Yleisötilaisuus Salon itäisen ohikulkutien tiesuunnitelmasta
Varsinais-Suomen ELY-keskus laatii tiesuunnitelmaa kantatien 52 uudelle osuudelle Salon kohdalla (itäisen ohikulkutien 2. vaihe) yhteistyössä Salon kaupungin kanssa. Tiesuunnitelman ensimmäinen yleisötilaisuus järjestetään torstaina 2.11.2023 klo 17–19 Salon kaupungintalolla valtuustosalissa (Tehdaskatu 2, Salo).
Tilaisuudessa suunnittelijat esittelevät hankkeen lähtökohtia, tavoitteita ja alustavia ratkaisuvaihtoehtoja. Esittelyn jälkeen suunnitelmasta voi esittää kysymyksiä ja kommentteja. Palautetta voi antaa myös tilaisuuden jälkeen. Tilaisuudessa ovat paikalla ELY-keskuksen, Salon kaupungin ja suunnittelukonsultin edustajat.
Tilaisuus on avoin alueen asukkaille, maanomistajille ja kaikille hankkeesta kiinnostuneille. Tarkoituksena on antaa tietoa suunnitelmasta, kuulla hankkeen osallisia sekä kerätä palautetta ja paikallistietoa suunnittelussa hyödynnettäväksi.
Yleisötilaisuuden aineistoihin voi tutustua myös verkossa yleisötilaisuuspäivästä lähtien. Linkki aineistoihin ja palautteenantokanaviin löytyy 2.11.2023 alkaen hankesivulta osoitteesta vayla.fi/kt52-salon-kohta.
Tiesuunnitelman tilaisuuksista tiedotetaan alueen lehdissä ja hankesivulla. Halukkaat voivat myös ilmoittautua hankkeen sähköpostilistalle ilmoittamalla yhteystietonsa hankesivulta löytyvällä linkillä. Listalle ilmoittautuneet saavat sähköpostitse tietoa tiesuunnitelman ajankohtaisista asioista, kuten tiedotteista, hankesivulle päivitetyistä aineistoista ja yleisötilaisuuksista.
Tiesuunnitelman toinen yleisötilaisuus järjestetään kesällä 2024. Tilaisuudesta tiedotetaan tarkemmin lähempänä ajankohtaa.
Läpikulkeva liikenne ohjataan ohikulkutielle
Tiesuunnitelmassa esitetään uusi päätieyhteys Helsingintien (maantie 110) ja Somerontien välille. Kantatien 52 uusi osuus suunnitellaan Salon keskustan itäpuolelle uuteen maastokäytävään.
Hankkeen tavoitteena on ohjata läpikulkeva liikenne pois Salon keskustasta, mikä parantaa kantatien liikenteen sujuvuutta sekä keskustan turvallisuutta ja viihtyisyyttä. Suunnitteilla oleva toinen vaihe on jatkoa vuonna 2016 valmistuneelle ensimmäiselle vaiheelle, jossa rakennettiin Salon itäisen ohikulkutien eteläinen osa.
Kantatien uudelle osuudelle toteutetaan kaksi eritasoliittymää (Somerontie ja Inkereentie). Helsingintie liittyy kantatiehen kanavoidulla tasoliittymällä. Somerontien eritasoliittymän ja E18-tien välinen osuus parannetaan kaksiajorataiseksi keskikaiteella varustetuksi maantieksi.
Suunnitelma sisältää muun muassa kahdeksan uutta siltaa, jalankulun ja pyöräilyn yhteyksiä sekä tarvittavat meluntorjunnan ratkaisut asutuksen kohdalle.
Tiesuunnitelma valmistuu arvion mukaan syksyllä 2024. Tiesuunnitelman laatii Finnmap Infra Oy. Tavoitteena on, että hanke on toteuttamisvalmiudessa vuonna 2026.
Lisätiedot:
Varsinais-Suomen ELY-keskus, projektipäällikkö Vesa Virtanen, 0295 022 844, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Finnmap Infra Oy, projektipäällikkö Lauri Harjula, 050 5088 110, etunimi.sukunimi@finnmap-infra.fi
Hankesivu: https://vayla.fi/kt52-salon-kohta
Avainsanat
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Teemme työtämme Varsinais-Suomen lisäksi Satakunnan alueella liikenne- ja ympäristöasioissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen ELY-keskus
Hyväkuntoisella soratiellä on parempi ajettavuus kuin pahasti vaurioituneella päällystetyllä tiellä15.7.2024 13:17:46 EEST | Tiedote
Sorateiden osuus koko Suomen maantieverkosta on suuri – noin 35 prosenttia. Lounais-Suomessa sorateiden osuus maantieverkosta on keskimääräistä pienempi. Tyypillisellä soratiellä ajaa vain alle sata ajoneuvoa päivässä, mutta silti sorateillä on edelleen oleellinen merkitys esimerkiksi maa- ja metsätaloudelle ja huoltovarmuudelle. Vaihtelevat sääolosuhteet, vauriot ja pölyäminen kuitenkin kiusaavat sorateitä. Myöskään soratien leventyminen ei ole hyvä asia.
Päällystykset viikolla 29 Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa12.7.2024 15:47:37 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomessa päällystystyöt jatkuvat Raisiossa Vantontiellä ja Vanton rampeissa. Lisäksi työt alkavat Turussa Hirvensalossa ja Kakskerrassa ja Loimaalla Niittukulman rampeissa. Satakunnassa päällystystyöt jatkuvat kantatiellä 44. Lisäksi työt alkavat Kankaanpäässä Jämintiellä ja Harjavallassa jalankulku- ja pyöräilyväylällä välillä Pirkkala ja Vinnari.
Varsinais-Suomen ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Neoen Renewables Oy:n suunnitteleman Saartennokan tuulivoimahankkeen YVA-ohjelmasta, Mynämäki12.7.2024 15:35:38 EEST | Tiedote
Neoen Renewables Finland Oy on toimittanut 6.5.2024 Varsinais-Suomen ELY-keskukselle ympäristövaikutusten arviointiohjelman, joka koskee Saartennokan tuulivoimahanketta.
Uusia jalankulku- ja pyöräilyväyliä avataan liikenteelle Maskussa ja Mynämäellä12.7.2024 13:18:55 EEST | Tiedote
Perjantaina 12. heinäkuuta avataan liikenteelle uudet jalankulku- ja pyöräilyväylät Kustavintiellä ja Mietoistentiellä. Uudet väylät kuuluvat Turun kaupunkiseudun maankäyttöä, asumista ja liikennettä tukeviin hankkeisiin.
Turun Yliopistonmäen rakennuksista on tehty rakennussuojelupäätös10.7.2024 13:28:49 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on tehnyt 10.7.2024 päätöksen Yliopistonmäen rakennussuojeluasiassa, joka otettiin vireille ELY-keskuksen omasta aloitteesta rakennusperinnön suojelusta annetun lain (rakennusperintölaki, 498/2010) mukaisena asiana 11.12.2014.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme