Foodora: lähes 70 prosenttia ensi kertaa esihenkilöinä – mielenterveys etusijalla
Foodorassa työskentelee noin 200 keski-iältään 27-vuotiasta asiantuntijaa. Monelle nuorelle työ vauhdikkaassa organisaatiossa on ensimmäinen koulutusta vastaava työpaikka ja lähes 70 prosenttia esihenkilöistä on vastuutehtävässä ensimmäistä kertaa.
![Head of HR Anna Wotherspoon tukee nuoria esimiehiä jatkuvasti. 28-vuotias Team Leader Helmi Pursiainen on esimiehenä ensimmäistä kertaa.](/data/images/public/69819752/70036033/23ff3a2f-654a-4602-9d89-f72a06ddb31d-w_720.jpg)
Erityisesti työelämän alkutaipaleella olevien nuorten mielenterveyden häiriöt ja niistä johtuvat työkyvyttömyysjaksot ovat yleistyneet ja herättäneet huolta koko Suomessa. Foodoralla ilmiöön on suhtauduttu vakavasti, sillä henkilöstön keski-ikä on vain 27 vuotta.
Vauhdikas organisaatio ja digitaalinen ala vetää puoleensa eniten nuoria työnhakijoita, vaikka Foodorassa työntekijöiden ikä vaihtelee 21 – 57 -vuotiaan välillä. Henkilöstön nuori keski-ikä tarkoittaa samalla nuoria esihenkilöitä. Uran ensimmäisen asiantuntijatyön kuormituksen lisäksi nuorten henkilökohtaisessa elämässä tapahtuu samaan aikaan myös paljon muita asioita, joilla on vaikutusta jaksamiseen.
– Työkyvystä on pystyttävä huolehtimaan ennakoivasti. Tiedämme, että työnantajana osa työkykyyn vaikuttavista tekijöistä on omien vaikutusmahdollisuuksiemme ulottumattomissa. Siksi olemme päättäneet omassa työyhteisössämme keskittyä yksilöllisten voimavarojen vahvistamiseen, kertoo Foodoran henkilöstöjohtaja Anna-Eliisa Wotherspoon.
Ensimmäistä kertaa esihenkilöinä olevat ovat saaneet uuteen rooliinsa tukea oman organisaation lisäksi työterveydestä sekä koulutusta Aalto YO First time manager -valmennuksesta, sparriapua Auntie-palveluista ja lyhytpsykoterapiasta, jossa on käyty läpi muun muassa esihenkilötyön haasteita.
Konfliktitilanteiden välttäminen tärkeässä roolissa
Hyvällä esihenkilötyöllä on valtava merkitys koko organisaation toimintaan ja kulttuuriin. Siksi työympäristöä ja työn tekemisen tapoja on muokattu yhdessä työterveyden kanssa. Foodoran työterveystiimi Terveystalossa seuraa kehitystä jatkuvasti. Ennaltaehkäisevällä toiminnalla on jo nyt nähtävissä vaikuttavia tuloksia. Sairauspoissaolojen osuus on laskussa ja säästöäkin on syntynyt kuluvana vuonna jo 100 000 euroa.
Foodoran tiimissä työskentelevän Terveystalon työterveyspsykologi Anna Pirttiahon mukaan nuorten esihenkilöiden kanssa on ollut olennaista käydä läpi erilaisia asiantuntijatyöhön liittyviä esihenkilövalmiuksia.
– Esihenkilönä tulee esimerkiksi ymmärtää, missä tilanteessa hän on esihenkilö ja missä tilanteessa ystävä. Nuorempien esihenkilöiden voi olla hankala määritellä tätä rajaa. Roolikonflikteja voi käsitellä työterveyspsykologin vastaanotolla. Vastaanotoilla muita tärkeitä teemoja voivat olla puheeksi ottamisen ja palautteenantamisen keinot sekä omien työelämään liittyvien piirteiden ja taipumusten tarkastelu, kertoo Anna Pirttiaho.
Foodorassa ensimmäistä kertaa Team Leaderina työskentelevälle Helmi Pursiaiselle esihenkilörooli avasi mahdollisuuden kurkistaa omiin vahvuuksiinsa ja nähdä syyn, miksi hänestä on kasvamassa hyvä esihenkilö. Työnantajalta saatu tuki on ollut tärkeää.
– HR:ssä tunnistettiin, että vahvuuksiini kuuluivat empaattiset kyvyt ja osasin olla terapeuttimainen tukihenkilö, joka on tarpeellista esihenkilötyössä. Yhteiset koulutukset ovat tuoneet ymmärrystä ja vertaistukea, minkä lisäksi me esihenkilöt olemme saaneet helposti apua omiin johtamiseen liittyviin kysymyksiin, sanoo Helmi Pursiainen.
Esihenkilöitä on koulutettu kohtaamaan haastavat tilanteet ja varmistettu työn luonteeseen liittyvän aivokuorman hallintaa.
Terveystalon työterveyspsykologi Anna Pirttiaho laati listan aiheista, joita ensimmäistä kertaa esihenkilöiksi tulevien kanssa käydään läpi.
1. Roolikonflikti
Työelämässä esihenkilöllä voi olla yhtäaikaisesti useita eri rooleja. Esihenkilöiden tulee tunnistaa omat roolinsa – missä tilanteissa esiinnyt ystävänä ja missä tilanteissa esiinnyt esihenkilönä. Yleensä työyhteisössä valloilla tulisi olla esihenkilörooli, jotta yhteisön kesken ei heräisi epäoikeudenmukaisuuden tunteita.
2. Kognitiivisesta kuormituksesta palautuminen ja rakenteet kestävälle työnteolle
Kognitiivista kuormittumista on tärkeää säädellä työolosuhteiden ja työntekijöiden
omien keinojen kautta. Myös esihenkilöiden omat taipumukset ja arvot, kuten vilpitön halu auttaa omia tiimiläisiä, voivat altistaa työssä kuormittumiselle. Työnantajan on tärkeää luoda työhyvinvoinnin näkökulmasta kestävät työolosuhteet, joissa nuoret esihenkilöt voivat kehittää itsensä johtamisen taitoja, kuten epävarmuuden sietämistä, omien ajatusten ja tunteiden johtamista sekä palautumisesta huolehtimista.
3. Palautteenanto ja puheeksiotto
Huonojen uutisten kertominen ja tilanteet, joissa tulee olla tiukka ja vaativa, ovat haastavia myös kokeneille esihenkilöille. Nuoren kohdalla tällaiset tilanteet voivat aiheuttaa epävarmuutta ja ahdistusta, joita voidaan ehkäistä mallintamalla puheeksiottamisen tapoja ja harjoittelemalla palautteenantoa.
***
10.10. vietetään Maailman mielenterveyspäivää teemalla Mielenterveys on jokaisen oikeus. Marraskuussa Mielenterveysviikolla (viikko 47) keskitytään tänä vuonna puhumaan tunteista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sanna MämmiPR & Communications LeadFoodora
Puh:+358 40 1645401press@foodora.fiKuvat
Pohjoismaiden suurin ruoka- ja päivittäistavarakaupan alan alustatalousyhtiö Foodora on osa saksalaista Delivery Hero -konsernia, joka on yksi maailman johtavimmista ruoan ja päivittäistavarakaupan toimitusalustoista. Foodora toimii yli 70 maassa ympäri maailmaa. Euroopassa Foodora toimii kahdeksassa maassa - Suomessa, Itävallassa, Tšekissä, Tanskassa, Unkarissa, Norjassa, Ruotsissa ja Slovakiassa. Suomessa yli 100 paikkakunnalla toimiva Foodora aloitti toimintansa Helsingissä kesällä 2015. Foodora toimittaa ravintolaruoat, päivittäistavarat ja paljon muuta suoraan ovelle alle puolessa tunnissa. Foodoran tavoitteena on mahdollistaa asiakkailleen enemmän aikaa heille tärkeiden asioiden parissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Foodora
Suomen suosituimmat grilliravintolat – Foodora listasi ravintolat ja annokset23.7.2024 08:57:00 EEST | Tiedote
Suomalaiset nauttivat grilliruoasta erityisesti mökkeillessään kesäisin, mutta grillimaut viehättävät myös monissa suosituissa grilliravintoloissa kesäkauden aikana. Foodora on koonnut listan Suomen suosituimmista grilliravintoloista, ja tällä kertaa kärjessä eivät kärky pääkaupunkiseudun ravintolat.
Suomen TOP 10 kebab-kaupunkia – yksi on ylitse muiden26.6.2024 08:47:00 EEST | Tiedote
Foodora selvitti tilastoistaan, missä Suomen kaupungeissa kebab maistuu eniten. Tulos paljasti kymmenen kärjen, jonka voittajakaupungissa kebabia nautitaan selvästi enemmän kuin muissa listalle sijoittuneissa kaupungeissa.
Foodoran uusi toimitusjohtaja: kilpailu hyödyttää kaikkia17.6.2024 08:02:00 EEST | Tiedote
Foodora on nimittänyt uudeksi toimitusjohtajakseen Jacob Segercrantzin, ja panostaa nyt laajentumiseen kumppanuuksien kautta ruoka- ja päivittäistavarakaupan puolelle.
Lukuisat ravintolat takaisin Foodoraan – Pizza Hut ja Bangkok9 palaavat30.5.2024 08:47:00 EEST | Tiedote
Foodoran ravintolatarjonta laajenee vuoden 2024 aikana lukuisilla suosikkiravintoloilla, jotka tekevät paluun takaisin Foodoran sovellukseen. Erityisesti isoimmissa kaupungeissa tarjonnan laajentumisen on voinut huomata jo kevään aikana.
Seksivälineitä ja suklaata – noin 24 prosentissa tilauksista mukana makeita herkkuja21.5.2024 08:40:00 EEST | Tiedote
Seksivälineiden kotiin tilaaminen kasvatti suosiotaan vuonna 2023. Foodoran tilastoista kävi ilmi, että suklaata kuljetetaan usein samassa tilauksessa seksivälineiden kanssa. Datasta selvisi myös, milloin seksivälineiden myynti on vilkkaimmillaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme