Lukiolaiset kilpailevat tänään Oikeusgurun alkukilpailussa – pääpalkintona opiskelupaikat oikiksesta
Lukiolaiset kilpailevat tänään Oikeusguru-kilpailun ensimmäisessä vaiheessa ympäri Suomen. Alkukilpailun perusteella kahdeksan parasta pääsee kilpailemaan finaalissa. Kaksi finaalissa parhaiten menestynyttä saa palkinnoksi opiskelupaikan oikeustieteellisestä. Kilpailu järjestetään jo viidettä kertaa.
Lukiolaiset ratkovat tänään erilaisia oikeuspulmia Oikeusgurun alkukilpailussa. Tänä vuonna kilpailijat testaavat tietämystään perinteisissä lakitiedon kysymyksissä, kuten työlainsäädäntöön, avio-oikeuteen ja testamenttiin liittyvissä asioissa.
Oikeusguru on Juristiliiton ja Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liiton HYOL ry:n vuosittain järjestämä kilpailu. Kilpailussa testataan lukiolaisten tietämystä lakitiedosta ja tutustutaan samalla aiheisiin, joita oikeustieteellisessä opiskellaan.
Pääpalkintona opiskelupaikka kahdelle finalistille
Kilpailun ensimmäinen vaihe järjestetään lukioissa sähköisesti tänään keskiviikkona 8.11. Mukana on 491 lukiolaista yhteensä 60 lukiosta ympäri Suomen.
Kahdeksan parhaiten menestyvää mittelee koko kilpailun voitosta ja Oikeusgurun tittelistä finaalissa 11.12. Finaali käydään Helsingissä korkeimman oikeuden tiloissa.
Kaksi finaalissa parhaiten menestynyttä saa opiskelupaikan oikeustieteellisestä ilman erillistä pääsykoetta. Toinen opiskelupaikoista on Lapin yliopistosta ja toinen Itä-Suomen yliopistosta.
Juristeja tarvitaan muuttuvassa työelämässä
Juristiliitto haluaa tuoda kilpailulla esiin oikeudellisiin kysymyksiin liittyvän yleistiedon merkitystä sekä sitä, miksi juridiikasta kannattaa olla kiinnostunut. Juridiikan ammattilaisia tarvitaan tulevaisuuden työelämässä ja oikeudellistuvassa maailmassa.
Juristiliiton toiminnanjohtaja Jore Tilander toivoo kilpailun myös tuovan oikeustieteen opiskelua tutummaksi lukiolaisille.
– Haluamme antaa lukiolaisille kuvan siitä, millaisia oikeustieteen opinnot ovat yliopistossa. Toivomme, että tärkeä ala tulee tutuksi mahdollisimman monelle ja kannustaa ihmisiä hakeutumaan oikeustieteen pariin, Tilander sanoo.
Yhteyshenkilöt
Merilla Kivinevaviestinnän asiantuntija
Puh:040 5141 506merilla.kivineva@juristiliitto.fiTiia JoensuuOpiskelijakoordinaattori
Puh:040 045 0224tiia.joensuu@juristiliitto.fiLinkit
Juristiliitto – Juristförbundet
Juristiliitto – Juristförbundet on kaikkien juristien ja oikeustieteen opiskelijoiden yhteinen etu- ja palvelujärjestö. Meitä on yhteensä jo 16 000! Rakennamme oikeudenmukaista Suomea, jossa #OikeusKuuluuKaikille.
Juristiliitto – Juristförbundet
Uudenmaankatu 4–6 B
00120 HELSINKI
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Juristiliitto - Juristförbundet
Juristiliitto: Panostuksia oikeudenhoitoon jatkettava puoliväliriihessä16.4.2025 07:53:00 EEST | Tiedote
Juristiliitto vaatii maan hallitusta jatkamaan ensi viikon puoliväliriihessä panostuksia oikeudenhoitoon. Samalla liitto muistuttaa käynnissä olevien työmarkkinaneuvotteluiden palkkaratkaisujen tärkeydestä.
Juristiliitto vaatii yleisen linjan mukaisia palkankorotuksia valtiosektorille27.3.2025 09:08:11 EET | Tiedote
Valtion työntekijöitä koskevat työehtoneuvottelut ovat ajautumassa pahaan solmuun. Valtion työmarkkinalaitoksen (VTML) esittämä palkankorotustarjous kolmelle seuraavalle vuodelle on 6,3 prosenttia. Tämä on 1,5 prosenttiyksikköä vähemmän kuin yleisen linjan 7,8 prosentin korotus. Juristiliitto vaatii jäsenilleen yleisen linjan mukaisia palkankorotuksia.
Juristiliiton palkkatutkimus: Sopimuksettomilla aloilla huonommat työsuhteen ehdot11.2.2025 08:43:19 EET | Tiedote
Juristiliiton tuore tutkimus osoittaa, että työehtosopimusten ulkopuolella työskentelevien juristien työsuhteen ehdot ovat selvästi huonommat kuin työehtosopimusten piirissä toimivilla kollegoilla.
Juristiliitto: Yksityisille avustajille maksettavia oikeusapupalkkiota on korotettava10.1.2025 10:46:21 EET | Tiedote
Juristiliitto esittää oikeusministeriölle antamassaan lausunnossa, että yksityisille avustajille valtion varoista maksettavia oikeusapupalkkioita on korotettava vähintään 130 euroon tunnilta. Nykyisin palkkio on 110 euroa. Juristiliiton lausunto liittyy oikeusministeriön esitykseen oikeusapupalkkion muuttamisesta.
Oikeusguru-kilpailun pääpalkinnot Tampereelle ja Nurmijärvelle – palkintona opiskelupaikka oikiksesta10.12.2024 16:13:47 EET | Tiedote
Kuudetta kertaa lukiolaisille järjestetyn Oikeusguru-kilpailun on voittanut Luule Jaanisoo, joka opiskelee Tampereen lyseon lukiossa. Jaanisoo ja kisassa toiseksi tullut Luka Saira Arkadian yhteislyseosta palkittiin oikeustieteen opiskelupaikoilla. Juristiliiton sekä Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liiton HYOL järjestämän kilpailun finaali ratkottiin tänään 10.12.2024 Helsingissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme