Kymen Seudun Osuuskauppa

Sale Anjala avautuu uuteen liiketilaan 9.11.2023

Jaa

Uudistetun Sale Anjalan avajaisia vietetään 9.11.2023. KSO:n rakennuttama uusi liikekiinteistö sijaitsee osoitteessa Elimäentie 41. Avajaispäivää juhlistetaan myymälässä arvonnoilla ja tuotetarjouksilla. Sale Anjala palvelee vanhassa liiketilassa lauantaihin 4.11.2023 asti tai niin kauan kuin myytävää varastoa riittää.


Modernia päivittäistavarakauppaa ja paikallishenkeä

- Anjala saa uudesta Salesta nykyaikaisen ja energiatehokkaan päivittäistavarakaupan. Aiempaa suuremmassa myymälässä valikoimaa on voitu kasvattaa ja tuotteissa on otettu entistä enemmän huomioon alueen asukkaiden toiveita. Esimerkiksi päivittäin avoinna oleva paistopiste ja itsepalvelukassa ovat odotettu lisä Sale Anjalan palveluihin. Lisäksi esteetön myymälä ja suuremmat paikoitustilat helpottavat asiointia, kertoo KSO:n kaupallinen johtaja Ari Hyytiä.

Saleissa vaalitaan myös paikallista kyläkauppahenkeä. Sale Anjalalle suunnitellussa paikallismerkissä näkyvät alueen maamerkit Kymijoki, paperitehdas ja 1700-luvulla rakennettu puukirkko. Uudessa kiinteistössä asiakkaita palvelee kyläyhteisölle tutuksi tullut myymälähenkilökunta.

Anjalassa osuuskaupan historia ulottuu yli sadan vuoden taakse vuoteen 1912, jolloin perustettiin Anjalan Osuuskauppa. Anjalan Osuuskaupan ja myöhemmin paikallisten osuuskauppojen yhdistymisten kautta Osuuskauppa Ympäristön lähimyymälä palveli Anjalan kirkonkylässä vuoteen 1988 asti. S-ryhmän lähimyymäläkonseptin mukaisessa Salessa anjalalaiset ovat voineet asioida vuodesta 1995, jo melkein 30 vuoden ajan.

Uusi Sale Anjala palvelee entistä laajemmin aukioloajoin:

Maanantaista perjantaihin klo 7–22
Lauantaisin klo 8–22
Sunnuntaisin 9–22

Tervetuloa tutustumaan uuteen Sale Anjalaan!

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Kymen Seudun Osuuskauppa, eli KSO, on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja 100 toimipaikassa Kymenlaaksossa. Kymen Seudun Osuuskaupan omistavat yli 87 000 kymenlaaksolaista kotitaloutta ja se työllistää 1 600 eri ammattialojen osaajaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kymen Seudun Osuuskauppa

Osuuskaupan monipuolinen tarjonta puhuttelee – jäsenmäärä kasvaa erityisesti nuoremmissa ikäryhmissä25.9.2024 13:05:16 EEST | Tiedote

Kymen Seudun Osuuskaupan tammi-elokuun liikevaihto oli 341,1 milj. euroa, jossa kasvua oli + 0,3 % edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Tammi-elokuun operatiivinen tulos oli 13,3 milj. euroa (edv. 13,5 milj. euroa). KSO:n kehittyvät ja muuntautuvat palvelut näkyvät myös uusien jäsenten liittymisenä - jäsenmäärä kasvoi tammi-elokuussa lähes 700 uudella jäsenellä, joista suurin ikäryhmä on alle 24-vuotiaita. Kokonaisjäsenmäärä on lähes 90 000, elokuun lopussa jäseniä oli 89 367.

Robokuljetukset kahteen uuteen Kymen Seudun Osuuskaupan myymälään10.9.2024 10:49:57 EEST | Tiedote

Sympaattiset kuljetusrobotit aloittavat 11.9.2024 työnsä Kouvolassa Korian ja Kotkassa Karhulan S-marketissa. Robokuljetus on saatavilla nyt neljästä Kymen Seudun Osuuskaupan myymälästä. Kotkassa Hirssaaren ja Kouvolassa Eskolanmäen Salen asiakkaat ovat voineet antaa ostoksensa robotin kyytiin jo toukokuun lopusta lähtien. Robokuljetus tilataan S-kaupat-sovelluksessa, ja robotit kuljettavat tilauksia jopa kolmen kilometrin säteellä myymälästä.

ABC Prisma Kotkan mittarikentän käytettävyys paranee21.8.2024 12:10:00 EEST | Tiedote

ABC Prisma Kotkan polttoaineiden tankkauksen mittarikenttä uudistetaan kokonaan. Tankkausasemalle vaihdetaan uudet polttoainesäiliöt ja -mittarit sekä katos. Samalla kulkua mittarikentälle helpotetaan muuttamalla sen sijaintia Prisman paikoitusalueella. Uuden tankkausaseman valikoimassa ovat 95E10, 98E5, E85, Smart Diesel ja Moottoripolttoöljy. Rakennustyöt alkavat syyskuussa ja valmistuvat marraskuussa. Vanha mittarikenttä palvelee normaalisti uuden rakentamisen ajan.

Pyhtään ABC Majakka uudistuu21.8.2024 12:05:00 EEST | Tiedote

Uudistustyöt Pyhtään ABC Majakassa alkavat elokuussa. Muutokset ulottuvat sekä Sale-myymälään että ravintolasaliin. Salessa uusitaan myymäläkalusteet ja kylmälaitteet. Pikakassat tuovat lisää joustavuutta marketissa asiointiin. Ravintolaan rakennetaan uudet kahvila- ja noutopöytälinjastot ja ravintolasaliin tuodaan ABC-ketjun uusin viihtyisä sisustus. Uudistustyöt valmistuvat lokakuussa ja ABC Majakka palvelee normaalisti niiden ajan.

S-market Kuusankosken valikoima laajenee21.8.2024 12:00:00 EEST | Tiedote

Kuusankosken S-marketiin avataan Kymen Seudun Osuuskaupan kahdeksas Ruokatori. Tuoreen lihan ja kalan, liha- ja kalavalmisteiden, valmisruokien ja grillituotteiden lisäksi Ruokatorin asiantuntijat tarjoavat asiakkaille ajankohtaiset vinkit ja reseptit. Uuden ruokatorin ohella kaupan valikoimaan tulee lisää juomia, kuivia elintarvikkeita, makeisia ja tuoretuotteita. Muutostyöt alkavat syyskuussa ja valmistuvat joulusesongin alla. S-market Kuusankoski palvelee normaalisti uudistustöiden ajan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye