JHL: Uusi työmarkkinamalli tarvitsee aidot neuvottelut
Ammattiliitto JHL peräänkuuluttaa oikeita ja tasa-arvoisia neuvotteluja uudesta työmarkkinamallista.

Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi on tyytyväinen, että uuden työmarkkinamallin alkuaskeleet otetaan työministeri Arto Satosen seminaarissa 8. marraskuuta.
– Odotan innolla, että tämän seminaarin jälkeen ammattiliitot pääsevät neuvottelemaan uudesta työmarkkinamallista. Ammattiliittojen tehtävänä on ollut jo pitkään työmarkkinoiden työnjaossa neuvotella työ- ja virkaehtosopimuksia.
– Ruotsin työmarkkinamalli ei ole kopioitavissa suoraan Suomeen. Tällä hetkellä esimerkiksi Ruotsin julkisen sektorin ammattiliitto Kommunal ei koe, että heidän mallinsa auttaa naisvaltaisen aloja naisten vajaan palkkakruunun kuromisessa kokonaiseksi kruunuksi. Tilanne on samanlainen kuin Suomessa, jossa naisen euro on noin 84 senttiä.
Niemi-Laine muistuttaa, että Ruotsissa ei pakoteta lainsäädännöllä työmarkkinoiden osapuolia ratkomaan työmarkkinoiden ongelmia.
– Ruotsin malli tarkoittaa, että voimassa olevan työehtosopimuksen aikana ei lakkoilla. Lakkouhka otetaan käyttöön, jos työehtosopimusta ei ole jatkettu ja jos neuvotteluissa ei päästä eteenpäin.
– Ennen lakkouhkaa käytetään muita voimakeinoja, kuten ylityökieltoa ja uusien työntekijöiden työhön ottamisen kieltoa. Lakko on aina viimeinen keino saada työnantajat neuvottelemaan jatkosta. Ihan kuten Suomessakin tällä hetkellä.
Niemi-Laine muistuttaa, että Ruotsissa lakkoja on vähemmän pelkästään jo siksi, että neuvottelutasapaino työnantajien ja työntekijöiden välillä on tasa-arvoisempi.
– Työntekijöillä on ristiriitatilanteissa tulkintaetuoikeus eli oikeus määritellä erimielisyystilanteessa työehtosopimuksen määräyksiä. Ammattiliitoilla on lisäksi omat edustajansa yritysten hallinnoissa.
– Kun Suomen hallitus puhuu pohjoismaiseen malliin siirtymisestä, se ei ota esille näitä työntekijöitä hyödyttäviä asioita. Esimerkiksi julkisella puolella on myötämääräämisoikeus monesti viety työpaikkakohtaiseksi yhteistyösopimukseksi Ruotsissa. Sopimus on laadultaan työehtosopimus ja Ruotsin kunta- ja alueliitolta tulee ns. raamisopimus, jota sitten sovelletaan jopa työpaikkatasolla.
Puheenjohtaja Niemi-Laine toteaa, että uuden työmarkkinamallin tavoitteena pitää olla kaikille oikeudenmukainen palkkakehitys ja että palkalla tulee toimeen.
JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine kertoo Motiivi-lehden haastattelussa tarkemmin tulevista työtaisteluista: ”Voimme pysäyttää raiteet”. JHL valmistautuu koventamaan työtaistelujaan, jos hallitus jatkaa sanelupolitiikkaansa työelämän kehittämisessä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Päivi Niemi-LaineJHL:n puheenjohtaja
Puh:040 702 4772paivi.niemi-laine@jhl.fiKuvat
Linkit
Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n noin 165 000 jäsentä huolehtivat suomalaisten hyvinvoinnista, peruspalveluista ja turvallisuudesta monenlaisissa tehtävissä. Heidän alojaan ovat hoito, hoiva, kasvatus, sivistys, ruokahuolto, tekniikka ja infrastruktuuri, liikenne, puhtaus ja kunnossapito, hallinto, vapaa-aika, kulttuuri, turva ja pelastus. JHL:n jäsenet työskentelevät kunnissa, valtiolla, yrityksissä, järjestöissä ja seurakunnissa. Kunta-alalla JHL on suurin henkilöstöjärjestö.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
JHL:s utredning: Över en miljon finländare anser att offentliga tjänster har försämrats under de senaste åren20.3.2025 05:30:00 EET | Pressmeddelande
Endast hälften av de finländare som har en åsikt om tjänsternas kvalitet har en positiv bild av primärvården. Uppgifterna framkommer av JHL:s färska utredning, som besvarades av över 2 000 finländare.
JHL:n tutkimus: Yli miljoona suomalaista on sitä mieltä, että julkiset palvelut ovat heikentyneet viime vuosina20.3.2025 05:30:00 EET | Tiedote
Enää nipin napin puolet suomalaisista antaa perusterveydenhuollolle myönteisen arvion. Luku koskee niitä, joilla on mielipide palvelun laadusta. Tiedot selviävät JHL:n tuoreesta tutkimuksesta, johon vastasi yli 2 000 suomalaista.
JHL: Suojelutyölaki suosii työnantajia - Märkä rätti vastuullisten liittojen kasvoille13.3.2025 15:42:18 EET | Tiedote
Ammattiliitto JHL katsoo hallituksen esittämän suojelutyötä koskevan uudistuksen olevan jo lähtökohdiltaan tarpeeton. Liitot ovat käyttäneet Suomessa työtaisteluoikeuttaan erittäin vastuullisesti. Suojelutyön tarjoamiseen on olemassa vakiintuneita käytäntöjä ja suojelutyöstä on onnistuttu hyvin sopimaan.
Fackförbundet JHL inleder förhandlingar om kommun- och välfärdssektorns arbetsvillkor, målet är att trygga köpkraften och förstärka arbetshälsan11.3.2025 07:00:00 EET | Pressmeddelande
I avtalsförhandlingarna måste man denna gång också trygga anställningsvillkoren, eftersom Finlands regering aktivt undergräver arbetstagarnas ställning.
Ammattiliitto JHL aloittaa neuvottelut kunta- ja hyvinvointialan työehdoista, tavoitteena ostovoiman turvaaminen ja työhyvinvoinnin vankistaminen11.3.2025 07:00:00 EET | Tiedote
Sopimusneuvotteluissa pitää tällä kertaa myös turvata työsuhteiden ehtoja, koska Suomen hallitus aktiivisesti murentaa työntekijöiden asemaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme