Bazarin kevään 2024 uutuuskirjojen luettelo on julkaistu

Jaa

Ensi keväänä Bazar Kustannus julkaisee runsaan kattauksen kotimaista ja käännettyä kauno- ja tietokirjallisuutta. Kevään uutuuksiin kuuluu muun muassa kaksi suomalaisista naistaitelijoista kertovaa elämäkertaromaania, kulttimaineeseen nousseen japanilaisen Toshikazu Kawaguchin kirjasarjan aloitusosa sekä yhteensä kymmenen kotimaista ja suomennettua hyvän mielen romaania. Tietokirjoissa tutustutaan saksalaiseen jalkapalloon, saadaan vinkkejä varttuneen kehon ja mielen hoitamiseen ja perehdytään rikostutkinnan menetelmiin. Tietokirjallisuuden valikoimaa täydentävät Hidasta elämää -kirjasarjan kokonaisvaltaista hyvinvointia tukevat uutuudet. Bazarin kevään 2024 julkaisuluettelo kattaa tammi–kesäkuussa ilmestyvät uutuuskirjat. 

Kotimainen kaunokirjallisuus

Joona Keskitalon uusi Takamailla-trillerisarja matkaa pitkien hiekkateiden päihin seuduille, missä suomalainen mielenmaisema kukoistaa jääräpäisimmillään. Sarjan ensimmäinen osa Saari, joka repesi kertoo kahdestatoista askeleesta, jotka syöksevät Turunmaan saaristoidyllin täydelliseen kaaokseen. Kale Puontin kuudes Pasilan Myrkky -dekkari Joni paiskaa poliisit katujengien väkivaltaisiin välienselvittelyihin, ja murhatutkimuksissa pääepäillyksi nousee vaarallisen katkera mies. Henna Björk: Koodi on Christian Rönnbackan dekkarisarjan kolmas osa, jossa nuori mutta kovissa liemissä keitetty supon agentti jäljittää verkossa vaanivaa näkymätöntä vihollista ehtiäkseen kuoleman edelle.

Pirkko Soinisen Signe on viipyilevän kaunis romaani 1869 syntyneestä valokuvaajasta Signe Branderista, joka tallensi rakastettuihin valokuviinsa Helsingin ja sen asukkaat. Katja Kärjen kolmas romaani Evan neljä elämää kertoo Eva Ryynäsestä, omaperäisestä kuvanveistäjästä, jonka puukko löysi kuvat puiden sisältä.

Ilona Tuomisen hyvän mielen kirjasarjan toisessa osassa Normipäivä Poppeli-kortteli kutsuu jälleen pistäytymään syreenintuoksuiseen pihaansa ja tutustumaan asunnon D 23 Amaliaan, järki-ihmiseen, jonka jalkoja ei vie alta edes rakkaus. Pieni puoti Punavuoressa on Hanna Vellingin hurmaava romaani Kolibri-nimisen vaatekaupan pitäjäksi yllättäen päätyvästä vauhdikkaasta Metistä ja siitä miten erilaisuus käännetään voimavaraksi.

Käännetty kaunokirjallisuus

Tulikukkien aika on ensimmäinen osa monista romaaneistaan tunnetun Sarah Larkin toista Uuteen-Seelantiin sijoittuvaa historiallista sukusaagaa, jonka ihmiskohtalot jättävät unohtumattoman jäljen lukijan sydämeen. Lorna Cookin Ystävät, rakastavaiset, viholliset on sydänjuuria myöten liikuttava tarina toisiinsa kietoutuvista kohtaloista ja taistelusta vapauden puolesta. Eva-Maria Bastin Prinsessa Elisabet aloittaa vangitsevan romaanitrilogian kuningatar Elisabet II:n elämästä. Sophie Irwinin Seurapiirineidon opas skandaaleihin on riemastuttava historiallinen romaani nuoresta naisesta, joka vauraan miehensä kuoltua päättää vihdoin ottaa elämästä ilon irti.

Elodie Harperin Fortunan temppeli päättää rajun historiallisen Sudenluola-trilogian Amarasta, joka kamppailee löytääkseen tiensä vapauteen. Historioitsija Dan Jonesin esikoisromaani Essexin koirat aloittaa historiallisen romaanitrilogian, joka kertoo kuninkaan surmaa suunnittelevan palkkasoturijoukon armottomista taisteluista satavuotisen sodan melskeissä.

L. T. Shearerin Kissa, joka pyydysti tappajan on ensimmäinen osa kulkukissa Conradin tutkimuksista kertovaa hurmaavaa murhamysteerisarjaa. Ben Creedin 1950-luvulle sijoittuvan Revol Rossel -jännärisarjan toinen osa Petturin sydän hyytää lukijan sisimpään saakka. Keväällä ilmestyvät uutuudet myös monilta muilta tutuilta dekkaristeilta: Louise Pennyn Three Pines -sarjan 11. osa Pedon mieli, Sebastian Fitzekin Peili, Camilla Stenin Vaarallinen taito sekä Äänetön lintu, joka on ruotsalaiskaksikko Mohlin & Nyströmin John Adderley -sarjan kolmas osa.

Georgiaan sijoittuva Suuren metsän reunassa on Leo Vardiashvilin esikoisteos nuoresta miehestä, joka on valmis tekemään mitä tahansa selvittääkseen kadonneen perheensä arvoituksen. Palkitun Paolo Cognettin Suden onni on kristallinkirkas kertomus rakkaudesta ja elämän loputtomista mahdollisuuksista. J. C. Maetisin Vastarinnan kirjoittajat kertoo kahdesta miehestä, jotka kirjoittamalla taistelivat natsihallintoa vastaan Wienissä toisen maailmansodan aikana.

Japanilaisen Toshikazu Kawaguchin esikoisromaanissa Ennen kuin kahvi jäähtyy tokiolainen kahvila tarjoaa mahdollisuuden matkustaa ajassa. Claire Daverleyn Öisiä keskusteluja piirtää tarkan ja riipaisevan kuvan Willistä ja Rosiesta, joiden välille tragedia luo katkeamattoman siteen.

Keväällä julkaistaan uutuudet tutuilta hyvän mielen kirjojen suosituilta brittikirjailijoilta Ruth Jonesilta, Jill Mansellilta, Katie Ffordelta, Veronica Henryltä ja Milly Johnsonilta. Ruotsalaisen Frida Gråsjön Rosnäs-sarja alkaa kahden romaanin voimin ja Laura Kaylta ilmestyy ensimmäinen suomennettu romaani.

Kotimainen tietokirjallisuus

Saksassa asuva urheilutoimittaja Johanna Nordling tarjoaa kirjassaan Jalkapallon muotoinen Saksa viihdyttävän ja analyyttisen katsauksen saksalaisen jalkapallon olemukseen. Rikostutkintaa 24/7 kertoo poliisin työstä ja tutkimusmenetelmistä kahden entisen rikosylikomisarion Tero Haapalan ja Göran Wennqvistin tutkimien tunnettujen tapausten kautta. Olavi Lempisen ja Martti Merilinnan Viimeiset kilometrit kertoo Suomen teillä tapahtuneista kuolemankolareista ja valottaa niiden syitä ja taustoja.

Kiti Müllerin, Ulla Bromsin ja Kristina Laaksosen tietokirja Treeniä varttuneelle keholle ja mielelle opastaa tekstein ja harjoittein, kuinka voi saavuttaa ja säilyttää kirkkaana toimivan mielen terveessä kehossa.

Hidasta elämää -kirjat

Karita Palomäen Kuhiseva mieli – nainen ja ADHD kuvaa, millaisia piilossa olleita haasteita on ADHD-tyyppisesti oireilevilla naisilla, ja antaa välineitä oireiden tasapainottamiseen. Jenni Kiviniemen tietokirja Toivu satuttavasta suhteesta kertoo epäterveistä parisuhteista ja antaa keinoja sellaisesta toipumiseen. Mitra Vasaran Sydämen seksi – Laajenna nautintoasi ohjaa sinut kuuntelemaan sydäntäsi sekä nauttimaan itsestäsi ja kehostasi.

Teemu Syrjälä muistuttaa uutuuskirjassaan Paluu juurille – Tunneyhteydessä luontoon, miten luonto voi auttaa meitä kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa. Lasten täytettävä tehtäväkirja, Hilkka Heikkalan ja Hannele Heikkalan kirjoittama Minun luontoseikkailuni auttaa rakentamaan merkityksellistä luontosuhdetta jo lapsuudesta alkaen. Joni Martikaisen äänikirja Älä usko kaikkea mitä ajattelet selittää ihmisen käyttäytymistä ja arkiajattelun vinoumia.

Käännetty tietokirjallisuus

Psykologi Meg Arroll kertoo kirjassaan Pienet traumat, kuinka tunnistamme vastoinkäymisten vaikutukset ja käännämme ne vahvuuksiksemme. Suositun Easyway®-menetelmän kehittäjä Allen Carrin Nuku paremmin! opastaa sinut pois unettomuuden noidankehästä ja auttaa sinua saavuttamaan levollisen unen.

Brittisatiirikko James Felton osoittaa Maailmanhistorian pahimmat paskiaiset -teoksessaan, että menneisyyttämme ovat suurmiesten ja -naisten lisäksi muovanneet mitä uskomattomimmat kusipäät. 130 ratkottavaa pulmaa sisältävä Joel Jessupin Arsenè Lupinin aivopähkinät haastaa lukijan testaamaan harmaita aivosolujaan varkaiden kuningasta vastaan.

Selaa kevään 2024 katalogia tästä

Yhteyshenkilöt

Bazar ­– Parasta lukemista Bazar Kustannus on vuonna 2002 perustettu yleiskustantamo, joka on osa Werner Söderström Osakeyhtiötä. Bazar julkaisee vuosittain noin 90 uutta kotimaista ja käännettyä kauno- ja tietokirjaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Bazar Kustannus

Menestyskirjailija Yuval Noah Harari pohtii uutuusteoksessaan Nexus, miten ihmiskunnan käy tekoälyn aikakaudella3.9.2024 08:41:00 EEST | Tiedote

Sapiens-kirjallaan tunnetuksi tullut historioitsija ja tietokirjailija Yuval Noah Harari tarkastelee 12.9. suomeksi ilmestyvässä uutuuskirjassaan Nexus – Tietoverkkojen lyhyt historia (Bazar), miten informaation virta on rakentanut ja tuhonnut maailmaamme. Nexus on kiehtova kuvaus siitä, miten olemme päätyneet tähän hetkeen, ja niistä kiireellisistä valinnoista, jotka meidän on nyt tehtävä selviytyäksemme – ja menestyäksemme.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye