Miten oppia tunnetaitoja aikuisena?
Kokeneiden terapeuttien Eevi Vuoriston ja Marika Rosenborgin uutuusteos Tunnekarttakirja sisältää harjoituksia, jotka auttavat ymmärtämään ja säätelemään tunteita.
Tunteet vaikuttavat siihen, miten suhtaudumme itseemme, muihin ihmisiin ja maailmaan. Hankalat tunteet saattavat kuitenkin kuormittaa kohtuuttomasti. Tunteiden kanssa on onneksi mahdollista opetella pärjäämään missä tahansa elämänvaiheessa.
Eevi Vuoristo ja Marika Rosenborg ovat laatineet kirjaan oivalluttavia harjoituksia, joiden avulla tutustut omiin tunteisiisi. Opit, mitä tunteet ovat ja miten niitä voi tunnistaa ja ymmärtää. Voit löytää itsellesi sopivia keinoja, kuinka toimia vaikeiden tunteiden kanssa. Itsemyötätuntoa vahvistavat harjoitukset auttavat sinua suhtautumaan itseesi ja tunteisiisi ymmärtäväisemmin.
”Tunteet tuntuvat jokaisella vähän eri tavoin, ja suhteemme tunteisiin on erilainen. Siksi meidän on tärkeää tutustua omiin tunteisiimme ja reagointiimme. Kukaan ei voi mennä piiloon oman luonteensa taakse väittämällä, ettei kykene vaikuttamaan siihen, kuinka tunteidensa perusteella toimii. Kaikki ihmiset hyötyvät tunnetaitojen harjoittelusta. Me kaikki voimme oppia paremmiksi tunteenilmaisijoiksi”, kertovat Eevi Vuoristo ja Marika Rosenborg.
Eevi Vuoristo (s. 1987) on tamperelainen ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti ja pariterapeutti, ja hän on perehtynyt muun muassa läheisriippuvuudesta toipumiseen ja kiintymyssuhteisiin. Hänen aiempia kirjojaan ovat Ole itsellesi armollinen ja Ymmärrä itseäsi, ymmärrä suhteitasi sekä Tunne itsesi parisuhteessa.
Marika Rosenborg (s. 1969) on helsinkiläinen terapeutti ja eroasiantuntija. Hän on erikoistunut erityisherkkyyteen ja ahdistuneisuushäiriöihin. Hänen aiempia teoksiaan ovat Sinä selviät kyllä, Te selviätte kyllä, Luopumisen kauneus ja yhdessä Tarja Törmäsen kanssa kirjoitettu Uusperheen käsikirja.
Yhteyshenkilöt
Minttu NikkiläViestintäpäällikkö
Arvostelukappaleet, haastattelupyynnöt ja lisätiedot
Bazar – Parasta lukemista Bazar Kustannus on vuonna 2002 perustettu yleiskustantamo, joka on osa Werner Söderström Osakeyhtiötä. Bazar julkaisee vuosittain noin 90 uutta kotimaista ja käännettyä kauno- ja tietokirjaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Bazar Kustannus
Bazarin kevään 2025 kirjojen luettelo on julkaistu7.11.2024 08:36:39 EET | Tiedote
Ensi keväänä Bazar Kustannus tarjoilee runsaan ja monipuolisen kattauksen kotimaista ja käännettyä kauno- ja tietokirjallisuutta. Kevään julkaisuluettelo kattaa tammi–kesäkuussa ilmestyvät uutuuskirjat.
Christian Rönnbackan uusin Hautalehto-dekkari näyttää nuorten keskinäisen väkivallan karut seuraukset21.10.2024 09:07:00 EEST | Tiedote
Miljoonan kirjan myyntiä hipovan Christian Rönnbackan uutuusdekkarissa nuoret rikolliset terrorisoivat Porvoota. Tänään ilmestyvä Rafael on 12. osa suosittua Hautalehto-dekkarisarjaa, jonka kahdesta aiemmasta osasta on tehty katsojaennätyksiä rikkoneet tv-sarjat.
Kiltti ihminen voi parantaa hyvinvointiaan asettamalla terveet rajat – uutuuskirja auttaa tässä25.9.2024 12:47:40 EEST | Tiedote
Tunneterapeutti Suvi Bowellanin Nyt riittää – rajat kiltteydelle (Bazar) opastaa ymmärtämään omia toimintamalleja ja asettamaan terveet rajat, jotka tuovat positiivisia muutoksia elämään.
Narsistin uhri saattaa epäillä olevansa itse narsisti – uutuuskirja antaa keinoja toipua narsistisesta parisuhteesta11.9.2024 09:56:11 EEST | Tiedote
Tunnelukkoterapeutti Miia Moision uutuuskirja Toivon kirja narsistin haavoittamalle (Bazar) kuvaa, millaista on olla parisuhteessa narsistin kanssa. Teos paljastaa, miten narsistin manipulaatio voi sekoittaa uhrin ja avaa mahdollisuuksia toipumiseen ja tunnelukkojen käsittelyyn.
Menestyskirjailija Yuval Noah Harari pohtii uutuusteoksessaan Nexus, miten ihmiskunnan käy tekoälyn aikakaudella3.9.2024 08:41:00 EEST | Tiedote
Sapiens-kirjallaan tunnetuksi tullut historioitsija ja tietokirjailija Yuval Noah Harari tarkastelee 12.9. suomeksi ilmestyvässä uutuuskirjassaan Nexus – Tietoverkkojen lyhyt historia (Bazar), miten informaation virta on rakentanut ja tuhonnut maailmaamme. Nexus on kiehtova kuvaus siitä, miten olemme päätyneet tähän hetkeen, ja niistä kiireellisistä valinnoista, jotka meidän on nyt tehtävä selviytyäksemme – ja menestyäksemme.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme