KOVA ry

KOVA ry: Ruotsin tie on vältettävissä onnistuneella asuntopolitiikalla

Jaa

Julkisuudessa on ruodittu viime viikkoina runsaasti Ruotsissa tapahtuvia väkivaltaisuuksia ja nuorten jengiytymistä. Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat – KOVA ry toteaa, että ”Ruotsin tie” on vältettävissä, kun kunnissa tehdään onnistunutta ja vahvaa asuntopolitiikkaa.

Elinvoimaisten alueiden, eheän yhdyskuntarakenteen ja onnistuneen asuntopolitiikan kulmakivet ovat kaavoitus ja tonttien luovutus. KOVA pitää tärkeänä, että eriytymistä torjutaan kaavoittamalla hallintajakaumaltaan monipuolista asuntokantaa kaikille asuinalueille. Vaikka Suomessakin on merkkejä asuinalueiden eriytymisestä, alueittain erilaisia ihmisiä sekoittava politiikka on tuottanut tuloksia. Asukkaiden sekoittaminen asuinalue-, kortteli- ja jopa talokohtaisesti on ollut Suomessa menestyksekästä politiikkaa. Tätä tulee ehdottomasti jatkaa.

KOVAn mielestä täydennysrakentamisella on saatu Suomessa hyviä tuloksia segregaation torjunnassa. Täydennysrakentamisella voidaan vahvistaa asuinalueiden elinvoimaa ja vaikuttaa asuinalueiden asukasrakenteeseen. Tässä työssä esimerkiksi asumisoikeusasunnot ovat erittäin tärkeässä roolissa.

- On tärkeää, että kunnissa viranhaltijat ja etenkin poliittiset päätöksentekijät ymmärtävät monipuolisten asuinalueiden ja erilaisia ihmisiä kaikille asuinalueille sekoittavan politiikan merkityksen. Lisäksi valtion olisi perusteltua käynnistää pikaisesti uusi, laaja ja poikkihallinnollinen lähiöiden kehittämisohjelma, KOVAn toimitusjohtaja Jouni Parkkonen esittää. KOVAn jäsenillä on paljon asuntoja omistuksessaan nimenomaisesti lähiöissä, joten kohtuuhintaiset asuntotoimijat ovat halukkaita ja valmiita osallistumaan osaltaan asuinalueiden kehittämiseen ja niiden elinvoiman lisäämiseen sekä segregaation torjuntaan, Parkkonen jatkaa.

Uusien asumisoikeusasuntojen rakentamista tulee jatkaa

KOVA pitää ehdottoman välttämättömänä, että pääministeri Petteri Orpon hallitus arvioi uudelleen hallitusohjelman linjausta lopettaa asumisoikeusasuntojen uudistuotanto. Asumisoikeusasunnoilla on erittäin tärkeä rooli myös segregaation torjunnassa. Asumisoikeusasunnot ovat käytännössä ainoa laajasti käytössä oleva asumismalli vuokra-asumisen ja omistusasumisen välillä. Ne ovat myös kunnille erittäin tärkeä asuntopoliittinen väline muun muassa segregaation torjunnassa.

KOVA huomauttaa, että asumisoikeusasuntojen rakentaminen vapauttaa ARA-vuokra-asuntoja uusille asukkaille, sillä merkittävä osa asumisoikeusasuntoihin muuttavista henkilöistä muuttaa niihin valtion tuella rakennetuista ARA-vuokra-asunnoista. Lisäksi tässä suhdannetilanteessa valtion tukeman asuntotuotannon vähentäminen heikentää rakennusalan jo entuudestaan heikkoa suhdanne- ja työllisyystilannetta sekä vähentää valtion verotuloja.

- Toivon, että maan hallitus arvioi uudelleen tekemäänsä päätöstä asumisoikeusasuntojen uudistuotannon lopettamisesta. Päätökselle ei ole asuntopoliittisia eikä suhdanneluonteisia perusteluita. Asumisoikeusasunnoilla on erittäin keskeinen rooli asuntokannan monipuolistamisessa sekä kuntien asuntopoliittisena välineenä, Parkkonen päättää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat - KOVA ry on yleishyödyllisten ja omakustannusperusteella toimivien vuokratalo- ja asumisoikeusyhteisöjen toimialajärjestö, joka toimii jäsentensä edunvalvonta-, palvelu- ja yhteistyöjärjestönä. KOVAn jäsenet omistavat pääasiassa joko normaaleja vuokra-asuntoja tai asumisoikeusasuntoja. Osa KOVAn jäsenistä omistaa myös erityisryhmien vuokra-asuntoja, kuten palvelu-, opiskelija- ja nuorisoasuntoja.

KOVAlla on 122 jäsenyhteisöä. Niiden pysyvässä omistuksessa on yhteensä lähes 320 000 vuokra- ja asumisoikeusasuntoa, joissa asuu noin 500 000 henkilöä. KOVAn jäsenet toimivat yli 120 kunnassa. KOVAn jäsenet omistavat yli 80 prosenttia rajoituksenalaisista normaaleista ARA-vuokra-asunnoista, noin 70 prosenttia kaikista rajoituksenalaista ARA-vuokra-asunnoista Suomessa ja noin 85 prosenttia asumisoikeusasunnoista Suomessa. KOVAn jäsenet aloittavat vuonna 2023 yhteensä lähes 6 000 kohtuuhintaisen vuokra- ja asumisoikeusasunnon rakennuttamisen.

KOVA edustaa pitkäjänteisiä, pysyviä ja turvallisia vuokra- ja asumisoikeusasuntojen omistajia ja vuokranantajia. KOVA kehittää vuokratalo- ja asumisoikeusyhteisöjen toimintaedellytyksiä tekemällä vuokratalo- ja asumisoikeusyhteisöille Suomen parasta edunvalvontaa. KOVAn jäsenyhteisöt ylläpitävät asuntomarkkinoilla kilpailua, erityisesti hintakilpailua. KOVAn jäsenistö toimii siten, että pienituloisillakin ihmisillä on varaa laadukkaaseen ja kohtuuhintaiseen asumiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta KOVA ry

Kommentti: Rakentamislaki kannustaa edistämään vähähiilisyyttä ja elinkaarikestävyyttä17.12.2024 10:20:10 EET | Tiedote

Uusi rakentamislaki tulee asteittain voimaan 1.1.2025 ja 1.1.2026. Parhaillaan lakiin liittyvä muutosesitys eli niin sanottu korjaussarja on eduskunnan käsittelyssä, ja se hyväksyttäneen äänestyksessä tänään. Uuden rakentamislain tärkeimpinä tavoitteina on hillitä ilmastonmuutosta ja auttaa rakennuksia sopeutumaan sen vaikutuksiin sekä edistää kiertotalouden tavoitteita; lisäksi rakennushankkeiden hallinnollista taakkaa halutaan vähentää erityisesti pienissä hankkeissa. Uusi rakentamislaki lisää myös rakennusalan digitaalisuutta ja yhtenäistää hankkeisiin liittyvää tiedonkäsittelyä koko Suomessa.

KOVA julkaisi kuntavaaliohjelmansa - kohtuuhintaista asumista tarvitaan kaikkialla Suomessa10.12.2024 00:05:00 EET | Tiedote

Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat - KOVA ry on julkaissut vuoden 2025 kuntavaaliohjelmansa ja -tavoitteensa. Tavoitteet hyväksyttiin aiemmin tänä vuonna. KOVAn näkemyksenä on, että kohtuuhintaista asumista tarvitaan kaikkialla Suomessa. Kohtuuhintaista asuntokantaa on rakennettava paitsi hyville sijainneille palveluiden ääreen, myös väestöään menettäville alueille.

KOVA: Ara-vuokrat nousevat vuonna 2025 keskimäärin 2,4 prosenttia4.12.2024 09:00:00 EET | Tiedote

Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat - KOVA ry:n on selvittänyt jäsenyhteisöjensä vuokra- ja käyttövastikemuutoksia vuodelle 2025. Normaalien Ara-vuokra-asuntojen vuokrat nousevat ensi vuodelle keskimäärin 2,4 prosenttia kuluvan vuoden tasostaan. Suurimmat keskimääräiset korotukset osuvat isoihin paikkakuntiin, joissa normaalien ara-vuokra-asuntojen vuokrat kohoavat 4,1 prosenttia, kun taas pienillä paikkakunnilla korotus on vain 1,9 prosenttia. Erityisryhmien vuokra-asuntojen keskimääräinen vuokrankorotus ensi vuodelle on koko maan tasolla 2,5 prosenttia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye