Vuoden alumni Antti Kalliomäki: ”Yksikään suunnitelma ei kestä törmäystä todellisuuden kanssa”

Jaa

Tampereen ammattikorkeakoulun vuoden 2023 alumniksi on valittu sähköisen talotekniikan asiantuntija Antti Kalliomäki.

Antti Kalliomäki.
Antti Kalliomäki. Kuva: Emmi Suominen / TAMK

Antti Kalliomäki on 43-vuotias tamperelainen, joka työskentelee WSP Finlandilla. Yritys on yksi maailman suurimmista suunnittelu- ja konsulttitoimistoista, kotipaikkanaan Kanada. Urbaanissa rakennetun ympäristön suunnittelutoimistossa työskentelee esimerkiksi insinöörejä ja maisemasuunnittelijoita.

Kalliomäen työtehtäviin kuuluu laajasti sekä suunnittelua että erilaisten hankkeiden konsultointia.

– Hankesuunnitelmien tekemistä, suunnitelmien kommentointia ja ihan rakennustyömaalla valvontatoimintaa. Teen jonkin verran kuntoarvioita ja kuntotarkastuksia sekä hieman audiovisuaalisen tekniikan suunnittelua. Noin puolet työajasta olen työmaalla ja puolet toimistolla. Minulla on monenlaisia hankkeita ympäri Suomea. Yksikään työpäivä ei ole samanlainen kuin edellinen, Kalliomäki kuvailee.

Alumnitoiminta sparraa pitämään opetuksen laadun korkealla

Tampereen ammattikorkeakoulun alumnitoiminta tarkoittaa Kalliomäelle esimerkiksi ylpeyttä omasta koulusta. Hän näkee, että oppilaitosta mainostamalla ylläpidetään painetta säilyttää opetus laadukkaana.

Aktiiviseen alumnityöhön Kalliomäellä kuuluu työelämämentorointi TAMKin kansainvälisissä hankkeissa. Mentorointi on auttanut Kalliomäkeä ymmärtämään yhä paremmin, minkälaista Suomeen on tulla ja millaisia vaikeuksia täältä on löytää etenkin koulutusta vastaavia töitä. Kansainväliset hankkeet valikoituivat mentoroitaviksi puolivahingossa.

– On mielenkiintoista puhua saman alan ihmisten kanssa ympäri maailmaa. Jos ihan puhtaasti sähköstä puhutaan, meillä on todella tiukat säännökset ja lait Suomessa, ja on ollut mielenkiintoinen kokemus tutustua siihen, miten ulkomailla niitä asioita hoidetaan ja ohjeistetaan, ja mistä lähtökohdista siellä suunnitellaan.

Täydellistä suunnitelmaa ei ole

Opiskelu TAMKissa on antanut Kalliomäelle hyvät lähtökohdat työelämään.

– Tykkäsin TAMKissa ongelmalähtöisestä opettamisesta. Opetetaan ottamaan asioista selvää. Annetaan opiskelijoiden itse löytää vastaukset ja pohtia ongelmia. Se on ehkä isoin oppi sieltä, kaiken faktatiedon lisäksi.

– Rakennusalalla ja suunnittelualalla yksi tärkeä asia muistaa on se, että yksikään suunnitelma ei kestä törmäystä todellisuuden kanssa. Aina suunnitelmiin tulee muutoksia, kun rakennetaan. Täydellistä suunnitelmaa ei ole olemassakaan.

Rakennusalakin painii monien yhteiskunnallisten haasteiden kanssa. Rakentamisen hiilijalanjäljen ja ympäristövaikutusten pienentämisestä puhutaan paljon. Suunnittelijoilla ja konsulteilla on iso rooli vakuuttaa tilaajat toteuttamaan ehkä se kalliimpi, mutta ympäristövaikutuksiltaan parempi ratkaisu.

Se ei aina ole helpoin yhtälö toteuttaa, mutta mielestäni siinä on iso vastuu nimenomaan suunnittelijoilla ja rakennuttajilla, että ohjataan sitä asiakasta kestävämpään suuntaan. Sekä materiaaleissa että työtavoissa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Antti Kalliomäki.
Antti Kalliomäki.
Emmi Suominen, TAMK
Lataa

Linkit

Tampereen ammattikorkeakoulu on monialainen työelämäkorkeakoulu, joka vastaa työ- ja elinkeinoelämän muuttuviin osaamistarpeisiin tuottamalla parasta ammatillista korkeakoulutusta ja innovaatioita. Toimimme aktiivisessa yhteistyössä korkeakouluyhteisön ja työelämän kumppaneiden kanssa, kotimaisissa ja kansainvälisissä verkostoissa. Kärkiosaamisemme suuntautuu oppimisen edistämiseen, uusien teknologioiden hyödyntämiseen, ekologisiin innovaatioihin ja sosiokulttuurisiin haasteisiin. TAMKissa on yli 10 000 opiskelijaa ja vakituista henkilöstöä noin 700.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tampereen ammattikorkeakoulu

Kansainvälinen hanke osallistaa nuoret edistämään eurooppalaista demokratiaa15.1.2025 15:57:28 EET | Tiedote

YOUROPE-hanke pyrkii elvyttämään eurooppalaista demokratiaa edistämällä aliedustettujen nuorten ja heidän yhteisöjensä osallisuutta ja aktiivista osallistumista. Tavoitteena on luoda osallistavia demokraattisia prosesseja, jotka heijastavat eurooppalaisten nuorten erilaisia näkökulmia. Tampereen ammattikorkeakoulu (TAMK) on mukana tutkimassa sitä, miten aihetta voidaan konkreettisesti edistää.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye