Suomen asuntomarkkina on kärsinyt enemmän kuin moni muu EU-maa
EU-alueella monessa maassa asuntojen hinnat eivät ole juurikaan laskeneet ja kysyntä on pysynyt parempana kuin Suomessa. Suomen asuntohinnat ovat tällä hetkellä Euroopan tasolla keskimääräistä edullisemmat. Suomessa on odotettavissa korjausliikettä ylöspäin, kun korkotaso alkaa laskea ja kysyntä elpyy. Ulkomaisten ostajien kiinnostus Suomea kohtaan on myös nousussa sekä asuntojen että loma-asuntojen osalta. ”Olemme tällä hetkellä erikoisessa suvantovaiheessa, joka alkaa purkautua, kun korot laskevat ja sekä ostajat että myyjät ovat ymmärtäneet markkinan tilanteen”, lisää Mannerberg.
Uudiskohteiden kaupan odotetaan edelleen pysyvän hiljaisena ja hinnoissa laskupaineita
Uudiskohteiden vetoapu asuntomarkkinoilla on edelleen pientä tänä syksynä. Normaalissa markkinatilanteessa uusien asuntojen korkeampi hintataso vaikuttaa omalta osaltaan alueiden hintoihin ja haluttavuuteen. Nykyisessä markkinassa odotusta kestää vielä hetken, mutta viimeaikainen rakennuskustannusten nousu johtaa siihen, että uusien aloitusten hintataso tulee olemaan korkeampi. Jo ensi vuonna tullaan näkemään uudisasunnoissa uutta hintatasoa, joka omalta osaltaan tulee vaikuttamaan myös vanhojen asuntojen hintoihin nostavasti.
Vuokra-asunnoissa suuri tarjonta rauhoittaa vuokrien nousua
Vuokra-asuntojen tarjonta on historiallisen suurta. Kysyntä on myös noussut jonkin verran, mutta ei niin paljon, että asunnoista kilpailtaisiin. Suomessa on kuitenkin alueita kuten Pohjois-Suomen lomakeskukset, joissa pienemmistä vuokra-asunnoista on pulaa. Suuremmista hyvistä vuokra-asunnoista on tasaista kysyntää joka puolella ja niiden tarjonta ei ole riittävää. Korkojen ja hoitovastikkeiden nousu tulee näkymään ensi vuoden aikana vuokrien nousupaineena, mutta tälle syksylle ei vielä ennusteta merkittäviä muutoksia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jussi Mannerbergtoimitusjohtaja, LKV
Puh:050 339 6214jussi.mannerberg@skvl.fiKuvat
![Ostohalukkuus on selvästi vuoden takaista vahvempi, mutta syksyn vaikutus alkaa näkyä tietyissä asuntotyypeissä – korkojen laskua odotellessa.](/data/images/public/468393/70031926/b62d4b17-1ed7-4d32-b060-320acaaba3cb-w_240.png)
![Myyntihalukkuus on säilynyt korkealla.](/data/images/public/468393/70031926/e6a5c32d-fd58-4c6d-bf90-1707629e6ebe-w_240.png)
![2000-luvun omakotitalojen kysyntä on edelleen vahvinta – rivitaloasuntojen kysyntä myös vahvaa.](/data/images/public/468393/70031926/fe67e626-2fee-4f66-b8aa-83adbfeb3e82-w_240.png)
![Pienten kerrostaloasuntojen kysynnässä on jonkin verran elpymistä alueittain, mutta vielä on haasteita ja hintataso painuu kysynnän ja tarjonnan epäsuhdan vuoksi.](/data/images/public/468393/70031926/5f3ce15f-0fbc-42b6-886f-9ea8c2ea1749-w_240.png)
![Perheasuntojen hintojen pohja on enimmäkseen saavutettu. Asunnon sekä taloyhtiön kunto on ratkaisevaa.](/data/images/public/468393/70031926/f7e69699-b499-48d8-b22e-cc17340d0ba2-w_240.png)
![Rivitalojen kysyntä parantunut, mutta syksy rauhoittaa vähän tilannetta.](/data/images/public/468393/70031926/dde3bdb3-61f3-4464-b9c3-6973bdde6a0e-w_240.png)
![Uudempien omakotitalojen kysyntä edelleen tasaista ja hinnat asettuneet nykytasolle.](/data/images/public/468393/70031926/cc9876c2-fbf4-4d97-883d-b3f8a20cbded-w_240.png)
![Vanhempien omakotitalojen myynnissä enemmän haasteita. Kunnolla on iso merkitys. Hinnat hakevat edelleen tasoaan kysynnän puutteessa ja rahoituksen huonon saatavuuden takia.](/data/images/public/468393/70031926/eab3b338-99ce-44c1-811d-9cf37b140350-w_240.png)
![Vuokrat nousevat jo joillakin alueilla, mutta enimmäkseen suuri tarjonta estää sen.](/data/images/public/468393/70031926/2639c4bd-031f-4470-8eb4-79887fca7f0c-w_240.png)
![Suurempien vuokra-asuntojen kysyntä vahvempaa ja vuokrissa paikoin lievää nousua.](/data/images/public/468393/70031926/6c583273-924d-4d03-bdd3-06fb063779cd-w_240.png)
![Kauppamäärissä edelleen haasteita, mutta elpymistä Helsingin kantakaupungissa. Tarjontaa on edelleen enemmän kuin kysyntää.](/data/images/public/468393/70031926/c4b07962-a397-4c90-94ed-3be7645ced42-w_240.png)
![Suurempien asuntojen kysyntää on, mutta kunto ja taloyhtiö vaikuttavat paljon.](/data/images/public/468393/70031926/14b98b5b-776d-41fe-a71e-a1c25212ce56-w_240.png)
![Rivitalojen kysyntä on tasaista. Peruskorjattavissa vielä haasteita.](/data/images/public/468393/70031926/ce3072e5-a684-4b05-95b6-ffb1621ac0c2-w_240.png)
![Uudempien omakotitalojen kauppa käy talvikaudella muita asuntotyyppejä paremmin.](/data/images/public/468393/70031926/98fc1935-8ae8-4201-8aab-784f985a0c42-w_240.png)
![Vanhempien omakotitalojen kysyntä pysyy alhaisempana lukuun ottamatta Uudenmaan ympäristökuntia, Pohjois-Suomea sekä Etelä- ja Keski-Pohjanmaata.](/data/images/public/468393/70031926/88b4a949-1833-4a34-ab64-d829d640708d-w_240.png)
![Pienten vuokra-asuntojen kysyntä on elpynyt, mutta tarjontaa on edelleen yli kysynnän monilla alueilla.](/data/images/public/468393/70031926/baaa50ff-bf33-4018-9a80-d112d6cd7e7e-w_240.png)
![Suurempien vuokra-asuntojen kysyntä on parempaa, mutta tarjonta ei aina kohtaa kysyntää laadun ja sijainnin suhteen.](/data/images/public/468393/70031926/c1dbd9f8-acf8-4cef-a6e1-840db3c13623-w_240.png)
![Uudempien omakotitalojen kysyntä tasaista läpi Suomen.](/data/images/public/468393/70031926/4e2c2477-67a0-496c-ad18-6d046ec2a9c9-w_240.png)
![Rivitalojen kysyntä jatkuu parempana.](/data/images/public/468393/70031926/9136f24b-dc1f-4d2e-a2b3-638f6041bf09-w_240.png)
![Uudempien omakotitalojen kysyntä on lisääntynyt ja parempaa kuin vuosi sitten. Sähkölämmitteisiä kysytään taas normaalisti.](/data/images/public/468393/70031926/4aff9ac1-3e44-4b88-9f28-c4bf26b5bd6e-w_240.png)
![Metsän kysyntä vahvaa ja enemmän kuin tarjontaa.](/data/images/public/468393/70031926/e252dfc5-bfda-407a-b28e-cec9e5be3ef6-w_240.png)
![Loma-asuntojen kysyntä on elpynyt pitkin kesää ja on talvikaudellakin erityisesti pohjoisessa vahvaa.](/data/images/public/468393/70031926/522e3e19-ab8f-4699-81e1-739e86365439-w_240.png)
![Pienten vuokra-asuntojen kysynnässä näkyy jonkin verran kasvua, mutta ylitarjontaa edelleen kasvukeskuksissa.](/data/images/public/468393/70031926/74f14035-9b1b-472b-9347-6f18a5cbf248-w_240.png)
![Isojen vuokra-asuntojen kysyntä elpynyt vahvasti.](/data/images/public/468393/70031926/26eaf1ad-405b-4bdf-8148-46a0072adb2f-w_240.png)
Liitteet
Linkit
Suomen Kiinteistönvälittäjät ry (SKVL)
Suomen Kiinteistönvälittäjät ry SKVL. Yhteistyötä turvallisen asunnonvaihdon hyväksi. SKVL jäsenyritykset toimivat koko maassa luotettavan ja reilun kiinteistönvälityksen edistämiseksi. Olemme Suomen vanhin ja suurin asuntokaupan verkosto, jossa on lähes 500 toimistoa ja lähes 1800 asuntokaupan paikallista asiantuntijaa.
![Suomen Kiinteistönvälittäjät ry:n logo](/data/images/public/468393/70031926/1bac29ba-d043-409e-b47c-a5ca768805ce-w_780.png)
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Kiinteistönvälittäjät ry
SKVL:s bostadsmarknadsprognos: Utbudet har ökat markant på bostadsmarknaden – nu är det rätt tid att köpa2.7.2024 06:00:00 EEST | Tiedote
Resultaten av de finska fastighetsmäklarnas bostadsmarknadsprognos för sommaren och början av hösten har publicerats. "Jag skulle säga att det är som Star Wars i filmepisod IV "A New Hope". När det gäller bostadsförsäljning väcks hoppet och bostadsköparna, och särskilt säljarna, är i rörelse, men det är fortfarande en lång väg att gå innan situationen återgår till det normala. Den berg- och dalbaneliknande utvecklingen av efterfrågan och priser som har pågått i fyra år håller fortfarande på att plana ut", kommenterar SKVL:s verkställande direktör Jussi Mannerberg.
SKVL asuntomarkkinaennuste: Tarjonta on lisääntynyt merkittävästi asuntomarkkinoilla – nyt on otollinen oston paikka2.7.2024 06:00:00 EEST | Tiedote
Suomen Kiinteistönvälittäjien kesän ja alkusyksyn asuntomarkkinaennusteen tulokset on julkistettu. ”Sanoisin, että tilanne on kuin Tähtien sota elokuvien episodissa IV ”Uusi Toivo”. Asuntokaupassa toivo herää ja asunnonostajat sekä erityisesti myyjät ovat liikkeellä, mutta vielä on paljon matkaa tilanteen normalisoitumiseen. Neljä vuotta jatkunut vuoristoratamainen kysynnän ja hintojen liike on vieläkin tasoittumassa ”, kommentoi SKVL:n toimitusjohtaja Jussi Mannerberg.
SKVL housing market forecast: Supply has increased significantly in the housing market – now is the right time to buy2.7.2024 06:00:00 EEST | Press release
The results of the Finnish Real Estate Agents' summer and early autumn housing market forecast have been published. "I'd say it's like Star Wars movie episode IV "A New Hope." In housing sales, hope is raised and homebuyers, and especially sellers, are on the move, but there is still a long way to go before the situation returns to normal. The rollercoaster-like movement of demand and prices that has continued for four years is still levelling off," comments Jussi Mannerberg, CEO of SKVL.
SKVL:s prognos för bostadsmarknaden: Viljan att sälja och köpa bostäder ökar –Den snabbt stigande arbetslösheten och permitteringarna fördröjer beslutsfattandet –En tydlig uppgång på hyresmarknaden9.4.2024 06:00:00 EEST | Tiedote
SKVL:s drygt 1700 bostadsmarknadsexperter bedömer marknadsläget försiktigt, men positivt för våren. Externa faktorer påverkar i hög grad åsikterna hos dem som byter bostad just nu. – Den snabbt stigande arbetslösheten och permitteringarna håller tillbaka många bostadsdrömmar den här våren, säger Jussi Mannerberg, verkställande direktör för Finlands Fastighetsmäklare. "Dessutom har senareläggningen av nedgången i referensräntorna till tidigast juni bidragit till att skjuta upp implementeringsschemat för många bostadsbytare till senare i år", fortsätter han. Men med vårsolens intåg finns det redan tydliga tecken på att handeln kommer att bli bättre än i början av året. Mars var redan i år den klart bästa månaden, och i synnerhet radhus, egnahemshus och treor har sålt bättre, trots att påsken åt upp försäljningssiffrorna från mars i år, säger Mannerberg.
SKVL asuntomarkkinaennuste: Asuntojen myynti- ja ostohalukkuus on nousussa – Työttömyyden nopea kasvu ja lomautukset viivyttävät päätöksentekoa – Vuokramarkkinoilla selvää vilkastumista9.4.2024 06:00:00 EEST | Tiedote
SKVL:n yli 1700:n asuntomarkkina-asiantuntijan arvio markkinatilanteesta on varovainen, mutta positiivinen keväälle. Ulkoiset tekijät vaikuttavat asunnon vaihtajien mielipiteisiin vahvasti tällä hetkellä. ”Nopeasti kasvaneet työttömyysluvut ja lomautukset ovat monien asuntohaaveiden jarruna tänä keväänä”, kommentoi Suomen Kiinteistönvälittäjien toimitusjohtaja Jussi Mannerberg. ”Lisäksi viitekorkojen laskun siirtyminen aikaisintaan kesäkuulle on omalta osaltaan siirtänyt monen asunnonvaihtajan toteutusaikataulua myöhemmäksi tälle vuodelle”, hän jatkaa.” Kevään auringon myötä on kuitenkin havaittu jo selviä merkkejä siitä, että kauppa tulee käymään paremmin kuin alkuvuonna. Maaliskuu oli tämän vuoden kuukausista jo selvästi parhain ja erityisesti rivitaloasunnot, omakotitalot ja kerrostalokolmiot ovat käyneet paremmin kaupaksi huolimatta siitä, että pääsiäinen söi kauppalukuja tänä vuonna maaliskuun puolelta”, huomauttaa Mannerberg.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme