Siltamäen asumisyksikkö aloittaa toimintansa joulukuussa
Y-Säätiön Siltamäkeen rakentamaan ja omistaman uuteen asumisyksikön muuttaa Niemikotisäätiön päihteetön asumisyksikkö joulukuussa.

Uusi talo on jatkumoa Helsingin kaupungin toiveelle, jonka mukaan alueella tulee olla tuettua asumista. Sillanpirtin rakentamisvuodesta 1970 lähtien alueella on ollut tuettua asumista.
Y-Säätiön rakentaman ja omistaman asumisyksikön (entinen Parkkila-talo) suunnitelmat ovat kuitenkin muuttuneet aiemmin tiedotetusta. Päihdekuntoutujien asumisyksikön sijasta valmistuvassa kiinteistössä aloittaa toimintansa Niemikotisäätiön päihteetön asumisyksikkö.
31:een uuteen kotiin muuttaa asukkaiksi Niemikotisäätiön palveluiden asiakkaita joulukuussa. Yksikössä on lähes ympärivuorokautinen päivystys ja se on päihteetön.
Niemikotisäätiön toiminnan viitekehyksenä on toipumisorientaatio. Toipumisorientaatiossa
hyvinvoinnin ja toivon kokemus sekä hyväksynnän ja paikan löytäminen yhteiskunnassa
on mahdollista mielenterveyden ongelmien asettamista rajoituksista huolimatta.
Asumisyksikön toiminnassa painotetaan keskinäistä kunnioittamista, henkilökohtaisen vastuun ottamista, mielekkään elämän löytämistä ja stigman voittamista. Keskinäiseen kunnioittamiseen, henkilökohtaisen vastuun ottamiseen, mielekkään elämän löytämiseen ja stigman voittamiseen. ”Haluamme omalla toiminnallamme luoda hyvät suhteet naapurustoon sekä alueen yhteisöihin”, kertoo Niemikotisäätiön toiminnanjohtaja Seppo Eronen.
Toiminnanjohtaja Eronen kutsuu naapuruston alkuvuodesta tutustumaan talon toimintaan ja kuulemaan lisää säätiön mielenterveystyöstä, kun ensin asukkaat pääsevät muuttamaan uusiin koteihinsa ja talon toiminta käynnistyy.
Uusi kiinteistö on rakennettu laadukkaasti
“Uuden kiinteistön suunnittelussa on kiinnitetty erityistä huomiota siihen, että se sopii alueelle. Tontilla aiemmin sijainneeseen taloon verrattuna valmistuva kiinteistö istuu hienosti alueen ympäristöön. Kaksikerroksisen kiinteistön rakennusmateriaaleissa toistuvat vaaleat sävyt”,
Y-Säätiön rakennuttamisjohtaja Pekka Kampman sanoo. Talon ovat suunnitelleet Kirsti Sivén ja Asko Takala Arkkitehdit Oy. Urakoitsija toimii Rakennuspetäjä Oy.
Talon kaikki asunnot ovat yksiöitä, joissa on oma keittiö ja kylpyhuone. Rakennuksen kahden siiven väliin jää katettu torimainen yhteistila, joka mukautuu erilaisiin kokoontumisiin tai yleisötilaisuuksiin. Tila on asukkaiden ja naapuruston käytössä.
“Tämä on meille tärkeä rakennushanke, sillä tuetusta asumisesta on pulaa. Olemme ilolla olleet mukana toteuttamassa Helsingin kaupungin toivomaa kokonaisuutta alueelle”, Kampman sanoo.
Lisätietoa
Y-Säätiö sr
Rakennuttamisjohtaja Pekka Kampman, pekka.kampman@ysaatio.fi, p. 020 7020 211
Y-Säätiö on Suomen suurin valtakunnallisesti toimiva voittoa tavoittelematon vuokranantaja
ja asunnottomuustyön asiantuntija. Y-Säätiö edistää yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta tarjoamalla kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja. M2-Kodit on Y-Säätiö-konsernin omistama kohtuuhintaiseen ARA-vuokra-asumiseen keskittynyt yhtiö. ysaatio.fi
Niemikotisäätiö
Toiminnanjohtaja Seppo Eronen, seppo.eronen@niemikoti.fi, p. 040 840 0525
Niemikotisäätiö on voittoa tavoittelematon Helsingin kaupunkikonsernin tytäryhteisö, joka on harjoittanut sosiaalipsykiatrista kuntoutusta ja ehkäisevää mielenterveystyötä jo 40 vuoden ajan. Säätiö tarjoaa asumiskuntoutumista, työ- ja päivätoimintaa, koulutuksia valmennustoimintaa sekä ohjattua vapaa-ajan toimintaa. Edistämme toiminnallamme palvelunkäyttäjien pärjäämistä yhteiskunnassa. Lisätietoa osoitteessa niemikoti.fi.
Yhteyshenkilöt
Minna PääkkönenViestintä- ja markkinointijohtaja
Puh:020 7020 300minna.paakkonen@ysaatio.fiKuvat
Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Y-Säätiö
Kehysriihessä on turvattava rahoitus asunnottomuuden poistamiseen ja ehkäisyyn16.4.2025 15:43:35 EEST | Tiedote
Viime vuonna asunnottomuus kääntyi kasvuun ensimmäistä kertaan yli kymmeneen vuoteen. Lisäksi häätöjen kasvu jyrkentyi entisestään. Y-Säätiö ja muut asunnottomuustoimijat korostavat, että tässä tilanteessa asunnottomuuden ennaltaehkäisystä ja asunnottomuustyöstä ei ole kehysriihessä varaa leikata.
Y-Säätiön ja Pelastakaa Lasten kannanotto: Pienituloisten lapsiperheiden elämää ei tule enää vaikeuttaa11.4.2025 10:36:52 EEST | Tiedote
Pelastakaa Lapset ry ja Y-Säätiö jakavat syvän huolensa pienituloisten lapsiperheiden asumisen ja arjen haasteiden vaikeutumisesta viimeisen vuoden aikana.
Tampereen Santalahteen valmistuu uusia viihtyisiä M2-Kotien asuntoja12.3.2025 12:34:10 EET | Tiedote
Y-Säätiö rakennuttaa Tampereen historialliseen Santalahteen yhteensä 52 modernia vuokra-asuntoa. Osoitteeseen Pahvitehtaanraitti 7 kohoaa seitsemänkerroksinen asuintalo, jonka valoisat ja nykyaikaiset huoneistot vastaavat monipuolisiin asumistarpeisiin.
Suomen ensimmäinen viiden tähden ympäristöluokitus myönnetty M2-Kotien asuinrakennukselle Järvenpäähän12.2.2025 13:48:59 EET | Tiedote
Y-Säätiön omistama M2-Kotien asuinrakennus Järvenpään Myllytie 14 on saanut ensimmäisenä Suomessa arvostetun Rakennustiedon viiden tähden ympäristöluokituksen. Tunnustus korostaa Y-Säätiön sitoutumista ekologiseen rakentamiseen, uusiutuvan energian hyödyntämiseen ja kestävään kehitykseen.
Asunnottomuus kääntyi kasvuun yli 10 vuoden laskun jälkeen – ”tiedämme tarkalleen, miten suunnan voi korjata”10.2.2025 14:08:53 EET | Tiedote
Asunnottomien ihmisten määrä on kääntynyt kasvuun. ARAn 10.2. julkaiseman selvityksen mukaan Suomessa 3806 asunnotonta, mikä on 377 henkilöä viime vuotta enemmän. Asunnottomuus laski 11 peräkkäisenä vuotena. 40 vuotta sitten asunnottomuuden poistamiseksi perustetussa Y-Säätiössä asunnottomuuskehityksen käännettä osattiin odottaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme