Helsinkiläiset viihtyvät asuinalueillaan – turvallisuuden kokemus on silti heikentynyt
Lähes yhdeksän kymmenestä helsinkiläisestä pitää omaa asuinaluettaan viihtyisänä. Tuoreen kyselyn mukaan 87 prosenttia kaikista vastaajista oli täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että oma asuinalue on viihtyisä. Tämä on hieman korkeampi lukema kuin edellisessä kyselyssä keväällä, mutta astetta matalampi kuin vuoden 2022 tuloksissa.
Asukkaiden yleinen kokemus omasta elämänlaadustaan on samoin korkealla tasolla. Kyselyn mukaan noin 85 prosenttia vastaajista kokee elämänlaatunsa hyväksi tai erittäin hyväksi. Hyvin harvat arvioivat elämänlaatunsa huonoksi. Lapsiperheisiin kuuluvat vastaajat ja pariskunnat pitävät elämänlaatuaan kaikkein parhaana. Esimerkiksi työttömät puolestaan kokevat elämänlaatunsa heikommaksi kuin muut vastaajat.
Tiedot käyvät ilmi kaupunginkanslian toteuttamista Helsinki-barometrikyselyistä. Viimeisimmän kyselyn tiedot kerättiin 30.9.–23.10.2023, jolloin siihen vastasi 1 006 helsinkiläistä.
Entistä harvempi kehuu oman asuinalueensa vapaa-ajanviettomahdollisuuksia
Vapaa-ajan mahdollisuuksien kiinnostavuudessa havaittiin barometrin mukaan lievää laskua jo yli vuosi sitten. Tänä vuonna pudotus on ollut erityisen selvä. Entistä harvempi pitää oman asuinalueen vapaa-ajan tarjontaa itselleen kiinnostavana.
Tulos on kuitenkin erityisen selvä niillä vastaajilla, jotka pitävät omaa taloustilannettaan heikkona. Syyt pudotukseen liittyvät siis todennäköisesti keväällä kiihtyneeseen hintojen nousuun, josta on voinut seurata maksullisten vapaa-ajanviettomahdollisuuksien käytön vähentämistä erityisesti heikommin toimeen tulevilla ihmisillä.
Naisvastaajista alle kolmannes kokee kaupungin keskustan turvalliseksi
Yleisesti ottaen helsinkiläiset kokevat oman asuinalueensa selvästi turvallisemmaksi viikonloppuiltaisin kuin kaupungin keskustan. Vaikka turvallisuudentunne myös omalla asuinalueella on jonkin verran heikentynyt viime vuosina, se on edelleen pääosin hyvällä tasolla.
Kaupungin keskustassa olonsa kokee turvalliseksi viikonloppuiltoina enää 32 prosenttia naisvastaajista ja 55 prosenttia miesvastaajista (edellisessä kyselyssä 39 % ja 61 %). Naisista 37 prosenttia on sitä mieltä, että keskusta on turvaton. Miehistä vain 21 prosenttia kokee näin.
Helsinki-barometrissä kysyttiin myös sitä, pitävätkö vastaajat kaupungin keskustaa yleisesti ottaen viihtyisänä paikkana. Ne vastaajat, jotka asuvat Helsingin keskustassa (oman ilmoituksensa mukaan), kokevat keskustan myös huomattavasti yleisemmin viihtyisänä paikkana kuin muualla asuvat. Näin vastasi 73 prosenttia keskustassa asuvista ja vain 41 prosenttia muualla asuvista.
Helsingin kaupunginkanslian julkaisema tutkimus- ja tilastotieto kuvaa kaupunkilaisten elämää ja monenlaisia siihen vaikuttavia ilmiöitä. Tietoa hyödyntämällä luodaan parempaa Helsinkiä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pekka Mustonen, Helsingin kaupunginkanslia, kaupunkitietopalvelut, johtava asiantuntija, p. 09 310 36301, s-posti: pekka.mustonen(at)hel.fi.
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto kuuli Vantaan Energian ja HSY:n ajankohtaisia asioita30.9.2024 18:27:15 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto kuuli kokouksessaan 30. syyskuuta Vantaan Energian ja Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän (HSY) ajankohtaiskatsaukset. Konsernijaosto merkitsi katsaukset tiedoksi.
Helsingin kaupunginhallitukselta lausunnot ASP-lainsäädännön lakihankkeeseen sekä kulttuuripoliittiseen selontekoon30.9.2024 17:40:30 EEST | Tiedote
Kaupunginhallitus kokoontui 30.9. ja päätti antaa lausunnon ASP-lainsäädännön lakihankkeesta. Kaupunginhallitus päätti lisäksi esittää valtuustolle Kruunuhaan Pohjoisrannan kaavaratkaisun hyväksymistä.
Turvallisuustutkimuksen kysely lähetetään helsinkiläisiin koteihin27.9.2024 11:22:07 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki lähettää turvallisuustutkimuksen kyselyn 12 000 kotitalouteen lokakuun aikana. Kyselyllä selvitetään helsinkiläisten turvallisuudentunnetta ja kehitetään kaupungin turvallisuuteen liittyvää toimintaa. Kysely on tehty vuodesta 2003 alkaen.
Byggprojektet i Mellunpuisto i Mellungsbacka har inletts – Pallasvägen och Ounasvaaravägen får 17 moderna bostadshus26.9.2024 10:00:00 EEST | Pressmeddelande
Byggprojektet i Mellunpuisto i Mellungsbacka har inletts. Sju gamla hus revs och 17 moderna bostadshöghus kommer att byggas på samma tomter och bilda ett nytt kvarter i Mellunpuisto.
Mellunmäen Mellunpuiston rakennushanke on käynnistynyt – Pallaksentielle ja Ounasvaarantielle nousee 17 modernia asuintaloa26.9.2024 10:00:00 EEST | Tiedote
Mellunpuiston rakennushanke Mellunmäessä on käynnistynyt. Hankkeessa purettiin seitsemän vanhaa taloa ja niiden paikallerakennetaan 17 modernia asuinkerrostaloa, jotka muodostavat Mellunpuistoon uuden korttelin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme