Metsiensuojelu- ja ilmastotavoitteita on mahdollista edistää yhdessä

Monimuotoisuuden kannalta arvokkaiden metsien suojelu tuottaa myös ilmastohyötyjä

Metsät ovat sekä hiilen varasto että hiilinielu, ja niillä on keskeinen merkitys kansallisten ilmastotavoitteiden saavuttamisessa. ”Tutkimustulosten mukaan suojeltavat metsät kannattaa valita kuitenkin ensisijaisesti luontoarvojen perusteella. Näin saadaan paras tulos sekä luonnon että ilmaston kannalta”, sanoo yliopistotutkija Heini Kujala, Helsingin yliopistosta. 

Luontokadon hidastamiseksi tulisi suojella ensi tilassa metsät, joissa on monimuotoisuuden kannalta korvaamattomia arvoja. Näitä ovat erityisesti vanhat metsät sekä luonnontilaiset ja sen kaltaiset metsät. Lisäsuojelu tulisi kohdistaa puutteellisesti suojeltuihin metsäluontotyyppeihin. Suojeluun tarvitaan sekä valtion että yksityisten maanomistajien panosta. 

Tutkimuksen mukaan hiilivarasto on yleensä suurimmillaan vanhoissa metsissä, joissa puuston tilavuus on suuri ja kuolleet puut säilyttävät hiiltä. Metsä varastoi ja sitoo hiiltä kasvun eri vaiheissa, myös vanhana. Hiiliprosesseja tulee tarkastella koko metsäekosysteemin tasolla siten, että puuston lisäksi huomioidaan myös aluskasvillisuus ja maaperä. Tämä on erityisen tärkeää vanhojen metsien hiilinielujen ja -varastojen arvioimiseksi. Vanhoista metsistä kulkeutuu vesistöihin myös vähemmän ravinteita ja humusta kuin esimerkiksi talousmetsistä.

Lajiston selviytymistä parantavat suojelualueiden ympärille sijoitettavat puskurialueet ja suojelualueiden välinen hyvä kytkeytyvyys, eli yhteydet alueiden välillä. Luonnon monimuotoisuuden lisääminen on tärkeää myös talousmetsissä.

Maakunnallinen suojelu tukee luonto- ja ilmastotavoitteita

Jotta Suomi voisi saavuttaa hiilineutraaliuden vuoteen 2035 mennessä, tulisi metsänhakkuita vähentää valtakunnallisella tasolla nykyisestä. Toisaalta Suomen metsien hiilivarastoja olisi mahdollista kasvattaa merkittävästi. ”Kansallisen hiilineutraaliustavoitteen edellyttämä nettohiilinielu voitaisiin osittain saavuttaa optimoidulla metsien lisäsuojelulla”, toteaa tutkimuskonsortion johtaja, tutkimusprofessori Martin Forsius Suomen ympäristökeskuksesta.

Jos jokaisessa Suomen maakunnassa täydennettäisiin suojelupinta-alaa 10 prosenttiin metsien suojelua lisäämällä kansallisen Luontopaneelin ehdotuksen mukaisesti, voitaisiin luontohyötyjen lisäksi saada merkittäviä ilmastohyötyjä. Tämä perustuu hankkeessa tehtyihin skenaariotarkasteluihin ja mallinnukseen.

Maanomistajille hiilikorvaus metsiensuojelusta

Hiilinielujen vahvistamiseksi tarvitaan myös uusia ohjauskeinoja. Ilmastorahoitusta tulisi kanavoida metsänomistajille esimerkiksi hiilikorvauksena, joka voidaan ohjata metsien monimuotoisuuden suojeluohjelman (METSO) kautta. METSO-ohjelmaa täydennettäisiin maksamalla maanomistajille suojelukorvauksen lisäksi korvausta ilmastohyödyistä.

”Lisäsuojelun kustannukset jäisivät valtiontaloudelle todennäköisesti huomattavan paljon pienemmiksi kuin kulut, jotka koituisivat siitä, että mahdollisen metsänielujen tavoitetason alittamisen takia jouduttaisiin hankkimaan nieluyksikköjä”, sanoo tutkimusjohtaja Markku Ollikainen Helsingin yliopistosta.

Panostusta uusiin kartoitusmenetelmiin

Uusimpaan kaukokartoitusteknologiaan ja menetelmäkehitykseen perustuvat lähestymistavat voivat parantaa merkittävästi luontotiedon laatua ja alueellista kattavuutta. Hankkeen suositusten mukaan lisäresursseja kannattaakin kohdentaa uusien menetelmien testaukseen ja käyttöönottoon metsien seuranta- ja inventointihankkeissa.

Suomen ympäristökeskuksen koordinoimaa kuusivuotista IBC-Carbon – Metsäluonnon monimuotoisuuden suojelu ja hiilen sitominen muuttuvassa ympäristössä -hankettaon rahoittanut Strategisen tutkimuksen neuvosto ja siihen on osallistunut tutkijaryhmiä myös Itä-Suomen ja Helsingin yliopistoista.

Hankkeen politiikkasuositukset: Luonto- ja ilmastotavoitteet metsissä – miten niihin päästään

Luontokato ja ilmastonmuutos ovat toisiinsa kytkeytyviä ongelmia. Niiden hillintää kannattaa suunnitella ja toteuttaa suunnitelmallisesti ja yhdessä.

Metsien suojelu on yksi tärkeimmistä keinoista hidastaa luontokatoa. Metsät ovat sekä hiilen varasto että hiilinielu, ja niillä on keskeinen merkitys kansallisten ilmastotavoitteiden kannalta. Suojelemalla luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeimmät metsät voidaan samanaikaisesti hidastaa luontokatoa ja hillitä ilmastonmuutosta.

Strategisen tutkimuksen hanke IBC-Carbon on laajassa tutkimusyhteistyössä kehittänyt menetelmiä luonnon ja ilmaston kannalta tärkeimpien metsäkohteiden tunnistamiseen sekä metsien muutosten mallintamiseen ja seurantaan. Lisäksi on tutkittu taloudellisia ohjauskeinoja.

Kun metsien suojelussa huomioidaan ilmastonäkökulmat, voidaan samalla kertaa edistää EU:n biodiversiteettistrategian suojelutavoitteita, vahvistaa Suomen maankäyttösektorin nettohiilinielua ja auttaa Suomea saavuttamaan vuodelle 2035 asetettu hiilineutraaliustavoite.

EU:n biodiversiteettistrategian suojelutavoitteiden toteuttaminen siten, että jokaisessa maakunnassa vähintään 10 % pinta-alasta on tiukasti suojeltu, tukee myös ilmastotavoitteita. IBC-Carbonissa kehitetyt menetelmät ja hankkeessa tuotetut paikkatietoaineistot auttavat saavuttamaan nämä tavoitteet optimaalisella tavalla.

Suositukset ilmasto- ja luontotavoitteiden saavuttamiseksi

Tavoite: Luontokadon pysäyttäminen Suomessa
Toimenpidesuositukset:

• Suojellaan ensi tilassa metsät, joissa on monimuotoisuuden kannalta korvaamattomia arvoja. Näitä ovat muun muassa vanhat metsät sekä luonnontilaiset ja luonnontilaisen kaltaiset metsät. Tämän toteuttamiseksi tarvitaan sekä yksityismaiden vapaaehtoista suojelua että monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeiden valtion metsätalousmaiden siirtämistä suojelun piiriin.
• Kohdistetaan lisäsuojelu seuraavaksi muihin luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaisiin metsiin. Sen jälkeen laajennetaan suojelua biodiversiteetin ja ilmaston kannalta optimaalisimpiin lisäkohteisiin. Luonnon monimuotoisuudelle tärkeiden metsien suojelu turvaa aina myös metsien hiilivarastoja ja -nieluja.
• Lisätään talousmetsien luonnonhoitotoimenpiteitä ja jatkuvapeitteistä metsänkasvatusta. Nämä toimenpiteet tukevat ja pitävät yllä metsäluonnon monimuotoisuutta suojelualueiden ulkopuolella.
• Huomioidaan metsien käytön vesistövaikutukset, kuten vesistöjen ruskettuminen. Vanhoista metsistä kulkeutuu vesistöihin vähemmän ravinteita ja humusta kuin talousmetsistä ja ojitetuista metsistä
•  Otetaan suojelualueiden suunnittelussa huomioon sekä maankäytön että ilmastonmuutoksen vaikutukset.
• Parannetaan suojelualueiden kytkeytyvyyttä, jolla on suuri merkitys lajiston säilymiselle. Hyödynnetään IBC-Carbon-hankkeessa tuotettujen priorisointianalyysien ja muutostarkastelujen aineistoja.

Tavoite: Hiilineutraaliuden saavuttaminen vuoteen 2035 mennessä
Toimenpidesuositukset:

• Hiilineutraaliuden saavuttaminen vuoteen 2035 mennessä edellyttäisi suurella todennäköisyydellä nykyisten metsänhakkuiden vähentämistä valtakunnallisella tasolla. Metsien hiilivarastoja voidaan Suomessa kasvattaa huomattavasti.
• Osa kansallisen hiilineutraaliustavoitteen edellyttämästä nettohiilinielusta voitaisiin saavuttaa optimoidulla metsien lisäsuojelulla.
• Useissa maakunnissa metsien säilyminen lähivuosikymmeninä hiilinieluna edellyttää hakkuiden vähentämistä. Metsänhoitosuositusten kehittämisen lisäksi hiilinielujen vahvistamiseksi tarvitaan uusia ohjauskeinoja.
• Kanavoidaan ilmastorahoitusta metsänomistajille ja otetaan käyttöön hiilikorvaus. Se voidaan toteuttaa Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelman (METSO) kautta maksettavana hiilikorvauksena. Näin toteutettuna hiilikorvaus lisäisi arvokkaiden kohteiden tarjontaa ja tukisi hallitusohjelman tavoitteita.

Yleiset suositukset

• Otetaan päätöksenteossa nykyistä paremmin huomioon mallien tuottamien ennusteiden epävarmuudet. Epävarmuuksien huomioiminen parantaa todennäköisyyttä saavuttaa asetetut tavoitteet.
• Laadukkaan ja kattavan monimuotoisuutta koskevan tiedon saatavuus voi olla suojelualuesuunnittelun ja optimoinnin pullonkaula. Uusimpaan kaukokartoitusteknologiaan ja menetelmäkehitykseen perustuvat lähestymistavat voivat merkittävästi parantaa luontotiedon laatua ja alueellista kattavuutta. Kohdennetaan lisäresursseja seuranta- ja inventointihankkeissa uusien menetelmien testaukseen ja käyttöönottoon.