Red Bull tuo massiivisen freestyle-rap -kisan Suomeen
Helsingissä 2. joulukuuta järjestettävässä Red Bull Sana Sanasta -kilpailussa Suomen taitavimmat MC:t esittelevät uskomattomia sanankäyttötaitojaan freestyle-rap battlen muodossa. Kyseessä on kilpailu, jollaista ei ole ennen suomirapin saralla nähty. Haku Helsingin Kaapelitehtaalla järjestettävään finaaliin aukeaa 25.10. ja se on auki kaikille, joilla rahkeet riittävät ottamaan toisistaan mittaa.
Red Bull Sana Sanasta -tapahtuma on saanut alkunsa Etelä-Amerikasta, jossa se tunnetaan nimellä Red Bull Batalla. Vuonna 2005 aloitettu kilpailumuoto on kerännyt maailmanlaajuisesti satoja MC:itä kisaamaan arvostetusta tittelistä. Arvostuksen määrästä kertoo jotain kilpailuun hakeneiden määrä: pelkästään vuonna 2020 lähes 20 000 MC:tä haki Etelä-Amerikasta kilpailuun mukaan. Kisaa järjestetään Pohjoismaista myös Ruotsissa ja Tanskassa nimellä Red Bull Ord Mod Ord ja Red Bull Ord Mot Ord, ja niiden tittelit ovat nousseet musiikkimarkkinoilla todella halutuiksi sekä arvostetuiksi.
Red Bull Sana Sanasta -kilpailun tavoitteena on toimia ponnistuslautana uusille kyvyille, jotka saavat tilaisuuden esitellä kykyjään toinen toistaan taitavampien kilpailijoiden rinnalla liveyleisön edessä. MC:t mittelevät toisiaan vastaan ja koittavat saada vakuutettua arvovaltaisen ja kokeneen tuomariston taidoillaan. Voittajat etenevät jatkoon, kunnes finaalissa kaksi parasta taistelevat kaikkien aikojen ensimmäisestä Red Bull Sana Sanasta -mestaruudesta.
Helpolla voitto ei kuitenkaan tule. Kisaan valikoituvat mukaan vain lajinsa parhaat taitajat, jotka asiantuntijoista koostuva esiraati valitsee avoimeen hakuun osallistuneiden joukosta. Kilpailijat julkaistaan 20. marraskuuta Red Bullin verkkosivuilla.
Haku käynnistyy Red Bull Suomen TikTok-kanavalla 25.10. ja jatkuu 17.11. saakka. Kilpailuun osallistutaan tekemällä oma duetto-video freestyle-rapin Suomen mestarin ja moninkertaisen Emma-voittajan Gettomasan freestyle rap -videoon. Suomen menestyneimpiin artisteihin kuuluva Gettomasa on asettanut riman korkealle, mutta kilpailuun osallistumiseen riittää kuitenkin, että on täyttänyt 18 vuotta.
"Siistiä, että päästään viemään suomalaista freestyle- ja MC-kulttuuria eteenpäin. Odotan innolla uusien kykyjen esiintuloa", kertoo Gettomasa.
Kun tuomaristo on valinnut kaikista hakijoista 16 parasta finaaliin luovuuden, suorituksen ja talentin perusteella, on itse kisan aika. Kuten freestyle battleen kuuluukin, armoa ei anneta ja sanan säilä sivaltaa armottomalla tarkkuudella. Kilpailijat saavat lavalle erilaisia aihealueita, joista heidän täytyy keksiä parhaat vedot lennosta. Lopuksi kruunataan historian ensimmäinen Red Bull Sana Sanasta –voittaja.
Red Bull Sana Sanasta kisataan 2. joulukuuta Helsingissä, Kaapelitehtaalla. Tapahtuma lähetetään suorana ISTV:ssä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pia KaipainenViestintä & PR
pia.kaipainen@redbull.comKuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Red Bull Finland
Odotettu maastopyöräilyelokuva 'ANYTIME' nyt katsottavissa maailmanlaajuisesti.20.9.2024 10:08:08 EEST | Tiedote
Katso 'ANYTIME' yksinoikeudella Red Bull TV:stä.
Yksikin idea voi muuttaa kaiken9.9.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Red Bull Basement kannustaa innovatiivisia ajattelijoita kehittämään ja lanseeraamaan ideoita tekoälyteknologian avulla. Osdallistumalla mukaan sinulla on mahdollisuus saada mentorointia ja verkostoitua alan johtajien kanssa Tokiossa käytävässä maailmanfinaalissa joulukuussa. Red Bull Basement julkaistaan Suomessa maanantaina 16.9., mutta haku on jo auki.
Katutanssi löysi uuden mestarin Helsingin illassa31.8.2024 23:21:35 EEST | Tiedote
Lämpö, energia ja yhteisöllisyys kiteytyi kilpailumuotoon Helsingin keskustan pimenevässä kesäillassa, jossa katutanssi huudatti ja liikutti yli tuhatpäistä yleisöä. Kilpailu ei jättänyt ketään kylmäksi, kun uskomaton luovuus valloitti ihmisten sydämet tanssiliike toisensa jälkeen.
Katutanssi ottaa haltuun Helsingin ydinkeskustan lauantaina 31.8.21.8.2024 17:11:34 EEST | Tiedote
Red Bull Dance Your Style -katutanssikilpailu saapuu jo toista kertaa Suomeen. Yleisölle ilmainen finaalitapahtuma järjestetään Helsingin Lasipalatsin aukiolla 31. elokuuta 2024. Finaalitapahtuma alkaa klo 19:00. Tule paikan päälle katsomaan, kuka määrää tanssilattialla!
Padelin supertähdet saapuvat Nokialle22.7.2024 15:02:07 EEST | Tiedote
Padel on maailman nopeimmin kasvava mailapeli, jossa kahden pelaajan joukkueet kilpailevat suljetulla kentällä hyödyntäen ympäröiviä seiniä. Premier Padel on maailmanlaajuinen eliittipelaajien kilpailusarja. Kaudella 2024 pelataan yhteensä 25 turnausta 18 eri maassa. Kausi huipentuu 18.-22. joulukuuta Barcelonassa pelattavaan Premier Padel -finaaliin, jossa Padelkenttien parhaimmat parit taistelevat lopullisista miesten ja naisten pokaaleista!
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme