Lapin ELY-keskus

Lapin työttömyys on laskussa lomautusten lisääntymisestä huolimatta

Jaa

Työttömien osuus työvoimasta oli lokakuussa Lapissa 9,6 % ja koko maassa 9,7 %. Koko maassa työttömiä oli 10 % enemmän kuin vuotta aiemmin, ja työttömyys väheni ELY­keskuksittain vain Lapissa.

Lapin työllisyyskatsaus, koonti. Kuva vapaasti käytettävissä
Lapin työllisyyskatsaus, koonti. Kuva vapaasti käytettävissä

Lapissa oli lokakuun lopussa 7 680 työtöntä työnhakijaa, joista lomautettuja 650. Työttömiä oli 290 enemmän kuin syyskuussa, mutta 235 vähemmän kuin viime vuoden lokakuussa. Lomautukset ovat lisääntyneet kolmanneksella. Lokakuun työttömien määrä on ollut Lapissa viimeksi alempi vuonna 1989.

  • Työttömyyden kehitys jatkuu Lapissa koko maata myönteisempänä. Myös Työ- ja elinkeinoministeriön viime viikolla julkaisemassa työmarkkinaennusteessa työttömien määrän ennustetaan jatkavan Lapissa ensi vuonnakin laskuaan, Lapin ELY-keskuksen johtaja Marja Perälä kertoo.

Työttömien osuus työvoimasta alitti lokakuussa 10 % kahdeksassa Lapin kunnassa. Alimmat osuudet olivat Sodankylän 6,4 %, Keminmaan 7,1 % ja Tornion 7,4 %. Korkeimmat osuudet olivat Kemijärven 14,3 % ja Kemin 13,4 %. Joka kolmannessa Lapin kunnassa työttömiä oli lokakuussa enemmän kuin vuotta aiemmin.

Lokakuussa TE­ palveluihin ilmoitettiin Lapissa 3 250 avointa työpaikkaa. Työpaikkoja ilmoitettiin avoimeksi 165 vähemmän kuin viime vuonna. Koko maassa avoimeksi ilmoitettujen työpaikkojen määrä väheni viime vuodesta lähes kolmanneksella.

Pitkäaikaistyöttömyys on laskussa

Yhdenjaksoisesti yli vuoden työttömänä olleita työnhakijoita oli Lapissa lokakuussa 2 160. Pitkäaikaistyöttömien osuus kaikista työttömistä oli Lapissa alempi kuin koko maassa. Pitkäaikaistyöttömiä oli hieman vähemmän kuin kuukautta aiemmin ja yli 150 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Pitkäaikaistyöttömyyden väheneminen kohdistui pisimpään työttömänä olleisiin.

    Seuraava työllisyyskatsaus (marraskuu 2023) julkaistaan 22.12.2023.

    Avainsanat

    Yhteyshenkilöt

    Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus:

    Johtaja Marja Perälä, 0295 037 050
    Yksikön päällikkö Satu Huikuri, 0295 037 049

    Lapin työ- ja elinkeinotoimisto:
    Johtaja Tiina Keränen, 0295 039 636

    Kuvat

    Lapin työllisyyskatsaus, koonti. Kuva vapaasti käytettävissä
    Lapin työllisyyskatsaus, koonti. Kuva vapaasti käytettävissä
    Lataa

    Linkit

    Tietoja julkaisijasta

    ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

    Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

    Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

    Lue lisää julkaisijalta Lapin ELY-keskus

    Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

    Tutustu uutishuoneeseemme
    HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye