Rikosseuraamuslaitos on nimittänyt asiakasprosesseista vastaavan vastuualueen johtajaksi sosionomi YAMK Marko Hokkasen
Marko Hokkanen on nimitetty virkaan 1.1.2024-31.12.2028 väliseksi ajaksi. Hokkanen siirtyy tehtävään Kaakkois-Suomen rikosseuraamuskeskuksen johtajan tehtävästä.
Asiakasprosessit -vastuualue koostuu asiakasarviointi- ja täytäntöönpanoyksiköstä. Asetuksen mukaisesti asiakasprosesseista vastaavan vastuualueen tehtäviä ovat asiakas- ja vankiarviointi sekä rangaistusajan suunnittelua koskeva työ, muodollinen täytäntöönpano ja täytäntöönpanon kansainväliset tehtävät sekä asiakasprosessien laadun seuranta.
Vastuualueen johtaja ohjaa ja kehittää vastuualueensa toimintaa. Hän vastaa toiminnan lainmukaisuudesta, yhdenmukaisuudesta, laadusta ja tuloksellisuudesta. Lisäksi hänen tehtäviinsä kuuluu kansallisesta ja kansainvälisestä yhteistyöstä vastaaminen. Vastuualuejohtaja on Rikosseuraamuslaitoksen strategisen johtoryhmän jäsen.
”Tämän tehtävän myötä voin keskittyä enemmän strategiseen työhön ja tuoda oman osaamiseni mukaan Rikosseuraamuslaitoksen johtamisen ytimeen. Fokuksessa tulee olemaan oman vastuualueen toimintojen edelleen kehittäminen ja haluan henkilöstön kanssa yhdessä päästä kehittämään toimintatapoja ja prosesseja. Tärkeää on, että perusasiat ovat toiminnassamme kunniassa ja sen pohjalle tehdään vaikuttavaa ja laadukasta työtä. Keskiössä meillä on kuitenkin ihminen”, johtaja Marko Hokkanen kertoo.
Virkaa haki 98 henkilöä.
Rikosseuraamuslaitos vastaa vankeusrangaistusten ja yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanosta. Rikosseuraamuslaitoksella työskentelee noin 2 600 henkilöä eri puolilla Suomea.
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Rikosseuraamuslaitos on oikeusministeriön alaisuudessa toimiva vankeusrangaistusten ja yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanoviranomainen. Rikosseuraamuslaitoksen tavoitteena on omalta osaltaan ehkäistä uusintarikollisuutta ja lisätä yhteiskunnan turvallisuutta.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rikosseuraamuslaitos (RISE) - Brottspåföljdsmyndigheten
Reformervid Brottspåföljdsmyndigheten träder i kraft fr.o.m. 1 januari 202519.12.2024 10:00:07 EET | Pressmeddelande
Som ett resultat av efterhandsutvärderingen av organisationsreformen Rise 2.0 kommer antalet brottspåföljdscentraler vid Brottspåföljdsmyndigheten att reduceras från elva till sju och ett antal brottspåföljdscentraler och samhällspåföljdsbyråer att slås samman. Reformen innebär även ett antal nya utnämningar till direktörer och chefer. Omplaceringen av alla tjänstemän som berörts av förändringen är nu slutförd.
Rikosseuraamuslaitoksessa astuu voimaan uudistuksia 1.1.2025 alkaen19.12.2024 10:00:07 EET | Tiedote
Rikosseuraamuslaitoksessa toteutetun Rise 2.0 -organisaatiouudistuksen jälkiarvioinnin seurauksena rikosseuraamuskeskusten määrä vähenee 11:stä seitsemään. Tämän seurauksena rikosseuraamuskeskuksia ja yhdyskuntaseuraamustoimistoja yhdistyy. Uudistuksen myötä on tehty uusia johtaja- ja päällikkönimityksiä, ja kaikkien muutoksen kohteena olleiden virkamiesten uudelleensijoittelu on saatu päätökseen.
Björneborgsfilialen till Samhällspåföljdsbyrån i sydvästra Finland flyttar till gemensamt serviceställe17.12.2024 12:12:05 EET | Pressmeddelande
Björneborgsfilialen till Samhällspåföljdsbyrån i sydvästra Finland vid Brottspåföljdsmyndigheten flyttar till ett gemensamt serviceställe den 1 januari 2025. Den nya adressen är Yrjönkatu 6. Den nya adressen är både besöksadress och postadress.
Lounais-Suomen yhdyskuntaseuraamustoimiston Porin toimipaikka muuttaa Porin yhteiseen palvelupisteeseen17.12.2024 12:12:05 EET | Tiedote
Rikosseuraamuslaitoksen Lounais-Suomen yhdyskuntaseuraamustoimiston Porin toimipaik-ka muuttaa 1.1.2025 osoitteeseen Yrjönkatu 6, 28100 Pori. Uusi osoite on sekä käynti- että postiosoite.
Haku rikosseuraamusalan tutkintokoulutukseen on 7.–26.1.16.12.2024 14:02:59 EET | Tiedote
Vanginvartijaksi pätevöittävään koulutukseen voi hakea seuraavan kerran 7.-26.1.2025 osoitteessa rskk.fi. Koulutus alkaa syyskuussa 2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme