Saldo Bank avaa pankkitoiminnan - maksaa säästöille Suomen korkeinta korkoa
Kisa suomalaisten säästötileistä kiristyy. Suomalaistaustainen neopankki Saldo Bank tuo määräaikaistalletuksen ja digitaaliset lainapalvelut kotimaisille kuluttajille.
Kotimainen talletusmarkkina saa lisää kilpailua, kun fintech -yritys Saldo Bank avaa lokakuun alussa pankkitoiminnan Suomessa.
Yhtiön ensimmäinen tuote on perinteinen määräaikaistalletus, jolle Saldo Bank myöntää markkinan korkeinta korkoa.
Saldo Bank maksaa 24 kk:n talletukselle jopa 4,00 prosentin korkoa, joka on noin 0,5% prosenttiyksikköä toiseksi parasta tarjousta korkeampi.
“Tähän asti suomalaiset ovat menettäneet varallisuuttaan pitäessään rahojaan käyttötileillä. Haluamme tuoda vauhtia pankkien väliseen korkokisaan niin, että talletusten korot olisivat asiakkaille nykyistä reilummat”, Saldo Bankin toimitusjohtaja Jarkko Mäensivu sanoo.
Määräaikaistileille talletetut varat ovat normaalin tavan mukaan talletussuojan piirissä.
Kansainvälinen pankkikonserni
Suomalaistaustainen Saldo Bank teki strategisen käännöksen vuonna 2019, kun se lähti luomaan itsestään kansainvälistä digitaalista pankkia. Tärkeä askel koitti lokakuussa 2021. Tällöin Saldo Bank sai erikoispankkitoimiluvan Euroopan keskuspankilta.
Pankkitoimiluvan notifikaatio eli luvasta ilmoittaminen Suomeen saatiin onnistuneesti päätökseen syyskuussa, mikä mahdollisti pankkipalveluiden tarjoamisen nyt myös kotimaassa.
“Yhtiön pankkipalveluiden kehityksen keskus on Liettuassa, jossa Saldo Bank avasi määräaikaistalletukset ja lainat alkuvuodesta 2023. Tämän lisäksi Saldo Bank tarjoaa määräaikaistalletuksia Saksan markkinoilla”, Mäensivu kertoo.
“Seuraava tavoite on avata pankkitoiminta onnistuneesti myös Ruotsin markkinoilla 2024 alkuvuoden aikana ja jatkaa liiketoiminan skaalaamista kansainvälisesti”, Mäensivu jatkaa.
Viimeisen kahden vuoden aikana yhtiön Vilnan toimisto on moninkertaistanut henkilöstönsä, työllistäen tällä hetkellä yli 50 henkilöä. Se toimii myös Saldo Bankin globaalina pääkonttorina.
Uusia tuoteavauksia tulossa Suomessa
Maantieteellisen laajentumisen lisäksi Saldo Bank laajentaa tuotetarjontaansa Suomessa. Maajohtaja Lauri Pitkäsen mukaan Saldo Bankista tulee Suomessa monipuolinen digitaalinen pankki useille eri kohderyhmille.
“Tuomme lähitulevaisuudessa tarjolle uusia digitaalisia otto- ja antolainauksen tuotteita. Tulemme palvelemaan sekä kuluttaja- että yritysasiakkaita”, Pitkänen kertoo.
Saldo Bankin toimintamalli perustuu täysin digitaaliseen ja automatisoituun luotonmyöntöjärjestelmään, joka mahdollistaa henkilökohtaiset ja reaaliaikaiset lainatarjoukset.
Yhteyshenkilöt
Jarkko MäensivuToimitusjohtaja, Saldo Bank UAB
Puh:+358 50 4000 580jarkko.maensivu@saldo.comLauri PitkänenMaajohtaja, Saldo Bank UAB Suomen Sivuliike ja markkinointijohtaja, Saldo Bank UAB
Puh:+358 40 827 2127lauri.pitkanen@saldo.comTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Saldo Bank UAB
Enfuce launches Saldo Bank’s first payment card products, fuelling its rapid growth strategy5.9.2024 00:01:00 EEST | Press release
Issuer processing powerhouse Enfuce today announces its strategic partnership with Saldo Bank to launch the bank’s first payment card programme, in a groundbreaking collaboration set to accelerate the neobank’s growth journey in the banking sector across the Nordics and the Baltics.
Jokereilta oma luottokortti ainoana urheiluseurana Suomessa1.8.2024 10:00:00 EEST | Tiedote
Yhdysvalloissa ja Britanniassa suosiossa olevat urheiluseurojen omat luottokortit ovat saapuneet Suomeen. Jokerit lanseeraa kannattajilleen oman luottokortin ainoana Suomessa.
Saldo Bank laajentaa maksupalveluihin ja lanseeraa VISA-kortin22.7.2024 12:10:08 EEST | Tiedote
Luottokorttien saatavuus paranee Suomessa. Vajaa vuosi sitten Suomessa aloittanut Saldo Bank lanseeraa VISA-kortin ja laajentaa toimintaansa maksupalveluihin.
Saldo Bank expands operations into payment services and launches a VISA credit card22.7.2024 12:05:56 EEST | Tiedote
The availability of credit cards is improving in Finland. Saldo Bank started operations in Finland less than a year ago and is now launching a VISA credit card and expanding its operations to payment services.
Saldo Bank opens banking operations in Finland - Offers highest interest rate on savings4.10.2023 09:30:23 EEST | Press release
The competition for savings accounts is intensifying in Finland. Saldo Bank, a neo-bank with a Finnish background, brings term deposits and digital loan services to consumer customers.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme