Veikkaus Oy

Kuopioon 200 000 euron Toto-voitto 11,20 euron systeemillä: "Tällaisia pelejä tykkään tehdä"

Jaa

Tiistai-iltana Teivon raveissa löytyi vain yksi täysosuma Toto5-pelissä, minkä myötä 200 000 euron Takuupotti laukesi. Voittorivi on pelattu Kuopiossa, ja Veikkaus pääsi onnittelemaan Petosen R-kioskilla rivinsä tehnyttä voittajaa puhelimitse.

Kun Toto5-pelin päätöskohteeseen tärähti yllätysvoittaja Cecilia Cheerful, löytyi tiistai-iltana vain yksi vähimmäispanoksella 0,10 euroa pelattu oikea rivi ja sen myötä 200 000 euron takuupotti laukesi.

Voitto osui Kuopion Petosen R-kioskissa rivinsä tehneelle miehelle. Hän oli rakentanut 11,20 euron taitavan systeemin, jossa oli päätöskohteessa pelattuna kaikki hevoset. Varmana oli kolmannen kohteen Ray Boy.

- Seurasin siinä illalla raveja läppäriltä TotoTV:stä. Tiesin, että minulla on viimeinen kohde läpi (lapulla kaikki osallistuvat hevoset). Olin asennoitunut, että suosikki tulee ja 2 500 euron voitto. Että se on hyvin.

- Sitten näin, että joku sieltä kirii ja menee ohi. Mietin, että taitaa olla kakkossuosikki ja sillä viisi tonnia. Mutta se olikin Ari Moilasen hevonen ja aivan hirveä yllättäjä. Olen Moilasella ennenkin voittanut hyvän potin. Juhlin ja tuulettelin siinä yksinäni 49 000 euron voittoa. Vaimo oli jumpassa, voittaja kertaa.

- En ymmärtänyt Takuupotin lauenneen. Kuulin sen sitten vasta lähetyksen asiantuntijoilta, että 200 000 euroa laukesi. Minulle. Tuntuu todella hienolta!

Taitava voittaja kertoo tekevänsä nyt onnistuneen systeemin kaltaisia pelejä.

- Tällaisia minä tykkään tehdä. Ei mitään isoja. Vähän alle kymmenen prosenttia pelattuja hevosia pitää aina olla lapulla. Ne ovat sellaisia, joista on vähän tietoa kuitenkin ja nostavat myös rivin arvoa. Samalla tavalla pelaan jatkossakin.

Myös vaimo sai tietää onnenpotkusta tuoreeltaan.

- Laitoin siinä kuohuvat valmiiksi pöytään. Vaimo tuli sitten jumpasta ja kysyi että mitäs nyt. Kävimme sitten lähtö lähdöltä rivin läpi ja katsoimme paljonko tuli voittoa. Mietitään rauhassa mitä tehdään voitoilla, mutta ehkä vähän remonttia kotona, totovoittaja kertoo tuoreeltaan.

- Olen seurannut pitkään raveja ja pelannut Totoa. Nyt tuli kivasti rahaa ja mentiin komeasti voitolle!

Voittajan systeemi oli muotoa: 11,12/ 3,4/ 9/ 5,11/ 1-3,5-15.

Tämän vuoden suurimmat totovoitot osuivat Suomeen huhtikuussa Ruotsin Toto75-pelistä. Silloin helsinkiläinen nettipelaaja sekä kolmen osuuden nettiporukka voittivat 2,1 miljoonaa euroa. Tänä iltana Ruotsin Toto86-kierroksella on 649 410 euron jackpot.

Tulokset 7.11.
Toto5

 

Lähtö Voittajahevonen Ohjastaja Poissa
Toto5-1 12 Gladiator Comery Antti Teivainen 5,7
Toto5-2 4 Aronin Muisto Hannu Torvinen  
Toto5-3 9 Ray Boy Santtu Raitala  
Toto5-4 11 Stardust Comery Olli Koivunen 8
Toto5-5 3 Cecilia Cheerful Ari Moilanen 4

12-4-9-11-3
5 oikein 200 000 euroa

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000
ma-to: klo 8-21
pe: klo 8-24
la: klo 9-12 ja klo 20-22
su: klo 10-15


www.veikkaus.fi/yritys

Linkit

Me Veikkauksessa tuotamme peleillä iloa ja suojelemme sitä. Haluamme, että suomalaisten pelaaminen pysyy ilon puolella. Tässä työssä vastuullisuus ohjaa kaikkea toimintaamme. Haluamme olla pelialan edelläkävijä ja vastuullisen pelaajakokemuksen suunnannäyttäjä.

Hyvinvointi on meille sydämen asia. On tärkeää, että töihin on mukava tulla joka päivä. Meillä on monipuoliset ja laajat työsuhde-edut. Tarjoamme vaikuttavia työtehtäviä kehittyvässä työyhteisössä, jossa on iloinen tekemisen meininki.

Rakennamme yhdessä parempaa pelikenttää, ja tarjoamme kiinnostavia urapolkuja mm. tech-alan osaajille. Tutustu meihin veikkaus.fi/tyopaikat.

Tehdään työtä ‒ yhdessä ilon puolella.

VEIKKAUS
Aika vaikuttava pelifirma

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Veikkaus Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye